United States or Tanzania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin-ikään on myös Kalevalan nimi tosin tavallansa oikeutettu, koska tämä runoelma samassa on kuvaus Kalevan kansan elämän ja maailmankatsannon kokonaisuudesta; mutta, suuremmalla syyllä vielä olisi sille nimi »Wäinämöinen» voinut tulla, sillä tämän mahtavan laulu- ja loitsumestarin työt ja toimet ovat kuitenkin siinä pääaineena ja hänen kauttaan onnistunut Sammon ryöstö kaiken toiminnan ytimenä.
Sanoi vanha Wäinämöinen Nuoremmalle veiollensa: Jumalass' on juoksun määrä, Ei miehen ripeyessä; Juokseva johonki saapi, Käypä kauas kerkiävi Usein käypi käypä härkä, Kun jo hengästyi hevonen. Sanoi vanha Wäinämöinen Nuoremmalle veiollensa: Sitä kuusta kuuleminen, Jonka juuressa asunto; Kiitä muille muita maita, Itselle omia maita Omat maat makuisimmat, Omat metsät mieluisimmat.
Lohdutus, jonka Wäinämöinen Ainon kuolon jälkeen saapi äidiltänsä, sitoo taas Aino-runot Sampo-runoin alkuun; sillä tämä lohdutus sisältää sen kehoituksen, että hän menisi Pohjolaan toisen morsiamen katsontahan. Ensimmäisessä Sampo-runossa löytyy sitten tavallansa vielä yksi viittaus luomis-taruun.
Samallaisia jättiläis-eläviä tapaamme useampia, esim. kotkia ja haukia. Heidän sukuunsa kuuluu myös tuo summaton tammi, joka pilviä pidätti, päivän pimensi; niinikään ensin niin pikkuinen tammen kaataja, ja Antero Vipunen, jonka suonia myöten Wäinämöinen souteli veneellä, jonka vatsaan rakensi pajan.
Tappelun aloittaa Lemminkäinen sillä, että miekallansa tavoittaa kotkaksi muuttunutta Pohjolan emäntää, mutta turha on hänen iskunsa. Silloin Wäinämöinen paljon huonommalla aseella, paljaalla melalla, sivaltaa mereen Louhen kaikin tuhansin urhoineen.
Kielti vanha Wäinämöinen, Epäsi suvannon sulho, Atroa poron perästä, Lapin maasta taikinoa; Kielti uimasta uhalla, Veikan vettä soutamasta. Kielti vanha Wäinämöinen, Epäsi suvannon sulho, Kukkaroa paikattua Vyöltä miehen naimattoman; Kielti työtöntä taloa, Toukoa tekemätöntä.
"Ja pimeästä yöstä Nous joukko peikkojen; Ne tahtoi kansas syöstä Joukosta kansojen". "Ei Suomi vaikeroinut, Se taistellut vaan on, Ja murtaa sitä voinut Ei käsi kohtalon". "Nyt poistunut on taika, Mi meit' on sitonut: On mennyt öinen aika, On aamu alkanut". "Nyt näyttää voimiansa Saa kansa Suomenmaan: Siis työhön uusi kansa, Vie Suomi kunniaan!" Wäinämöinen Tuonelan joella. Tuonetar.
III. Wäinämöinen. Pääsankarissaan Wäinämöisessä on Suomen kansa tahtonut luoda perikuvan siitä luonteensa puolesta, johon se itse on aina suurimman arvon pannut. Hänessä on personoitu suomalainen syvä-aatteisuus ja runollisuus, suomalainen mielihalu henkisiin pyrintöihin ja luottamus hengen voimaan. Wäinämöinen keksii Suomen soiton, kanteleen, ja ihastuttaa sillä koko luonnon.
Luomis-runoissa, niiden nykyisessä muodossa, ei näy Wäinämöinen vielä ilmauvan täydessä taidossansa, voimassansa. Päästyään niemelle nimettömälle, manterelle puuttomalle, elelee hän siellä monta vuotta, ennen kuin havaitsee tarpeelliseksi, että maa tulisi verhotuksi vihriäisellä kasvivaipalla.
Yhtä vähän myös kykeni Wäinämöinen tuota liian suureksi kasvanutta tammea maahan kaatamaan; hänellä ei ole tässä työssä muuta osaa, kuin että äitinsä, veden emo, hänen pyynnöstään lähettää kaatajan.