United States or Philippines ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jussin läsnäolo nähtävästi häiritsi. »Tule kamariisi.» Sinne mentiin. »Enkö minä saisi kuulla?» kysyi Jussi pöydän takaa. »Ei, ei, meillä on salaisuuksia.» Ovi painettiin kiinni ja kuiskaten nyt Olga kertoi, kuinka hän illalla oli tavannut Tirriä ja kuinka Tirri oli hänelle uskonut, että Woldemar pitää Hannasta, ja varoittanut, ettei hän sitä Hannalle ilmoittaisi.
Woldemar oli sanonut, ettei hän enää ollenkaan pitänyt Hannasta. Oli luullut hänestä vallan toista, mutta oppinut vasta hiljan häntä paremmin tuntemaan. Kun Olga oli koettanut Hannaa puolustaa, hän vaan oli nauranut ivallisesti ja sanonut jotain niin pahaa, ettei Olga sitä mitenkään kertoisi, ei vaikka Hanna kuinka pyytäisi. Mutta Hanna ei pyytänytkään, hän oli kuullut tarpeeksi.
Kauan jälkeenkinpäin Hanna muisteli tätä päivää. Kertoi yhä uudelleen mielessään kaikki, mitä Woldemar oli hänelle sanonut ja mitä hän Woldemarille. Näki hänen niin ilmeisesti elävänä edessään, ihaili hänen reipasta olentoaan, hänen komeata vartaloaan ja mustan kiiltäviä hiuksiaan.
»Meinaatko sinä siis jäädä vanhaksi piiaksi?» hän kysyi. Hanna punastui eikä virkkanut ensin mitään. Woldemar tuli hänen mieleensä kuin salaman isku. Mutta samaa päätä hänet sieltä karkoitettiin myös. »Meinaan», sanoi hän. Isä yhä enemmän nauroi. »Elä, Hanna rukka, ole lapsellinen», lausui hän. »Mitä iloa sinä luulet opettajattarilla olevan? Paljon työtä ja vähän palkkaa.
Mutta varma vaan oli, että eivät he koskaan toisiaan unhottaisi, ei koskaan. Noin puoli kuukautta ennen tutkintoa oli rippikoulu, jota viidennen luokan tytöt kävivät kaikki, samoin kuin ylioppilaskandidaatitkin useimmat, Woldemar niiden joukossa. Hanna ei sen jälkeen ollut häntä nähnyt. Yhden ainoan kerran hän yritti tulemaan vastaan, mutta Hanna kun huomasi, kääntyi äkkiä toiselle kadulle.
Minä sitä eilen jo epäilin, kun Woldemar pyöritti sinua ringissä niin kovasti, että olit vähällä kaatua.» »Olisit minulle sanonut silloin heti. Kun minä en semmoisia ymmärrä.» Hannalle jo vedet nousivat silmiin; sydän oli täynnä tuskaa. Olga vaikeni ja mietti. Sanoi sitten: »Hullusti, että annoimme heidän jäädä tänne, vaikka tiesimme, kuinka se oli sopimatonta.
Katsahti ulos kadulle; siellä aurinko paistoi ja taivas oli kirkas, eikä vielä koskaan ennen auringon valo niin ihana ollut, eikä taivaan kirkkaus niin heleä. Iloa ja toivoa säteili häntä vastaan, minne vaan silmänsä loi. Ja tuolla Woldemar! Hän kulki ohitse, katsoi sisään ja nosti lakkia.
Woldemar sai vähän odottaa vastausta. »Minua ei haluta», sanoi Olga viimein, kääntämättä päätään. Hanna kiusaantui. Hän painoi kovemmin neulaa ja teki syviä naarmuja pöytään, joka onneksi oli maalaamaton. Pojat katsoivat toisiinsa. Nyt ei kaikki ollut oikein päin. Syntyi pieni hiljaisuus. Woldemar koetti uudestaan. »Jotain muuta sitten. Menemmekö kävelemään?» Ei Olga ollut kuulevinaan.
Ihmiset saivat puhua mitä hyvänsä, he eivät välittäisi, ei tippaakaan. Ei tippaakaan, toisti Ines ja kehui sitten, kuinka Woldemar oli miellyttävä ja kuinka hänellä oli kauniit silmät. Hän oli ehdottomasti etevin kaikista tämän vuoden ylioppilas-kandidaateista. Muutkin sen myönsivät; Hanna kuunteli ja vaikeni. Ei historian kertaus sinä päivänä käynyt oikein hyvin.
Kuljettiin yhtä matkaa eikä puhuttu ensin pitkään aikaan, ei niin sanaa. Alkoivat jo lähestyä Edlan kotia, kun Woldemar kysyi, oliko hän lukenut tuon kirjoituksen. Kyllä hän oli. Ja mitä siihen vastaisi? Hannan pää painui alas ja silmät kiintyivät maahan. Eihän ollenkaan ymmärtänyt mitä vastata. Eikä olisi saanut sanaa suustansa, ei vaikka. Woldemar kävi levottomaksi.