Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. toukokuuta 2025
Kun sitte maallinen yhteiskunta jonkun verran uudistui läänityslaitoksen kehittymisestä, tuli kirkko siten vain yhä maallisemmaksi ja syvemmälle sorretuksi. Maallisemmaksi se tuli siten, että hippa- ja apottikuntia kohta ruvettiin katsomaan lääneiksi ja piispat tavallisesti itse olivat hallitsijain vasalleja sekä itse puolestaan toisten maallikkovasallien lääniherroja.
»Luulen olevani oikeutettu väittämään, että olemme ratkaisseet arvoituksen, koska nykyjään ei tunneta työväenkysymystä, eikä sellaista voi enää syntyäkkään», vastasi tohtori Leete. »Yhteiskunta, joka ei voinut ratkaista niin yksinkertaista tehtävää, ei ansainnutkaan parempaa, kuin perikadon.
"Kylläpä se melkein siltä tunnustaa, kun oikein miettii ... rehellisyys kai se parasta sentään lienee..." "Niin, mutta mitäs se yhteiskunta meiltä vaatii ja kirkkomme?..." "Vaatikoon, lie tuota vähän oikeuden tuntoa omassatunnossakin, kun sen puhua annetaan rehellisesti..." "Ja järkikinhän sen sanoo..." "Sokaistu järki ei sano mitään..." "Meneppäs ... vai ei mitään..."
Mutta jos katselemme ihmishengen kehityskantaa yhdeksännentoista vuosisadan viime neljänneksellä, katoaa kummastuksemme. Vaikka emme voikaan sanoa, että yksikään senaikuinen yhteiskunta olisi ollut yleisesti sivistynyt siinä merkityksessä, missä tätä sanaa nyt käytämme, voitiin kuitenkin silloinkin elävää sukupolvea jo kutsua sivistyneeksi edellisiin verraten.
Se yhteiskunta, joka surmauttaa elämän kannattajat, on itse tuomittu kuolemaan. Silmä silmästä, hammas hampaasta. Nuori rouva itkee hysteerisesti.
Silloin tuli hänen mieleensä pieni suomalainen kansanlaulu kuolleesta linnusta. Siitä palasi hänen muistiinsa Suomi, omaiset, ystävät politiikka, yhteiskunta, entisyys, tulevaisuus. Hänen oli tapana työntää tuo kaikki mielestään. Hänen pakonsa kotoa sillä pakoa se oli ei johtunut ainoastaan kotoisesta murheesta, hänen nuoren rakkautensa tappiosta.
Niin, tämän täytyi olla rakkautta. Sitä todisti hänen mielensä keveys, heti kun hän Liisaa ajatteli. Sitä todisti hänen sydämensä säteilevä riemu ja käsivarsien paisuva jännervoima, joka tahtoi vain syleillä, vain turvata tuota ainoaa. Mitä merkitsivät nyt vaimo ja lapsi hänelle? Mitä avioliitto ja yhteiskunta? Kahleita, jotka katkeisivat kuin korsi hänen käsissään!
Omituinen pieni yhteiskunta, joka on niin johdonmukainen, niin vakava, niin tosiasiallinen, niin tarkka ja niin säästäväinen, ja kuitenkin on niin suuren ja pettävän haaveen uhrina!
Sattumalta tapaukseen joutunut lääkärikään ei voinut merestä nostetulle mitään muuta kuin meille todistaa: "Hän on kuollut." Kuollut. Sigridkö kuollut! Kuka on syypää?! Kysytte syyllistä! Se on nykyinen yhteiskunta. Missä määrin toiset elävät ylellisyydessä, samassa määrin toiset uupuvat puutteeseen, aina kuolemaan saakka. Sigrid Laitinen tuossa on meille taas yksi todistus. Mennään pois!
Yhtä hauraan, haaveksivan itsepetoksen uhriksi kuin jos poteva alkaisi odottaa, että vieraassa elimistössä sykkivä väkeväkin elonveri voisi mekaanisesti häneen siirrettynä elvyttää hänen kuihtuvan elimistönsä laimenevat voimat, yhtä hauraan itsepetoksen uhriksi joutuisi se yhteiskunta tai yhteiskunnallisen elimistön osa, joka odottaisi yhteiskunnallisen elämänsä elpyvän vieraassa elimistössä vaikka kuinka elokkaina sykkivistä voimista.
Päivän Sana
Muut Etsivät