Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Oli kuin olisi suuri kuorma vyörynyt hänen sydämeltään. "Suokoon Jumala, että vihanne viimeisetkin tähteet olisivat kuoleuneet!" sanoi provasti Wern hiljaan. Konrad et vastannut mitään. Hänen silmänsä olivat käännetyt pieneen vuoteesen, missä pikkuinen kaksi-vuotinen poika nukkui. Pieni Kaarle ei tietänyt lapsuutensa viattomuudessa aavistaa mitä hän juuri nyt oli kadottamaisillaan.
Sillä aikaa kun gootit pitivät käräjiä Regetassa, vetäytyi Belisariuksen mahtava sotajoukko laajana puoliympyränä yhä tiiviimmin kovasti ahdistetun Napolin ympäri. Nopeasti, levähtämättä kuin tuli aron kuivassa heinässä oli bysanttilainen sotajoukko vyörynyt Italian eteläkärjestä partenopealaisen kaupungin muureille saakka ilman vastustusta.
Kyllä se niin on, sanoi nuorempi mies. Hääh? kysäsi Jaakko Jaakonpoika ja katsoi mieheen. Sanoin vain, että kyllä se niin on. Niin, miksei se niin ole, myönsi Jaakko Jaakonpoika aivan kuin raskas taakka olisi vyörynyt hartioilta, tahi kuin olisi selviytynyt eksyksistä, mutta minäkin vain tahdon että tulee oikein. Se on niin paha kun sotketaan.
Tosi kyllä että silloin olit kuolemaan tuomittu; mutta jos minä olisin ollut sinun sijassasi, niin jos pääni olisi niskasta pudonnut, olisi viimeinen tuijottava katse silmistäni ihastuneena kiintynyt niin viehättävään näkyyn, ja pääni olisi itsestään vyörynyt noitten verrattomain sulotarten eteen värähtelevillä huulillaan suutelemaan heidän hamettensa liepehiä.
Juuri Siikajoen emäkirkon kohdalla ovat rannat niin vyöryneet, että tätä kertoessani seisoo jo tuo Herran huone kolmannella paikalla. Kaksi entistä kirkon paikkaa on näet jokeen vyörynyt, vaan nyt ei enään ole mitään pelkäämistä kirkon kaatumisesta ja hautuumaan jokeen vyörymisestä, kun vesi on ruvennut kulkemaan toista puolta ja alas vyöryttämään pohjoista rantaa, niin sanottua Nokantörmää.
Maahan on kaattu jo muuri, mi suojelemaan oli tehty meitä ja laivoja myös muka turvana murtumatonna; vyörynyt laivain luo jo on taistelon hillitön raivo, silmin selvittää et vois sitä, millä on puolen ankarin ahdistus, sekasortokin suurin akhaijein; niin tuho niittää heitä, ja kiljuna käy ylös taivoon.
Anoppi ja Eeva, emäntä, olivat takalla. Lapset itkivät ja valittivat. Ruhmo on kaadettu, on vyörynyt sairastavan lehmän jaloille; porsas on kaatanut apeastian ja heittänyt sen sisällyksen lattialle. Tuota ei kukaan huomannut. «Kova on kohtalo!« sanoi viimein anoppi. «Ei ole jyväkouraa!« valitti Eeva. «Kova on kohtalo!« kertoi Jaakko.
Päivän Sana
Muut Etsivät