United States or Cocos Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Poikaparkaa rupesi nukuttamaan siinä istuissaan, eikä aikaakaan, niin vaipui pää ruohikkoon ja hän nukkui. Kotvasen kuluttua säpsähti hän ja heräsi. Keskellä valkeata, kuohuvaa koskea seisoi mies harppu kädessä. Punaset auringonsäteet paistoivat hänen piikkiseen kruunuunsa, jäänkarvaiseen partaansa, hopeanhohtoiseen vaippaansa, kiilteleviin harppunsa kieliin.
Jatkaessaan yksinäistä kävelyänsä näiden molempien ovien välillä, jotka olivat hänen vartioitavansa paikan rajana, vahti yht'äkkiä hämmästyi toisen oven takaa helähti soiton sävel, jossa, ainakin Durward'in mielestä, sama harppu ja sama ääni, mitkä eilispäivänä olivat häntä ihastuttaneet, taas olivat yhtyneet yhteen.
»Dounen markkinoiltako, Annikka?» sanoi Allan surullisesti. »Ennen sitä päivää tulee veristä työtä, enkä kenties saa niitä markkinoita ikinä nähdä. Mutta olipa hyvä, että minulle muistutit, mitä jo kauan olen arvellut tehdä.» Sen sanottuansa hän läksi ulos salista. »Jos hän jatkaa tämmöistä puhetta», virkkoi kreivi Menteith, »on teidän pitäminen harppu vireessä, Annikka kulta.»
Samassa alkoi maan alta ja paksujen muurien takaa kuulua laulua. Laulu, joka aluksi tuntui kolkolta ja tukahdutetulta, paisui paisumistaan. Miesten, naisten ja lasten äänet sulautuivat sointuvaksi kuoroksi. Koko vankila helisi aamun hiljaisuudessa kuni harppu. Mutta äänet eivät olleet surulliset eivätkä epätoivoiset. Niistä kajahteli päinvastoin voitonriemu.
Verratkaamme sanoja harpa ja harppu, joista edellinen on ruotsalainen ja jälkimäinen suomalainen.
Mutta Larsson ei tiennyt, minkätähden Daavidin harppu oli käynyt hänen tyttärelleen yhä rakkaammaksi: sentähden, että niin monet nuoruuden muistot yhä vielä asuivat sen kielissä ja herättivät aikoja sitten karkoitettuja ajatuksia aina uuteen eloon.
Puutarhan perällä oli uhkea humalatarha ja siinä vähäinen huvihuone eli leikkitupa, joksi sitä tavallisesti sanottiin niin pieni ja siro, että sitä paremmin olisi sopinut nimittää sieväksi nukkekaapiksi. Täällä oli kesällä Esterin harppu, ja täällä oli vanhan isänkin tapana istua jokin hetkinen kuuntelemassa kaunista soittoa, joka aina oli hänen sydämensä sulattanut.
Kuunpa alla kiusaus on Ja parku, itku rajaton, Ikuinen, Ja lehdet metsissä kuihtuu. Kohta vaan Kuihtuu Myöskin saat. Tähtein all' on tyyneys, voi! Ja taivahissa harppu soi! Kaikuvi, Kun siellä enkelit soittaa. Kohta vaan Soittaa Myöskin saat. Aamutoivo, iltahuokaus. Maan ja taivahan Vallan unhotan, Olet yksin ihastuksein. Päivän koittaissa Toivon' olet ja laskiessa huokauksein.
Hän vaieten istui vaivoissaan, Tusk' ahdisti sydäntä, Ja miel' oli murtuneena, Ja himmeät silmänsä. Luo saapui nyt köyhä poikanen, Mut ryhdikäs, kauniskin, Ja lempeä, tyyni, vakainen; Hän katsahti Saulihin; Kädessä häll' oli harppu; Pyys koskea kielihin. Hirmuisna nousi nyt kuningas: "Ken näin mua häiritsee? Ken tuskien usta, uskaljas, Näin rohkeast' aukaisee?
Odottavaisina, melkeinpä vavisten kävivät naiset toistensa viereen; sivukamarin ovi jäi lonkalleen. Ei aikaakaan niin väreili, vierieli, virtaeli suloisia sointeita kuulijain korviin ja sydämiin, niin liikuttavan vienoja, niin erinomaisen sulavia, jommoista ei harppu, ei huilu, ei mikään ennen kuultu soitin voinut kuuluviin saada.