Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Mutta alati ikävä kyllä menestyksettä, sillä miten voisikaan ajallinen, katoova laatia tyydyttävän ja täydellisen selityksen ijäisestä, äärettömästä? XVII. Sinä et tarvitse mitään "uutta uskontoa," ei myöskään ole todenmukaista, että tulet semmoista saamaan. Sinulla on jo enemmän "uskontoa," kuin sitä osaat käyttää.
Tyttö eli tämän miehen elämää omituisella, itseensä sulkeutuneella vakavuudellaan, johon tuli hymyä vain silloin, kun mies hymyili. Hän ei elänyt Adelsvärdin ajatuksia; ne olivat hänelle vieraita eivätkä voisikaan muuksi muuttua.
Verkalleen virkkoi Dami: "Eihän tuo ollut kuin semmoinen ajatus vaan. Usko minua, en minä ole tahtonut niin tehdä, enkä sitä voisikaan; mutta kun minua aina sättivät löperöksi, niin arvelin mä, että sopisi tuota minunkin kerran luikata ja kirota ja lyödä iskeä. Mutta totta sinä puhut.
"Jos hän kasvattaa niitä nuoria tyttöjä, jotka ovat hänen ympärillänsä, itsensä kaltaisiksi", sanoi tätini siinä määrässä totisena, että hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä, "tietää Jumala, että hän hyvin käyttää elämäänsä! Hyödyllisenä ja onnellisena, niinkuin hän sanoi tuona päivänä! Kuinka hän voisikaan olla muuta kuin hyödyllinen ja onnellinen".
Mutta harjaantuminen eli tottuminen tietenkään ei perustu muistiin miksikä voisikaan lihas suorittaa määrätyn työn toisella kerralla helpommin kuin ensimäisellä sen perusteella että se »muistaisi» sen? Lyhyesti, muistilla ei ole mitään muuta tekemistä harjaantumisen kanssa kuin että tämä, joka on elävän aineen yleinen ominaisuus, ilmenee myöskin muistin alalla.
Sitte minun täytyy kertoa Sinulle jotakin, jonka mieluummin jättäisin mutta meidän välillämmehän ei saa olla mitään salaista, ei edes ajatuksia. Kyllikki! Minua on alkanut taasen levottomuus ahdistaa, heti siitä pitäin kun Sinä läksit niinkuin minä en voisikaan olla levollinen muualla kuin Sinun läheisyydessäsi.
Kärsi siis, sillä elämässäsi voi vielä onnen aurinko koittaa Timottakin, jonka kanssa et voisikaan onnellinen olla isäsi kirouksen uhalla, etkähän tahtoisikaan yhdistää kohtaloasi mieheen, joka karulla lähti täältä ja koetti viekotella sinuakin häpeällisesti jättämään meitä ethän?" "En, vaari kulta, vaan tahtoisin niin mielelläni kuolla", sanoi Katri.
Voisiko hän unohtaa Johanneksen? Voisiko hän vielä jotakin toista rakastaa? Jo pelkkä kysymyskin koski kipeästi Johannekseen. Kenties hän voisi! Kenties Liisa todellakin voisi vielä olla yhtä onnellinen jonkun toisenkin sylissä. Mutta siinä tapauksessahan hän ei rakastanutkaan Johannesta yhtä paljon kuin Johannes häntä. Vai rakastiko? Eikö voisikaan? Eikö unohtaisikaan?
"Pikemmin on ehkä, Simmias, asian laita oikean johteen mukaan niin, ett'ei mikään sielu ole osallinen paheesta, jos se on sointua. Sillä sielu ei voi millään lailla semmoisena, se on: sointuna, olla ollenkaan osallinen epä-soinnusta." "Eipä kyllä." "Eikä siis myöskään sielu, joka kokonansa sielu on, voi olla osallinen paheesta?" "Mitenkähän voisikaan ennen sanotun johdosta."
VILHO. Luulin voivani luopua MARI. Mutta nyt huomaat sen mahdottomaksi, niinkö? VILHO. Sitä en juuri tahdo sanoa, mutta kiusaus oli suuri, ja ihminen on heikko. Aikaa voittaen kyllä tapani parantaisin. MARI. Noin tyynesti hän saattaa puhua! VILHO. Niin, näethän, minä en tahdo lupauksia tehdä, joita en kentiesi voisikaan täyttää. MARI. Ihmettelen rehellisyyttäsi.
Päivän Sana
Muut Etsivät