United States or Tunisia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niillä, jotka eivät ole maasta karkoitettujen hyväksi mitään antaneet, ei myöskään ole oikeutta vaatia heitä niistä tilille. LINDH. En minä ole vaatinutkaan ketään tilille. Sitä paitsi ei meiltä ole pyydettykään mitään, eivätkä meidän rahamme olisi kai kelvanneetkaan. Ja kuitenkin, kuka tässä lopulta lienee se, joka on eniten antanut ja eniten uhrannut.
ROUVA LINDH. Milloin hän kuoli? HANNA. Kolmantena päivänä tätä kuuta. Ilmoitin samalla, että olin saapunut vainajan ruumiin kanssa rajalle Valkeasaareen, mutta että santarmit estivät meidät pääsemästä edemmä. ROUVA LINDH. Huudahtaen. Ne eivät sallineet sinun tuoda?... Edvard! LINDH. Se oli todella ... mutta se on kai...» ROUVA LINDH. Eivät sallineet!
LINDH. Kääntyen ja astuen lähemmä. Niin mitä sitten?
Te eristitte hänet vanhoista ystävistään ja hengenheimolaisistaan, te saitte hänet, rehellisen vanhan suomalaisen, liittymään ruotsalaisen puolueenne hurjimpaan kagaali-ryhmään ja sen heiluvaan häntään! HANNA. Vai minä! LINDH. Te estitte hänet menemästä Ruotsiin! Jos hän olisi sinne mennyt, olisi hän varmaan vielä elävien joukossa ja olisi kenties piankin voinut palata.
POLIISIMESTARI. Kaikki tapahtui laillisessa järjestyksessä, mitä minuun tulee. Minun suhteeni asiaan oli selvä. Tein ainoastaan velvollisuuteni. ROUVA LINDH. Ei teidän velvollisuutenne kuitenkaan vaatinut teitä viemään pois rouvan yksityistä kirjeenvaihtoa.
En minä tahdo sinua pakottaa. LINDH. Ja minne pitää matka, jos saan luvan kysyä? ROUVA LINDH. Lasten luo Helsinkiin. Tahdon ainakin säästää heitä kuulemasta tätä vieraiden suusta. LINDH. Koettaen olla huoleton. Voithan käydä sen heille kertomassa. Aiotko jäädä kauaksikin sille matkalle? ROUVA LINDH. Minä tulen sitten, kun Maurikin on saanut tulla. LINDH. Katkerasti.
LINDH. Se on hänen käsialaansa, siinä on hänen allekirjoituksensa ja sinettinsä. Te ette sano mitään. Näyttää, kuin olisi tämä teille, kuinka sanoisin yllätys. HANNA. Heikosti. Nyt minä ymmärrän kaikki. LINDH. Hetken kuluttua läheten Hannaa. Koko ajan huulilla ivahymy. Hän alistui siis hänkin niinkuin me muutkin. HANNA. Kimmoten ylös. Hän ei alistunut, hän Vaipuu takaisin.
LINDH. Minulle on tuiki samantekevää, maatuuko multani toisessa hautuumaassa tai toisessa, rajan tuollako puolen vai tällä. ROUVA LINDH. Sinulle? Mutta kun se ei ollut yhdentekevää hänelle, ja kun se ei ole sitä Hannalle vihasitpa sinä häntä kuinka tahansa, mutta kun hän kerran on tuonut hänet tänne minne hän hänet sitten vie? Takaisinko? Jonnekin rajan taa?
ROUVA LINDH. Niin, sinä olisit voinut tehdä sen! Nyt minä näen, että sinä olisit voinut senkin tehdä ... mutta se on semmoinen rikos, se on semmoinen kauhea synti, että jos sinä sen teet... LINDH. Niin mitä sitten? ROUVA LINDH. Minä en jaksa... Mennään täältä, Edvard! Lähdetään pian pois tästä kauheasta paikasta, ennenkuin olemme ikuisessa hukassa.
Sentähden vain, että minä en voinut hyväksyä kaikkia heidän hullutuksiaan ... etten voinut asettua heidän riviinsä tuomitsemaan kansamme parhaita... ROUVA LINDH. Ja nyt sinä näin kostat? LINDH. Minä en kosta, mutta jos sen tekisinkin... PESONEN tulee. PESONEN. Siellä on rehtorska ja ylioppilas Lindh, ne pyytävät päästä herra kuvernöörin puheille. LINDH. Odottakoot eteisessä! PESONEN menee.