Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. toukokuuta 2025
Aikaisin alkoivat normannilaiset suunnata retkiänsä Italiaan. Kristinusko antoi heidän seikkailunhalulleen hurskauden vivahdusta; niinkuin he muinoin kävivät pitkillä viikingiretkillä, alkoivat he nyt seikkailunhaluisina pyhiinvaeltajoina retkeillä kaukaisiin maihin. Sitä varten he ensinnä tulivat Italiaan. Siellä he yhtyivät toisiansa puolustamaan ja muita pyhiinvaeltajia suojelemaan rosvoilta.
Niin vähitellen muuttui murhe levollisemmaksi; toivottomat surun hyrskäykset, jotka ikäänkuin paiskasivat heidät toisistaan erilleen, asettuivat ja niitä seurasi nöyrtyvä surumielisyys, jossa hr jälleen yhtyivät.
He lakkasivat tansseista ja muista huvituksista, he yhtyivät lukemaan ja rukoilemaan, he pukeutuivat outokuosiseen, vanhaan vaateparteen.
Hannan oli sitä helpompi hiipiä armastansa kohtaamaan, kun häntä siinä auttoi hänen uskottunsa neiti Maria, jolle hän oli ilmaissut vähäisen lemmenjuttunsa. Täten nuoret tuon tuostakin yhtyivät keskenänsä kaikessa kunniallisuudessa, milloin puolisen tuntia pakinoiden talonperustamis tuumistaan, milloin entistä sananharkkaa pitäen.
Pian sota päättyi; ajan pakko heistä Tek' ystäviä; Caesaria vastaan He yhtyivät; mut tämä, jolle onni On suopeempi, ens' ottelulla heidät Italiast' ajoi. ANTONIUS. Hyvä! Pahempaako? AIRUT. Sanoman huonous kertojaankin tarttuu. ANTONIUS. Niin, narreissa ja pelkureissa. Jatka! Minust' on mennyt mennyttä.
Tätä ajatellessaan oli hän joutunut syvälle metsään, joka nyt synkkänä ja tiheänä kasvoi kummallakin puolen juuri tuon kapean ja mutkaisen tien vieressä. Oikealta tuli toinen tie hämärästä metsästä ja yhtyi siihen, jota Lauri ajoi. Korkea ja tuuhea kuusi seisoi siinä, jossa nämät tiet yhtyivät toisiinsa.
Lakkoon yhtyivät jotkut suomalaisetkin, mutta allekirjottanut, pitäen itseään jonkunlaisena sotavankina, jolla ei ole mitään tekemistä venäläisten merkkipäiväin kanssa, söi ostetut ateriansa kuten muinakin päivinä.
Sokrates, tuo rautainen mies, oli poissa ja hänen sijassaan seisoi Kristus suruineen. Hänen mielensä eteen ilmestyi se olento, joka oli puhunut tästä elämästä ja tulevasta semmoisen äänellä, joka oli molemmissa Herra ja Mestari; joka hellässä säälissä tämän elämän surun suhteen ei koskaan herjennyt viittaamasta toiseen elämään, jossa surut kokonaan katosivat ja kaikki Häneen yhtyivät.
"Kuinka itse jaksatte?" vastasi toinen. "No!" lausui ensimäinen. "Lempo on viimein omansa perinyt!" "Niin minulle on kerrottu", vastasi toinen. "Nyt on oikein kylmä, eikö ole?" "Niinkun ainakin joulun-aikana. Te ette käy luistimassa, arvaan minä?" "Ei, ei. Muuta tekemistä. Hyvää huomenta!" Ei sanaakaan lisäksi. Niin he yhtyivät, niin he keskustelivat ja niin he erosivat.
Osasiko hän lentää, tili-tlitt! Ei pienoseni, ei sentään, mutta kyllä hän muutoin taitava oli. Hän johdatti suuret joukot ihmisiä yhdelle puolelle, yhdisti ne, jotka olivat kaukana toisistaan laulamalla s.o. ei juuri niin kuin me laulamme, sillä niin osaavat vaan harvat ihmiset laulaa, vaan jotenkin sinnepäin. He kirjoittivat sopimuksia, kirjoittivat päätöksiä ja yhtyivät sovintoon.
Päivän Sana
Muut Etsivät