Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
Herää, Julia, katsomaan, minkälainen raukka isäsi on! Tyttö aukaisi silmänsä ja katseli unenhuumauksessa vuoroin toista, vuoroin toista. Anna, etkö näe, että meri jäätyy? valitti mies. Niin, meri ... vaan ei toivo, vastasi nainen. Minä tahdon soutaa, minä tahdon auttaa isää soutamisessa, sanoi lapsi reippaasti.
Ei loistosta myös lukua Hän pidäkään, kosk' ohjan Elolleen taivas antoi näin: "Oo kaino, kasva lemmessäin!" Hän, vaikka vuoroin kylmä on, Vaan yhä voittaa mielet, Ja häntä, kosk' on nuhteeton, Ylistää kaikkein kielet. Mutt' impi milloin laulelee, Riemusta syömmet sykkäilee. On kosijoita hällä kaks: Lapsuuden tuttu toinen, Vaan tääkin käy jo kalseaks, Ei sovi hälle moinen.
Hän puhui vuoroin totta, vuoroin leikkiä, vuoroin innostutti, vuoroin manasi ja moitti, torui ja ruoski. Mutta kun me sieltä erosimme, niin oli jotain, en tiedä mitä se oli, olin saanut jotain... Olit saanut isänmaan, Robert! huudahti Lauri.
"No, aja nyt niin kauvan, kun kestää; mutta muista myös, että sitten, kun hullun eväät on ensin syöty, annat kukkaros minulle vuorostas". "No, mitenkäs! 'Vuoroin vieraisilla käydään'. Nyt puhun sinulle Tulikuonosta". "Tulikuono ja Liinaharja Liinaharja on myöskin noita. Niin, Tulikuono ja Liinaharja olivat töllin-poikia Kuusamosta. He kuljeksivat työn ha'ussa Kalajoella.
Tämän näyn eloisuutta lisäsi osaltansa mailleen laskeutuvan auringon vaaleanpunainen säteikkö taittuen tummia pilviä vastaan ja vuoroin valaisten, vuoroin varjostaen esineitä.
Kun nyt Sunkreini kertoi Pynnölän yövieraan viimeisestä, niin vieras herra oli äänetönnä tuijottanut lattiaan ja painanut harmaan päänsä käsiinsä. Sitten oli hän mennyt syleilemään Maria, mutta arkana oli Mari ja vetäytyi pois hänestä. Sunkreini oli ottanut valokuvan rasiasta ja tarkastellut vuoroin sitä, vuoroin vierastaan ja sanonut päättäväisesti: Te se olettekin Akseli ja Marin isä.
Vieläkö tarvitaan muuta? kysyi hän katsoen vuoroin Nehljudofiin ja vuoroin tirehtööriin ja asettaen kynän milloin mustepulloon milloin paperille. Minulla olisi jotain teille sanottavaa, sanoi Nehljudof ottaen hänen kädestään kynän. Sanokaa pois sitten, sanoi Maslova ja yhtäkkiä muuttui totiseksi ikäänkuin olisi ruvennut jotain ajattelemaan tai häntä olisi ruvennut nukuttamaan.
Ja taas oli hänen tapansa toisin vuoroin raskaasti huoahtaa: Me ihmiset voimme tehdä hyvää tai pahaa toisillemme vain vaaksanverran. Mutta joskus voi tuo vaaksa määrätä koko ihmisen olemassa-olon. Kansa kuunteli mielellään hänen sanojaan. Ja monet ihmettelivät, että hän, joka oli vielä nuori vuosiltaan, oli jo niin vanha viisaudessa ja elämäntuntemuksessa.
Sivuikkunasta oli sieltä näköala järven yli ja peräikkunasta isoon puutarhaan, jonka ympärille oli aikoinaan istutettu puurivi, vuoroin tuomia, pihlajia, koivuja ja kuusia ja kumpaiseenkin takanurkkaan petäjä.
Tyttökin kuunteli sanojani hämillään, pää painettuna maata kohti ja piirrellen jotakin oksallaan kellertävään hiekkaan. Sitten hän nosti silmänsä, vilkaisi vuoroin merkkeihin hiekassa, vuoroin minuun, ikäänkuin kysyäkseen jotakin mutta pakeni sitten äkkiä kuin vedenneito ilkeää faunia." "Hänellä mahtaa olla kauniit silmät?" "Niinkuin meri! Minä upposinkin niihin kuin mereen.
Päivän Sana
Muut Etsivät