United States or Ghana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Heti kohotti pikku Maria päätään tavotti kädellään Adelsvärdin kättä pikkuinen nihkeä käsi vapisi hätäisenä ja hienopiirteisen suukkosen ympärillä näkyi omituinen, surumielisen iloinen hymy, kun hän virkkoi värisevin huulin: Tiesinhän minä sinun tulevan. Minä olen tässä maannut koko päivän ja varronnut. Eilen illalla minä kiipesin puuhun katselemaan, kuinka sinä menit pois.
Mutta hän huomasi joka kerta, milloin Adelsvärdin mieli oli kokonaan hänessä kiinni, ja hänestä tuntui se olevan hänen elämänsä ja hän antoi sen takaisin Adelsvärdille, puhtaana, eheänä, niinkuin peilikirkas vedenkalvo antautuu silmälle. Iltapäivä kului, painostavan lämpöisenä. Adelsvärd käveli edestakaisin pitkin käytäviä kivipöydän lähellä, polttaen yhtä mittaa pieniä savipiippuja.
Jaa, mitä toisiin miehiin tulee minä en lopeta! hohotti Neero ja ojensi yhden Adelsvärdin antamista kahden frangin kappaleista uniselle palvelus- eli kamaritytölle, jolla oli kädessä hansikkaat entiset tanssijaishansikkaat pidellessään valuvaa ja viimassa käryävää öljylamppua.
Tahdotko maalata minut? kysyi Maria empien mutta loistavin silmin. Tahdon illalla, Maria! Tai jonakin toisena iltana! Päivällä hallitsi aurinko. Nyt alkoi kuu pitää iltoja ja öitä vallassaan. Adelsvärdin avulla oli vanha raataja hankkinut itselleen gondoolin, jolla sitten pyydysti matkailijoita. Sillä Bädekerissä sanotaan, että Venetsiaa "kannattaa" katsella kuutamoisina iltoina.
Meillä ei ole siellä mitään tekemistä! Ei suinkaan sinullakaan vai mitä?... Ei! Pikku Maria likisti hänen kättään kovasti ja veti hänet mukanaan vaarin ja muorin luo. Nämä olivat olleet hieman hädissään. Nyt he riemastuivat. Adelsvärdin kaikki kampsut vietiin yläkertaan. Huomenna ne voitaisiin järjestää. Nyt oli illallispöytä katettuna keittiössä.
Tyttö putkahti pystyyn tarttui käsin hänen päähänsä ja katsoi hänen kyyneleisiin silmiinsä kummastuneen pelon valtaamana: Mies vieras, iso mies itkemässä? Se näky oli lapselle outo, tuntematon ... sen voi päättää silmien tavattomasta leviämisestä; ja hän kiersi pienet paljaat pyöreät käsivartensa Adelsvärdin kaulaan ja sanoi väristen: Olenko minä tehnyt sinulle kiusaa?
Teidän ystävällänne on suuri sydän ette aavista, kuinka hyvä hän on! sanoi rouva ja laskeutui raukeasti pitkäkseen leposohvalle, käden hivellessä otsaa. Kyllä minä sen olen huomannut! kuului Adelsvärdin vastaus. Te lienette myös hänen hoidettavanaan oletteko kipeä tänä iltana, rouva Appel?...
Semmoinen vakavuus, joka teki hänet harvapuheiseksi, vieläpä niinkin, että hän joskus oli koko päivän vaiti. Silloin hän, iltaraikkauden lähetessä kylmäähän ei enää tullut istuutui hyvin mielellään Adelsvärdin syliin, kun he olivat kätkeytyneet puutarhan äärimmäiseen sopukkaan, ja pyysi suurta ystäväänsä kertomaan kodistaan ja millaista elämä oli siellä kaukaisessa maassa.
Tämän viestin hän singautti vasten Adelsvärdin kasvoja kuin ampuen. Samalla hän kätki silmänsä; ne eivät uskaltaneet katsella vaikutusta. Adelsvärd punastui ihan hiuksenrajaan, nousi seisaalle, marssi edestakaisin pysähtyi taas ja painoi otsaansa pihtipieleen, josta auringonvalo oli luopunut; kääntyi sitte muoriin päin ja sanoi hillitysti: Mitä te oikeastaan kerrotte Mariasta?
Adelsvärd tunsi itsensä onnelliseksi ja samalla sanomattoman alakuloiseksi. Hän silitteli pikku Marian hiuksia ja suuteli kylmiä hyppysiä. Lapsi vain katseli häntä, udellen ja tämä pelokas, mykkä uteleminen taivutti Adelsvärdin mielen ja painoi hänen sielunsa maahan, niinkuin tuulenpuuska masentaa hennon lehden. Ei, ei hätäili hän minä en koskaan jätä sinua, en koskaan enää mene Venetsiaan.