United States or Burkina Faso ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pois meiltä tenori nyt viety on. joka tulee oikealta yllään kesäpuku, päässä ylioppilaslakki, selässä laukku ja kädessä sauva. Käyn siksi Norjan nuorten kuorohon! Sa, Falk! Hurraa! Nyt ylä-ilmoihin kuin kimalaiset aina keväisin! Kaks kaikupohjaa mull' on rinnassa yks harppu, jossa eri soinnut, kieli, soi toinen niistä elon riemua, taas toinen heläjää kuin tumma mieli.
Tosin häntä ei ulkokuoresta luulisi akateemiseksi kansalaiseksi, sillä hänen verhonaan on vanha ja ohut kesäpuku, jalassa kuluneet pieksut, päässä lippalakki, avokäsin ja kaula paljaana. Kylmä hänellä on, niin että nenä punottaa. Hän on siinä asussa kuin hänet on vangittu Ruotsin rajalla, hänen pyrkiessään kotimaahan. Shpalernajaan on hänet tuotu vasta pari päivää sitten.
Mutta kumminkin oli hänessä, hänen säteilevissä silmissään, hekkumallisissa huulissaan ja rohkeassa otsassaan jotain vastustamatonta, jotain tempaavaa, en tiedä mitä. Vartalo oli sorea, ohkanen kesäpuku katti kauniisti leveät lanteet ja hänen ulkoneva astuntansa oli reipasta ja uhkaavaa. Olli katseli alaviistoon enkä hänen kasvoissaan huomannut mitään erityisiä vilkkaamman tunteen merkkejä.
Ei ole virkkanut mitään äidilleen ja veljelleen. Ja pyytää, etten minäkään sitä tekisi. Sillä hän »ei tahdo». Hän ei tullut illalliselle. En nähnyt häntä ennen kuin seuraavana aamuna vähän ennen junan lähtöä. Kevyt kesäpuku oli poissa ja hänellä oli yllään vakava vierailupuku.
Hänen pukunsa oli samanlainen kuin muidenkin talonpoikain kesäpuku: paidanhihat olivat laajat, liivit pitkät ja punaraitaiset, palttinahousut lyhyet, sukat siniset ja virsut somasti koristetut. Päässä oli hänellä vaalean tukan peittona suippolakinen neulomalla tehty villalakki, joka lisäsi hänen jo muutenkin kookasta vartaloaan.
Väljä, ohkoinen huivi sulki puitteina nuo pienet, sirotekoiset kasvot, joita päivä ei ollut kuin parahiksi saanut paahtaa. Sinervät silmät vilahtivat vilkkaina, kun hän lempinimeä lausuttaessa loi katseensa alas, ja huulet, jotka hienosti nauruun suipistuivat, olivat mehevät kuin mansikat; pehmoisena peitti vaalea kesäpuku notkean vartalon nuoruuttaan pyöreitä muotoja.
Hän astui ulos harmaa kesäpuku yllään, pitkänä ja komeana, ja jäi, hattu puoleksi koholla tumman tukan päällä ja monokkeli silmässä, seisomaan kumarrellen; hän vastasi ja kumarteli yhtä mittaa, loppumattomasti, sill'aikaa kuin Aletten sydän sykki odotuksesta.
Puku ei enää ollut se maankuljeksijapuku, jossa Kenelm ensi kerta kohtasi kuljeksivan laulajan, eikä se hieno vaateparsi, joka niin hyvin sopi hänen säännölliselle vartalolleen hänen Luscombessa käydessään. Se oli nyt sama ja yksinkertainen, viileä kesäpuku, jommoista jokainen englantilainen herrasmies valitsisi pitkälle maalaiselle matkalle lähtiessään.
Heillä oli ollut niin vähän aikaa puhella kahden kesken, että oli mennyt monta päivää jolloin he tuskin tapasivat toisiaan. Mutta nyt hän päätti koettaa, sattuisiko kohtaamaan Antin. Oli montakin asiaa, joista teki mieli kertoa. Ohut kesäpuku yllään Hanna käveli reippaasti suoraan männikköön ja joutui siitä polulle. Nämä viikot olivat olleet Hannan mielestä niin kummallisia.
Eugen tunsi hyvin hänen perheolonsa; hänellä oli turhamainen, pintapuolinen vaimo, yksi hänen pojistaan oli juopporatti, hänen raha-asiansa olivat huonolla kannalla kannattiko hänen nyt iloita yksistään siitä, että hänellä oli siisti kesäpuku ja että hän saattoi kävellä pitkin Sturekatua ja nostaa kohteliaasti hattua joka toiselle ihmiselle?