United States or Andorra ? Vote for the TOP Country of the Week !
Valon hän järjesti niin, että huoneeseen pääsi vain yksi juova aurinkoa. Hän aikoi puolihämärässä maalata koko päivän; illalla maalaisi ulkona puutarhassa, niin kauvan kuin riittäisi kuutamoa. Yhtä hän ei tahtonut: sitä, että uudistettaisiin yöllinen istunto kivipöydän ääressä.
Tämän kaikki voi puiston reunalta, leveäoksaisten vaahterain alta yht'aikaa nähdä, ja sentähden olikin Roosa vanhan Wengelin avulla siihen laittanut turvepenkin ja sen eteen pystyttänyt pienen pyöreän kivipöydän, jonka Wengel oli puistosta löytänyt.
Herkuleen tappoi myrkytetty vaate; Romuluksen otti pilvi mukaansa; Kaarle suuri istuu vieläkin vuoressa ja odottaa viimeistä tuomiota tulevaksi silloin, kun hänen partansa kasvanut kivipöydän yli; Olavi Trygvenpoika ei hukkunut Svolderin luona; Kaarle rohkea ei kaatunut Nancyn luona; Kustaa II Aadolf ammuttiin hopealuodilla j.n.e.
Hän tunsi olevansa satutarhassa missä ei ollut ihmisääniä eikä linnunlaulua mutta tummissa sypresseissä alkoi illan tuulonen humista kuin henkien huokailu kirkon valtikan ympärillä. Hän istuutui kivipenkille pyöreän kivipöydän ääreen, joka oli ruosteenpunainen ja vihreä jäkälistä ja sammalista.
Puiden suojaan oli asetettu valkoisia istumia pyöreän kivipöydän ympärille, jossa kauniina päivinä usein aamupäiväkahvi juotiin. Tänne nyt istuttiin ihailemaan kaunista näköalaa järven yli, jota ilta-aurinko kirkkailla säteillään paraikaa kultasi.
Hän oli, kuten jo kerrottiin, kolmannella ristiretkellä ja kuoli voiton tiellä kaukana valtakunnastansa. Hänet haudattiin Tyroon, vanhaan vapaakaupunkiin. Mutta Saksan kansassa elää tarina, että hän syvällä Küffhäuservuoren alla Tyringissä istuu silmät ummessa suuren kivipöydän vieressä.
Mutta hän huomasi joka kerta, milloin Adelsvärdin mieli oli kokonaan hänessä kiinni, ja hänestä tuntui se olevan hänen elämänsä ja hän antoi sen takaisin Adelsvärdille, puhtaana, eheänä, niinkuin peilikirkas vedenkalvo antautuu silmälle. Iltapäivä kului, painostavan lämpöisenä. Adelsvärd käveli edestakaisin pitkin käytäviä kivipöydän lähellä, polttaen yhtä mittaa pieniä savipiippuja.
Se valoi kevyttä italialaista hymyään hivellen pitkin kirkasta sisämerta se hyväili pikku saaren juhlallisuutta. Adelsvärd veti henkeään iltapäivän rauhassa: Niin, Rigo, sinne juuri tahdonkin! Käyn siellä viimeisen kerran! Rigo pyyhkäisi huuliltaan kärventyneen myhäilyn kämmenen takapuolella. Adelsvärd ei huomannut mitään. Hän istui puutarhassa, yksinään, kivipöydän ääressä.