Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Hieno, taipuvainen panssaripaita, jommoista viisaat ja varovaiset käyttivät ihoa vasten, oikea alankomaalaisen takomistaidon mestariteos saapuu kuninkaalle, ja kuningatar kirjoitti sen mukana, että hän oli kuullut Wallensteinin käyttävän semmoista, eikä hänen mielestään hänen herransa ja puolisonsa sopinut olla huonommin varustettuna taistelussa.
Kumminkin tavoitti hän kinnasta, jonka Wallenstein oli jättänyt heidän välillään olleelle pöydälle, niin lyhytnäköisen tavalla, että teräväsilmäisen Wallensteinin, joka myöskin oli noussut, täytyi vastoin tahtoaankin hymyillä. "Minä olen iloissani siitä", sanoi leikillisesti kuningas, saattaessaan Wallensteinia ovelle, "että te, teidän ylhäisyytenne, olette huolissanne minun hengestäni."
Ja miks'ei voinut pormestari olla saksalaista juurta, kuten jo nimikin todisti, sillä vetipä saksalaisen Wallensteinin itsepäisyys kyllin pormestarillekin vertoja. Kun näin suuret historialliset henget kilpailivat päästäkseen pormestarin sukulaisiksi mitä osaa oli hänessä sitten enää suomalaisella lihalla ja verellä! Muistelikin pormestari isistään kaksi, vaikka tosin hämärätä, sukujohtoa.
Vaikkakin elonkorjuu oli kiireimmillään, sai kuitenkin sota, jolla silläkin oli kiirein elonkorjuuaikansa, suuren joukon nuoria miehiä tulvailemaan lähipitäjistä Vaasaan, josta heidän piti jatkaa meren yli matkaansa ensin Tukholmaan ja sitten Wallensteinin uhkaavia joukkoja vastaan Saksanmaalle.
Kuningas oli kulkenut Saksiin päin hävittävän Wallensteinin jäljessä. Arnstadtissa heitti hän hyvästinsä Akseli Oxenstjernalle ja Erfurtissa kuningatar Maria Eleonoralle. Siellä samoinkuin Naumburgissa näkyi monista valmistuksista, että hän oli valmistautunut siihen, mikä oli tulossa.
Tämä kinnas vaan oli tavattoman korutekoinen ja niin silmiiinpistävän pieni, että ainakin yhdeksän kymmenettä osaa sekä Wallensteinin että Kustaa Aadolfin miehistä olisi sen rikkonut ensi kouristuksella. "Tämä oli ulkorappujen alimmalla portaalla."
Ollen ankara, vaan samalla inhimillisen-sävyisä, luuli hän, tuntien tuon Lauenburgin herttuan ja siis tietäen tytössä olevan vähempi puoli syytä, voivansa neuvoilla vaikuttaa häneen ja aikoi sitte lähettää hänet takaisin isälleen Wallensteinin leiriin.
Vihdoin kuningas kysäsi: "Missä olit tänään puolenpäivän aikana, Leubelfing? Minä kutsuin sinua, ja sinä olit poissa." Paashi vastasi, niinkuin totta olikin, että hän, tuntien aamullisten, mieltä häiritseväin tapausten jälkeen tarvitsevansa vähän raitista ilmaa, oli noussut ratsunsa selkään ja lennättänyt Wallensteinin leiriä kohti, melkein sen kanuunain kantamuksen päähän asti.
Hänen oli täytynyt olla näkemässä inhottavaa tapausta: miten saksalaiset ylimykset saksalaisen ruhtinaan johdolla ryöstivät saksalaisten talonpoikain joukkoa, joka pakeni Wallensteinin jaloista Ruotsin leirin turviin. Herrat olivat eräässä teltassa juoneet, heitelleet kuutiota ja lyöneet korttia aamunkoittoon asti.
Koko keisarillinen sotajoukko uupui, murtui ja horjui tämän kauhean hyökkäyksen edessä; ruutivaunut räjähtivät ilmaan, Wallensteinin käskyt ja Piccolominin loistava urhoollisuus eivät enää voineet estää keisarillisten nurinniskaista pakoa. Silloin kajahti yli avaran kentän riemuhuuto: Pappenheim on täällä! Ja Pappenheim, tuo uljahista uljahin, oli todellakin siellä ratsumiehineen.
Päivän Sana
Muut Etsivät