United States or American Samoa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lukkari ei vastannut mitään, mutta kirkon jättäessänsä lauloi hän yksin kirkko-tarhalla viimeisen värsyn 324:stä virrestä. "Tein, mitä tein," mutisi hän, "mutta jos eräät nuorukaiset, jotka toinen toistansa rakastavat, tulevat onnellisiksi, niin tottakin nämät tulevat."
Sama mieliala oli vallalla jokaisessa, ja kun pastori Svenonius, itseään ja muita rohkaistakseen, alkoi hiljaisella äänellä laulaa erästä värssyä tunnetusta virrestä, yhtyivät siihen kaikki. Sateen surunvoittoiseen sohinaan sekautuen kajahteli seuraava laulu kolkosti illan pimeässä: Pimennot sydämeni Kuin päivyt valistat Ja suunnan matkalleni Oikean osoitat.
"Vihittiinkö te papeiksi tuossa mustassa nutussa ja vannoitteko te papin valannekin siinä?" "Emme tosin, mutta se oli ensimäinen ja viimeinen kerta kuin me kasukkaan olimme puetut." "Ja ensimmäinen ja viimeinen kerta, kuin te aivoitte olla pappeina, niinkö?" "Pappina käy oleminen ilman kasukkaa ja messu-paitaakin." "Viimeinen värsy huomen virrestä alkaa kohta", huomautti unilukkari.
Vaan sinä valaistu sielu, Jos oot oppinut enemmän, Elä näille naureskele, Jos on virressä vikoja, Eikä toimessa totuutta, Asiassa ainehia: En ole opissa ollut, Seisonut sepän pajassa, Ollut luona oppineiden, Tietäjitten tienohilla. Elä suutu suuri Luoja, Tästä virrestä vihastu, Jos en oike'in osannut Tekojasi toimitella.
Olihan minulla tähän saakka ollut olevinaan jonkunlainen uskokin, se kaikkein ihmisten yhteinen, kaunis kylläkin ja turvallinen soudetaan suvisena sunnuntaiaamuna tyyntä salmea, ohi pappilan, kirkon rantaan, noustaan sen mäelle, tervehditään juhlavaatteisia tuttavia, pistetään ystävällistä kättä, kysytään kuulumisia, seisotaan katsomassa pappien tuloa lehtikujaa myöten ja heidän vieraitaan hienoja herrasväkiä kajahtaa urkujen ensi sävel mennään kirkkoon istumme ja veisaamme ja kuuntelemme pappia, tiedämme, mitä hän puhuu, vanhaa ja tuttua, mutta kuuntelemme kuitenkin mieli ylenee yhteisestä virrestä, käy hartaaksi rukouksista ja messuista ja heltyy ripistä ja on tyytyväinen vapauttavasta amenesta.
Ne välisanat, jotka näin olemma itse virrestä erottaneet, nähtävästi eivät sihen kuulu'kaan. Vähätoivottu sulho. Istui neiti niemen päässä, Vyötä kullaista kutovi, Hopiaista huolittavi, Kuuli sirkan sirkottavan, Linnun laulavan lehossa. "Mitä sirkka sirkottelet, Kuta laulat pieni lintu?" "Sitä sirkka sirkottelen, Sitä laulan pieni lintu: Kuului huuhunta kylältä."
Hän antoi vielä puoli tuntia kulua ja kun kaikki oli vielä hiljaista vanhassa linnassa eikä muuta kuulunut kuin aaltojen herkeämätön pauhu, tuo valtameren voimakas huo'unta, alkoi hän puhtaalla, sulosointuisella äänellänsä laulaa ensimäistä värssyä eräästä virrestä, joka on puritaanin suosituimpia.
Mutta niin tuhma ja perätön kun tämä virsi yhdeltä puolelta on, niin on se toiselta puolelta sanarakentonsa suhteen soma ja kaunis; josta on nähtävä, että asia itse ja sanarakento ovat eriasioita, vaikka yksinkertaiset niitä aina ei erota toisestaan. Vielä on tästä virrestä muistuteltava, että Tahvanuksen seikkoja värsystä 256 värsyyn 449 asti lauletaan myös Hämeessä ja Savonki maalla.
Se teki sanomattoman tuskallisen vaikutuksen, ja isännän ääni oli aivan tukehtumaisillaan, kun hän aloitti neljättä värssyä: "Ma vihan maljan täyttänyt Oon laitojansa myöten." Jälkiruoka jäi koskematta; virren perästä vanha värjäri luki kiitoksen ruoasta, jonka jälkeen vielä laulettiin kaksi värssyä virrestä: "Me atriamme päätämme Ja kädet ristiin saamme."
Nyt nousivat kaikki seisomaan ja lukkari aloitti virren: Kriste, valo valkeudest', Isäst', ijankaikkinen, ja koko joukko veisasi hänen perässänsä. Kun oli osa virrestä veisattu, säästettiin siitä viimeinen värsy rukousten jälkeen veisattavaksi. Kun siten toimitus oli alkuun pantu, ruvettiin huutamaan nimiä ja ihmiset astuivat esiin näyttämään lukutaitoansa.