United States or Bulgaria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta Muttinen ei peräytynyt. Hän tuli sinne kievarin mökille: oli purkanut mökin vuokrasopimuksen, maksaen isännälle korvausta; ja luetteli nyt entiset lupauksensa. Silloin Käkriäisen vaimo sanoi, että helpot ovat ehdot, ja lennätti kiireesti kahvipannun pankolle, tullen kieleltään vilkkaammaksi.
Tällä hetkellä kiiluvat Käkriäisen silmät, kaksi pientä silmää itsepintaisen otsan alla ja ulkonevain poskipäitten välissä, kovin vihaisina ja synkkinä. Ne välkähtelevät joskus, milloin auringonsäde sattuu niihin, punaisina kuin koiran tai jonkun metsäneläimen. Hänen sisulleen pistää niin jumalattomasti.
Sillä sehän oli sanonut silloin, kun se kymmenen vuotta sitten tuli houkuttelemaan Käkriäisen tänne, että hän ehkä antaisi maata Käkriäiselle omaksi, jos... Ja siitä oli Käkriäisen päässä alkanut paisua sellainen ajatus, että se antaisi koko tilan, kun se oli niin hyvä ja hölmö. Ja sitten, että tila olikin hänen... Tahi ainakin se oli sanonut, että hän saisi hoitaa sitä kuin omaansa.
Ei täällä ollut silloin muuta rakennusta kuin tuo mökki metsikön takana, se sama, jossa Käkriäinen nykyisin asuu. Ei ollut huvilaa, eikä olisi tarvinnut ollakaan. Ei edes nuusniekkaa, ja olisi tuota tultu toimeen ilman sitäkin, kunnes Muttinen pakotti Käkriäisen rakentamaan nuusniekan.
Ja lopuksi paperin hännässä sitoumus, että Käkriäisen on lähdettävä matkaansa talosta sen vuoden jälkeisenä Maariana, jolloin hän ei niitä ehtojaan rikulleen täytä. Niin kovat olivat ehdot. Mutta mikäs puoli Käkriäisellä oli: ehdot olivat hyvät ... siihen nähden, mitä ne saattaisivat olla kaikkialla muualla.
Käkriäiselle on näitä karttunut... Kahdesti on Luoja viime vuosien aikana kaksosiakin siunannut ... sittunut. Mutta Muttinen makaa myöhään, mikäs herroilla; istuu tuolla verangoillaan kirja kädessä, piika siihen passailee. Ja hilaa tänne Käkriäisen kiusaksi kaikenlaisia vieraita, jotka iloittelevat, nauravat.
Ja armoton on Muttinen Käkriäisen lapsi-raukoillekin; kahdeksan niitä nyt on; niitä pitäisi lykätä kouluun, kengät teetti kerran parille koulua varten, menivät ne kotonakin, nyt ei anna enää kenkiä, rikas ja saita. Mutta kouluun ne pitäisi, etteivät muka ulvoisi täällä kuin sudet, niiden herrasvierasten kuullen. Vaikka yksi heistä, se laulaja Valkki, aina itse vinkuu.
Ja siksi pitäisi Käkriäisen rustata tätä kiviaitaa, näiden puiden ja pehkojen ympärille, joita hän on koettanut konsteillakin juurittaa pois. Joutavia silmänrumennuksia! Vaikk'ei ole saanut muuta kuin matoja omenapuihin. Ihanko se Muttinen tosissaan tällaisen pahan?... Sitä mietiskelee Käkriäinen siellä puutarhan alareunassa, katsellen kiviä, joihin hänen tulisi käydä käsiksi.
Ja yht'äkkiä hän pelästyy. Ikkuna huvilassa narahtaa ja lentää auki; mutta ehkäpä siellä olikin joku niitä herrasvieraita, häijyjä todistajia? Ei, Muttinen itse se olikin, hän se sieltä nyt ilmestyy punaisessa paidassaan parvekkeelle, koivujen väliin, pitkässä akanpaidassaan. Piruako se näin aikaiseen? vilahtaa Käkriäisen päässä.
Se Sormusen Pekkakin on siitä päässyt ihan akkojen kirjoihin, kun ei malta sitä suukomentoaan pitää kurissa, vaan meni senkin Kakriaisen Mikon ja Hentusen tytön naimisista ennen aikojaan hölöttämään, kun sattui olemaan puhemiehenä, ja sillä tavalla sai aikaan, että Kakriainen ei päässytkään enää perääntymään, kun se Kososen tyttö, johon Mikko aikoi Hentusen tytön vaihtaa, sai näet sen kautta asiasta perää eikä enää huolinut Mikosta.»