United States or South Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaikki tekivät työtä tavallista ahkerammin, ja Liisaan luotiin vain salaisia vilkauksia. Mutta hän ei katsellut ympärilleen, hän ei katsonut Harttuunkaan, joka istui aivan lähellä häntä takan ääressä kirvesvartta veistellen. Harttu oli kenties vähän kalveampi kuin tavallisesti, mutta tyynesti hän työskenteli.
Hän muisti taas, että Kenonen oli nuoruudessaan ollut Anna Liisaan hulluuntunut, eikä Anna Liisakaan ollut silloin kokonaan pois tieltä, vaikka se Ihalaiselle mentyään oli aina sanonut Kenosesta puhuessaan: »Ka olisihan se Kenonen huolinut, mutta itsehän minä en ollut hänestä noinko-tuonaankaan.» Sen tiesi Maija Liisa, ja siinä kahvin sulattamana, ja kun tiesi ettei Anna Liisa jaksa yksin taloa hoitaa, päätti hän ruveta puhemieheksi.
Tauti tarttui kaikin voimin Liisaan, jonka ruumis valvomisesta ja murheesta jo oli kovin heikostunut. Usein täytyi monin hengin vuoteesta kiini pitää houraavaa sairasta. Nyt tuli Ojamyllärille paha ja kurja aika, aika, jonka hätä ja kuorma rasitti ja pakotti häntä verihikeen. Ojaperheessä, jossa ennen myllyn pauhina ja ihmisten äänet kaikuivat, oli nyt kaikki hiljaa kuin kuolleitten asunnoissa.
Sitte hän kertoi, mitenkä hän oli ollut herrasväellä ennen renkinä, "ennenkuin yhtyi tähän Liisaan", jolla hänen nykyinen talonsa oli alkujaan ollut. Siitä kertomuksesta ei kuulu asiaan muu kuin se osa, jossa hän kuvaili, kuinka herra ja rouva häntä aina varoittivat pitämään puhtaana eteistä ja salia ja kaikkia huoneita. "Ja veätinkös minä silloin hiekkakuormia huoneihin!" "No, se on eri asia!"
»Ei, vaan sano sinä se. Nimitä, niin minä leivotan sen katalan, minä en huoli vaikka henki menisi!» karjui Liisa. Punat kohosivat Elsan kasvoille ja silmät välähtelivät, kun hän tuijotti Liisaan.
Kerran kun hän kumartui, kuullakseen nukkuisiko tohtori, asetti tohtori hiljan kätensä hänen käsivarrelleen: Liisa, eikö jossain paikassa puhuta tulisista hiilistä kuiskasi hän tiedätkö, että sinä kokoot tulisia hiiliä juuri minun pääni kohdalle. Hän katsahti Liisaan arasti ja rukoilevasti: Minä olin raakalainen, hirveän julma mies sinua kohtaan, Liisa rankka!
Karvas pala oli kerran päässyt hänen kurkkuunsa nousemaan, ja hän tiesi jo vanhasta kokemuksesta, että hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta saada sitä noin vain tilauksesta alas nielaistuksi. Toiset nauroivat ja kääntyivät katsomaan sekä häneen että Liisaan. Johannes oli olevinaan kuin hän ei olisi kuullut mitään ja istui päätään kääntämättä paikallaan.
Sitten oli heitä ruvennut nukuttamaan. He olivat riisuutuneet aivan vaivattomasti ja ujostelemattomasti, kuten ennenkin, ja pujahtaneet peiton alle. Mutta Liisa oli vastannut Johanneksen hyväilyihin uudella itkunpurkauksella. Tuon oli Johannes ymmärtänyt. Tietysti täytyi vanhojen muistojen vaikuttaa Liisaan kovin kipeästi ja tuskallisesti.
Mutta rakkauden keralla oli siihen tullut lisäksi vielä jotakin muuta. Taikka oikeammin, oli ikäänkuin se olisi kaksinkertaistuttanut koko kuoleman traagillisuuden. Kuolla olisi Johannes kyllä jo osannut mielestään. Mutta erota Liisasta? ja erota ijäksi? Ei milloinkaan. Kuoleman ajatuksen lisäksi oli tullut ikuisen eron ajatus. Ja sepä se ehkä häntä Liisaan syvimmin ja sitkeimmin kiinnittikin.
Mutta pianpa alkoi Maija Liisa taas hyvin ilkeästi yskiä ja katsahteli kahvipannuun. Anna Liisa kävi yhä murheellisemmaksi, ja alkoi jo muistella virttä. Kun nyt Maija Liisa taas rykäsi, ehdotti Ihalaisen emäntä: »Veisattaisiin tuossa kahvin asemesta vaikka virsi lämpimiksemme!» Pitkään aikaan ei Maija Liisa vastannut. Suruissaan alkoi Anna Liisa silloin hyräillä virttä. Se vaikutti Maija Liisaan.