United States or Palau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Margy istuskeli niin tyytyväisenä kaivellen hiekkaa vanhalla puulusikalla ja pisti silloin tällöin suunsa täyteen, jotta narskui uusien kirkkaiden hampaiden välissä.
Mutta Partanen oli ylpeä itsestään ja piipustaan poroja kaivellen kehotti Turtiaista: »Oikeastaan kuuluisi sinun puhemiesvelvollisuuteesi ilmottaa ja vahvistaa tämäkin asia.» Turtiainen mietti kotvan, miten lieventää Partasen kehumaa ankaruutta.
AAPO. Uskonpa hallan käyvän tervehtimään meitä ehkä jokaisena kesänä, niinkauan kuin Sompiosuo tuolla alhaalla on sammakkojen ja karpaloin kotona. Niinpä kaiketi. Sentähden, jos mielimme tästälähin säilytellä peltoamme hallalta, niin kuivatkaamme suo, johtakaamme vesi ja kosteus sen pohjasta pois, raivaten ja kaivellen siihen ojia.
Hän olisi ollut aivan täysin oppinut, mutta pikkuruisen puuttui häneltä vielä: hän, näet, ei vielä ollut lukenut taivaan tähtiä eikä santaa meren rannalta, eikä mitannut ijankaikkisuuden pituutta, leveyttä ja syvyyttä. Tätä oli Harmaaparta juuri miettimässä, kaivellen vanhaa haavanlehteä, kuin lapset saapuivat rotkon suulle.
Kai suotte pääsiäisnä huomenella Mun niitä näitä tiedustella? Tiedettä harrastan, ja kiittää sietää Jo oppiain: vaan mielin kaikki tietää. Se toivoaan ei heitä menneheksi, Jok' inhan kolun kesken matelee, Aarteita kaivellen, ja iloitsee, Kun rikoistaan hän onkimadon keksi. Tääll' ihmis-ääni soiko sellainen, Miss' ilmestystä katsoin ihaninta?
Maija Liisa puuhaili kotvasen nyyttiänsä kaivellen, odotti ja jo jatkoi taas juonittelua: »Hoh-hoi!... Hoh-hoi! Kaikki sitä tätä köyhää epäilevät. Luulevatko he sitten, että ei sitä köyhällä sielua olekaan!»
Saavatko rakastuneet toisensa?" "Toivokaamme toki. Viimeinen nidos kertomusta ei vielä ole ilmestynyt." "Mutta mitä sanovat vanhemmat?" "Tytön vanhemmat ovat, mikäli tiedetään, kuolleet." "Ehkäpä hän onkin leski?" sanoi Konstanse kavalasti. "Siitä ei historia mitään kerro." Tohtori istui kaivellen kepillänsä hiekkaa ja ylös katsomatta. "Hävytöntä," supisi hän.
Mutta että sen korkeimmalla ja vahvimmalla patterilla kerran maailmassa venäläiset ja suomalaiset sotamiehet syleilisivät toisiansa, sitä eivät nämä kivet ja kalliot olisi toki koskaan voineet uneksia... Ja siinä oli Hinkistä taas jotain sitä samaa uutta, joka ihmeellisesti hänen sisuksiansa kaivellen tahtoi aina todistaa hänelle, että hän oli jotenkin jäänyt ajassa jäljelle eikä ollutkaan enää kaiken kärjessä.
Syödä ensin omia eväitään kannella ja sitten tulla hampaitaan kaivellen juomaan maitoa salongista. Tuokaa minulle hyvä sikari, sanoi se hienosti puettu, kultasankaisia silmälaseja kantava herrasmies. Hän ei ollut aamiaista syödessään ottanut osaa herrojen keskusteluun.
»No, pahuusko teidät on tänne viskannut? Vai onko siellä ilma jo laantunut? Eihän se mitä! Vielä tuolla tohajaa nurkissa, jotta luulee seinäin menevän.» »Purjetuultahan me olemme tänne höllötelleet», vastasivat tulijat. »Vieläkö!» arveli edellinen, kaivellen piippuaan. »Täällä olisi kaupungin tupakoita, kasakkarettinkiä, vaan taitavat olla vielä kosteita. Ehkä ne sentään jo palaisivat.