United States or Maldives ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämän hengittäminen kaikkine tomuineen ja tuhkineen on tosifilosofeille hurmaa. Kantista lähtien onkin ammattifilosofien työ pääasiassa kohdistunut sen omalaatuisen ajatuselämän selvittämiseen, joka on saanut ilmauksensa nykyaikaisen eksaktisen tieteen, fysiikan, kemian, osittain biologian valtavissa rakennuksissa.
Onpa hänen pilkkansa, muuten purevimpia koko suomenkielisessä kirjallisuudessa, kohdistunut niinkin pyhiin asioihin kuin itse kansallisuus-aatteen ajajiin: Nuori sielu on siitä todistuksena.
Tuolla naimattomalla, kalpealla ylimystyttärellä, joka oli liian ylpeä miehelle antautuakseen? Se oli tuntunut hänestä hyvin luonnolliselta. Siksi ei hänen siveellinen suuttumuksensa ollutkaan niin paljon Signeen kuin Ireneen kohdistunut. Signe ei kuulunut häneen, Irene kuului. Signe sai tehdä mitä tahansa! Mutta Irene! Olihan Irenellä hän, Johannes, hänen miehensä! Eikö se riittänyt hänelle?
Ja kun tuo hänen nuorekkaan sydämensä ylitsevuotava lämpö, josta Strömborg puhuu, haki itselleen ulospääsyä, niin se ei kohdistunut tätä uskollista ja uutteraa, mutta ennen aikojaan kulunutta, kuuroa, käytännöllisiin askareihin vajonnutta talontonttua kohtaan.
Herroilla oli siis täysi vapaus illan viimeisinä tuntina. Täällä ei häiritse heitä kukaan. Heidän yksityis-asiansa olivat pian suoritetut, ja keskustelu oli nyt kohdistunut keisarinnan manifestiin, joka jo oli usealla taholla levinnyt väestön keskuuteen. Ruotsalaisen hallituksen puolelta oli julaistu vastakirjelmä, jossa suomalaisia kehoitetaan uskollisuuteen lailliselle esivallalleen.
POLIISIMESTARI. Rouva kuvernöörska, kaikki ovat jätetyt takaisin herra Yrjö Lindhille, siitä huolimatta, että hän solvasi allekirjoittanutta hänen virkatoimessaan tavalla, joka, jos se olisi kohdistunut johonkuhun muuhun, olisi aiheuttanut ehdottoman vangitsemisen. ROUVA LINDH. Kuvernööri on toisessa huoneessa, jos häntä etsitte.
Hänen mielensä oli nyt huolimatta tuosta jättiläismäisestä menestyksestä, huvinäytelmästä äkkiä kohdistunut suurisuuntaiseen ja vakavaan alaan ja hän esitti esitettäväksemme Almqvistin runollisfilosoofisen fantasian »Joutsenluola Ipsarassa», jota ei oltu näyttämöä varten edes kirjoitettukaan. Tätä hänen ehdotustaan vastustimme me muut itsepintaisesti ja olimmepa valmiit tekemään lakonkin.
Tunsihan ja tiesihän Liisa, ettei se mitään oikeata vihaa ollut. Eroottista vihaa se oli, rakkauden leimuavaa vaatimusta vallita kokonaan olento, johon se oli kohdistunut. Mutta hänelläkin oli oma ylpeytensä, oma itsenäisyytensä. Siitä hän ei ollut valmis ilman taistelua hetkeksikään luopumaan ja se juuri vaikutti niin ärsyttävästi Johannekseen.
Tällä kertaa oli loukkaus sitäpaitsi kohdistunut Liisaan, hänen kasvinsisareensa, joka ei ollut omasta tahdostaan tullut hänen taloonsa ja jota hänen velvollisuutensa olisi ollut sitä enemmän suojata kaikilta halventavilta sanaheitoilta. Mutta eihän se tapahtunut ensi kertaa. Liisa oli tottunut niihin eikä näyttänyt tästäkään sen enempää välittävän.
Se ei enää kohdistunut kristittyihin yleensä, vaan yksinomaan englantilaisen retkikunnan jäseniin, joiden asuntoa kohti hurjasti huutavat joukot painuivat. Kun huomattiin englantilaisten päässeen pakoon, niin raivostunut kansa särki huvilarakennuksen ovet ja ikkunat sekä löi säpäleiksi ja raastoi rikki koko sen kallisarvoisen kalustuksen.