United States or Cabo Verde ? Vote for the TOP Country of the Week !
Iltapuolella nousi ankara etelätuuli, joka pian kasvoi hirmuiseksi myrskyksi. Pyhäjärven, Näsijärven, Vankaveden ja Visuveden laveilla vesillä aina pohjaisempaan Suomeen asti raivosi myrsky, ja kuohuvia aaltoja loiskui niemiä ja kareja vastaan. Vaahdon seassa Vankavedellä pyrki eräs vene tullaksensa muutaman niemen suojaan.
Rohkein veitikka istui laulaen perähän ja niin laskettiin yli siintävän selän; tuossa saavuttiin saaristoon; keskellä kuohuvaa läikkää nousi tuhansia teräviä kallioita, kareja ja saaria. Kuka täällä asui? Astutaan maalle, etsitään, etsitään. Ei koko saaristossa ketään asu. Tyhjähän tämä on. Se on kai kalojen se on Ahvenanmaa; ivailee perämies. Se oli Ahvenanmaa.
Kohta oli koko korpi yhtenä ainoana sumumerenä; pienimmistä kukkuloista syntyi kareja mereen, ja suurimmat jäivät saariksi sen keskeen. Ehkä ne olivatkin aikaintakaisina aikoina olleet saaria nuo ja tuo meri ja pellon piennar ikkunan alla tuossa, mistä penger putosi pohjaa kohti, ehkä oli se ollut meren ranta, jota vasten aallot olivat tuhannen tuhansia vuosisatoja vyöryneet.
Ja oli kerran valo: Ihmiset asettivat sen korkealle tulitorniin, että se levittäisi valoaan kaikille ihmisille, jotka olivat merellä, niin että he näkisivät sen varman loiston ja löytäisivät sataman ja välttäisivät kareja. Ja tuo valo välähti ja hulmuili miten tahansa. Se loisti tuonne, loisti tänne.
Vesien omistajat missä lienevät siellä kaukana Uudellamaalla. Lähden, kun tullevat ajamaan pois. Maksan sakotkin, jos niin pitkälle menee, siitä huvista, että saan viettää täällä päivän. Ja minä valitsen maihinnousupaikakseni kalliokarin, jonka ympärillä on toisia pienempiä kareja.
Ettekö te edes kraapaisseetkaan karia? JUNKKA. Oli yöaika, ettemme löytäneet kareja. PASANTERSKA. Niin! Sama kureilija kuin ennenkin! JUNKKA. Paljon se on kuitenkin unohtunut sillä pitkällä matkalla. PASANTERSKA. Tekö olette käynyt sellaisessa maassa, jossa ei meidän ukkokaan ole käynyt? JUNKKA. Sitähän se ihmetteli Suurmoguli tuntee kai Pasanterska Suurmogulin?
Ohjasin veneemme salmeen ja pian katosimme kaleerien näkyvistä. Mutta salmesta päästyämme oli edessämme taas laajempi selkä. Etäämpänä näkyi muutamia puuttomia, louhikkoisia kareja ja vasta niiden takana, noin puolentoista virstan päässä oli uudelleen metsäisiä saaria. Kun olimme puolitaipalessa kareihin, tulivat kaikki kolme kaleeria taas näkyviin.
»Epäilemättä», vastasi Alan, »mutta missä? Mutta mieleeni muistuu nyt että kareja pitäisi rannempana olla harvemmassa.» »Todellako? No sitten meidän, Mr Riach, täytyy laskea enemmän tuuleen; meidän tulee päästä niin lähelle Mull-saaren kärkeä kuin tuuli sallii; ja silloin jo suojaa maa meitä tuulelta ja tämä louhikko jää alahangan puolelle. Muuta neuvoa ei nyt ole. Yrittäkäämme siis!»
Viimeinen korva vielä kysyy laskumiehen malttia, rohkeutta, voimaa ja taitoa yhden verran kuin äkeä Siitarikin. Siinä rynkäävät aallot hurjina, siinä on kareja piiloutunut sinne tänne, väliin sulkeneet tien kapean kapeaksi. Vaan ikäänkuin taikavoimalla pujottelee perämies taitavasti kiitävän, raskaan veneen kaikkien surmaa uhkaavien vaarojen välitse salattua tietä.
»Jumalaa rukoilenkin», sanoi Alan minulle. »Mutta missä minä olen kuullut tästä väylästä puhuttavan? No niin, no niin, kohtalolleen ei voi mitään.» Saapuessamme lähemmä niemen kärkeä alkoi kareja ilmestyä tuhkatiheään aivan tiellemmekin, ja useat kerrat käski Mr Riach meitä muuttamaan suuntaa.