United States or Suriname ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kameeli tupertui, lapaan ammuttuna, kenttään, kaataen samalla kalliin kuormansa. Oikein, nuori mies, sanoi raajarikko, pilkallisesti katsellen beduiinia. Arnautit kiittävät sinua vielä kerta. Sinä päästät heidät siitä ainoasta mikä esti heidän kulkemaan. Nyt vasta on sulttaanitar hukassa. Hafiz oli oikeassa.
Nämät sanat eivät voineet rauhoittaa Abdallahin levottomia ajatuksia. Hafiz oli jutellut hänelle niin monta ihmeellistä asiata, joiden todellisuutta hän ei ollut epäillyt; minkätähden ei tuo taikakalukin voisi olla olemassa? Minkätähden ei oikeauskoisen onnistuisi sitä löytää?
Entä jos Jumala nyt tekis ihmeen, sanoi Hafiz, joka tällä aikaa oli lähennyt molempia puhelevia. Onkohan Jumalakin tyhjentänyt voimansa?
Kaksi huulta, tulipunaista, aukesi hänen nimeänsä huutamaan, kaksi suurta silmää katseli häntä, kaksi silmää jotka heloittivat kiillolla ihanammalla kuin kasteenpisaran. Abdallah tunsi sydäntänsä viehättävän; hän pani kätensä kasvoinsa eteen. Matkue edistyi tällä aikaa yhä, ja vanha Hafiz, joka ratsasti viimeisessä rivissä, näki kohta sisarenpoikansa olevan hänen vierellään.
Eikä ainoastaan koraanin tekstiä Hafiz opettanut sisarensa pojalle; hän tutustutti hänet myöskin niihin profeetan lauseisin jotka hänen ystävänsä ovat meille säilyttäneet. Hän opetti hänelle ne neljä suurta velvollisuutta joihin Jumala sitoo kaikki jotka pelastua tahtovat, viisi jokapäiväistä rukousta, almuin annot, paaston ramadan aikana, Mekkaan vaelluksen.
Vastauksen sijasta kävi Jussufin poika sheriffiä käteen ja suuteli sitä syvästi heltyneenä, jonka ohessa Hafiz isolla äänellä laski kiitollisuutensa ja ilonsa valloilleen. Tule tänne sinä yön tytär, sanoi oikeauskoisten vallitsija, viitaten Kafuria luoksensa; oliko siinä kaikki mitä sulttaanitar sanoi sinulle?
Hafiz ja Abdallah siirtyivät likemmä vanhusta, joka matalalla ja salamielisellä äänellä kertoi mitä tässä seuraa: Te tiedätte että Jumala, ajaessaan kantaisämme Aatamin paratiisista, salli hänen viedä muassaan daadelipalmun, joka oli hänelle ravintoa antava, ja kameelin, joka muodostettiin samasta savesta kuin ihminenkin ja joka ei voi elää ilman ihmistä. Se on totta, sanoi Hafiz.
Jos me silmät saimme, jotta sydänvaarat meistä häätyis, niin on hurmaantunut silmä pukki pantu puutarhaan! Pyri sulon täydennykseen, siitä vain sa ansioidut; laiminlyöt nää hyvät-työsi, peruutust' ei suodakaan. Puhelahjaas, Hafiz, käytät, tuhlaat suotta sarnaajaan: Jalokivin kaivon täytät, helmes heität mereen vaan!
"Joka hurmaa hänensä viinillä," sanoo Shirazin viisas, "herää keskellä yötä; mutta joka hurmaa hänen rakkaudella ei herää ennen kuin ylösnousemisen aamuna." Ketun kärsiväisyys. Abdallah tahtoi jo samana iltana lähteä kotimatkalle, Hafiz oli yhtä kiihkoinen. Hän ajatteli että sisarenpoika pakenemalla erämaahan pääsisi levottomuudestaan ja murheestaan.
Itsekukin astui paikalleen, hiljaa kuin yöllä kuljettaissa; ei muuta kuulunut kuin hiedan ruske kameelien jalkain alla. Tunnin ajan marssittua, tunnin joka monesti karavaanissa tuntui kovin pitkältä, tultiin kunnaan luoksi joka oli kierrettävä. Hafiz karkuutti edelle, lähti kunnaalle ajamaan, nousi ratsailta, tultuaan puoliväliin rinnettä, ja ryömi sitten nelikontassa kukkulalle.