Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
"Voisiko sinulla todellakin olla sydäntä saattaa hänet onnettomaksi?" kysyi muori. Olina näytti olevan kahden vaiheella. "Ludvig on kuitenkin sekä hienompi että kauniimpi," sopersi hän. Vanha Rasmussenin matami pusersi kokoon huulet ja hänen viiksensä nousivat hirveästi koholle. "Tämä kihlaus täytyy estää. Heistä ei konsaan tule onnelliset," ajatteli hän.
Voisiko tämä rikkaus sillä semmoinen palkka kuin "Nornan" tirehtöörin oli heidän suhteissaan jo rikkautta voisikohan se tuottaa heille sen suurempaa onnea? Mutta tähän levottomuuteen tunkeutui vastustamaton ilon tunne.
Hän tuumi todenteolle kirjoittaa perämies Lindille Sandesfordiin... Ei suinkaan millään tavalla velkoakseen häntä vaan ainoastaan kuullustellakseen, voisiko hän ilmoittaa mitään keinoa, jolla saisi hiukkasen hyyryä edeltäkäsin. Hän tahtoi antaa hänen tietää seikoista, jotka koskivat perämiestutkintoa. Yhtä hyvähän oli kirjoittaa tänään kuin huomenna! ja kirje läksi matkalle.
Voisiko hän koskaan elämässään voittaa sitä? Olisi hyvin mukavaa voida joskus laiskotellakin, ajatteli hän. Lapsena hän oli voinut sitä ja vielä koulun alaluokillakin. Mutta sitten oli tullut eteen ankara välttämättömyys. Työn pakko se oli ollut. Johtunut toimeentulon kysymyksestä. Siis hän ei ollut suinkaan vapaaehtoisesti ruvennut työtä tekemään?
"Te ja Wilding vainaja olitte syntyneet samana vuonna ja melkeen yhden-ikäiset," sanoi Vendale, miettiväisesti katsellen kuinka hän käveli edestakaisin laattialla. "Niinpä melkeen." Voisiko ehkä Obenreizer olla tuo kadonnut perillinen? Oliko tuossa hänen opissa mailman pieneydestä, joka alinomaa makasi hänen kielellänsä, kentiesi syvempi merkitys, kuin itse arvasikaan?
Kuitenkin varottaisin teitä, neiti, panemasta liian suurta luottamusta miehiin ja heidän vakuutuksiinsa, olkoonpa sitten mies vaikka oma sulhokin. MARI. Mitä rohkenet sanoa? JANNE. En mitään muuta kuin että sulhasenne teitä pettää! Kas niin, nyt sinulla on hetkeksi miettimistä, senkin prinsessa! Ha, ha, ha! MARI. Pettää minua!? Oma Vilhoni! Voisiko se olla mahdollista!
Tähän saakka oli viha määrännyt hänen tekojaan; nyt kun viha asettui, käsitti hän että tämän jälkeen seuraa kovat päivät, pahemmat kuin ne, mitkä hän jo oli kokenut, ja voisiko hän niitä kestää? Silloin tuli hänen mieleensä ajatus, joka monta kertaa ennen jo oli itseään ilmoittanut, mutta jota pelko ja epätietoisuus aina oli pois ajanut: voisihan hän paeta talosta!
Se tapahtui kuukausi sen jälkeen kuin hän oli Kroofin tavannut. Hän oli yksinään aivan tatarpellon reunalla ja tirkisteli varjoisaan läpikuultavaan hiljaisuuteen, nähdäkseen, voisiko hän erottaa sieltä mitään. Ja se, mikä sieltä näkyi, sai hänen pienen sydämensä oikopäätä kurkkuun syöksähtämään.
Voisiko hän sitä milloinkaan enään tehdä? Sitä hän ei luullut, ja niin hän puhkesi itkuun. "Onhan kaikki niinkuin ennenkin," ajatteli hän; "minulla on rakas isäni, kelpo, järkevä äitini, siunattuja pikku siskoja, onnellinen koti synnillistä on olla tyytymätön!" ja niin hän itki vielä rajummin. Mutta kuka tuolta tuli? Se oli hän.
Voisiko hän mennä valalle, että todellakin oli niin tapahtunut? Ei, hän ei ollut varma. Ja se, mitä hän tunnon vaivaksi nimitti, oli yksinomaan hänen järkensä, tunteensa ja koko henkisen olemuksensa ijäistä, kalvavaa kysymystä siitä, oliko hän ehkä Liisasta erotessaan heittänyt pois jotakin tärkeää ja korvaamatonta. Liisaa hän ei ollut tavannut vielä.
Päivän Sana
Muut Etsivät