United States or Montserrat ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Anna on nuorentunut siitä kuin hänet viimeksi näin, mutta sinä Fredrik ethän vain liene sairas?" huudahti rouva Huovinen nähdessään vanhan professorin. Professori hymyili. "Johan on aikakin minun väistyä. En ole samanlainen eternelli kuin sinä Sofia, johon vuodet eivät näy ollenkaan koskevan."
Professori katsoi heidän yhtyneitä käsiään ja hymyili rauhallisesti. "Hyvästi lapset " Muutamia raskaita huokauksia kuului vielä ja sitten oli kaikki lopussa. Anna oli muuttanut takaisin kaupunkiin ja asui rouva Huovisen luona. Rouva Huovinen oli sanonut, että miltä se näyttäisi, jos hän jättäisi rakkaan Fredrikin ainoan lapsen yksin suruunsa, kun kerran hänellä oli koti tarjottavana.
Täti ja Elsa jäivät vielä hetkeksi Annan kanssa istumaan. "Kuka hän on tuo tohtori Hart?" alotti rouva Huovinen. "Hänestäkö odotetaan jälkeläistä Fredrikille professorinvirkaan?" "Tuskin", vastasi Anna. "Luulen ennemmin, että tohtori Eksköldistä odotetaan professoria." "No, miksi hän ei ole täällä? Eksköld Eksköld se on kaunis nimi." "Hän tulee tänne kohta, ehkä jo huomenna."
Eikä siitä, että Eksköld todellakin oli huomiota herättävä mies, joka varmaan kohta oli istuva professorina, puhumattakaan siitä että hän oli aatelismies ja vanhaa sukua. Rouva Huovinen ei tosin periaatteellisesti hyväksynyt mitään säätyeroitusta, mutta ei hän koskaan ollut siihen asiaan täysin tyytynyt, että hänen nimensä oli Huovinen.
"Rouva Huovinen", kuului äkkiä Eksköldin iloinen ääni, "tässä on erittäin mukava kivi istuimeksi, jos suvaitsette." Ja rouva Huovinen suli heti lempeäksi sekä asettui kivelle. "Minun täytyy", lisäsi Eksköld yhtä iloisesti, "viedä Anna hiukan kävelemään.
Tuo ajatus että Hart, hänen Olli Hartinsa, hänen ystävänsä, laskeutuisi alas tuonne tädin maailmaan valitakseen sieltä itselleen aviopuolisoksi pienen, pyöreän Vilma Aarnion, tuntui niin perin hullunkuriselta. Rouva Huovinen punastui kovasti. "Onko hän uskonut sinulle salaisuutensa, koska olet niin varma siitä?
Ei hän kysynyt syytä, eikä Anna mitään selittänyt. Täti Huovinen nähtävästi aavisti yhtä ja toista, koska hän ylenpalttisella hienotuntoisuudella alituiseen selitti, kuinka hyvästi hän ymmärsi, että Anna tahtoi lähteä vanhaa isäänsä hoitamaan, ja tuo tuntui, tiesi miksi, nöyryyttävältä. Ei ollut Anna oikeastaan muuta tahtonut kuin päästä pois noilta tutuilta seuduilta. Eikä hän muuta saanutkaan.
Jos hän on kunnon mies, on hän epäilemättä tarkoittanut jotain käyttäytyessään sillä tavalla Vilma Aarniota kohtaan. Vilma on uskonut Elsalle kaikki ja Elsa ei salaa mitään äidiltään", sanoi rouva Huovinen terävästi. "Mutta mamma, sehän oli salaisuus " alotti Elsa, vaan täti keskeytti hänet. "Kyllä tiedän.
Nyt vihdoinkin hänen täytyi olla terve ja käsittää asiat luonnollisella tavalla. Täti oli puhunut hänen ijästään. Niin, kuinka täti olisi voinut aavistaa kuinka nuori hän nyt oli. Täti laski vain että hän oli täyttänyt 31 vuotta. Mutta nyt vasta hän olikin nuori, nuorempi ja voimakkaampi kuin koskaan ennen. Rouva Huovinen istui ypö yksin verannalla ja kutoi sukkaa.
Rouva Huovinen oli ottanut lapsi raukan kasvattaakseen kun äiti oli kuollut antaessaan hengen tyttärelleen. Tyynesti, ilman suruja ja melkein ilman ilojakin kului Annan lapsuus tädin luona etäisessä pikkukaupungissa. Täti oli naimisissa varakkaan, pullean, hyväluontoisen kauppaneuvos Huovisen kanssa. Vuosien vieriessä oli heille syntynyt kolme lasta, jotka kaikki kuolivat pieninä.