Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Ei kuulunut muuta kuin aseitten kalske. Vankeja oli niin paljo, että olisi luullut kaikkien kellarien tyhjentyneen. Kulkueen päässä huomasi Vinitius selvästi parantaja Glaucuksen, mutta Ursus ja Lygia eivät olleet tuomittujen joukossa. Hämärä ei vielä ollut langennut maille, kun jo ensimäiset ihmisaallot rupesivat virtaamaan Caesarin puutarhaan.
Hän muisti olevansa Tigellinuksen, jopa itse Caesarin suojeluksen alaisena, häntä varjeli siis voima, jonka edessä kaikki vapisivat. Sitäpaitsi oli hänen ympärillään väkeviä orjia, ja Vinitius seisoi hänen edessään aseetonna, kasvot laihtuneina ja tuskan kalvamina. Kun hän sen muisti, palasi hänen rohkeutensa.
"Kasvakoon onnenne yhtä suureksi kuin kunnianne ja ulottukoon kunnianne Herkuleen pylväistä aina Parttein maan ääriin asti." "Terve, sinä hyveen ja viisauden lainsäätäjä!" vastasi Petronius. Vinitius koetti pysytellä näennäisen tyynenä. "Mitä uutta?" "Viime kerralla toin sinulle toivon että neito löytyy, nyt tuon varmuuden." "Sinä siis et vielä ole löytänyt häntä?"
Kummissaan rupesi Vinitius hieromaan silmiään ja huomasi samassa rinnallaan jättiläiskokoisen lygiläisen orjan, nimeltä Ursus, johon hän oli tutustunut Auluksen talossa. Lygiläinen seisoi siinä aivan tyynenä, mutta hänen siniset silmänsä tuijottivat Vinitiukseen niin oudosti, että veri nuorukaisen suonissa miltei lakkasi kiertämästä.
Tosin hän oli nähnyt lygiläisen hiipivän joelle, Crotonin ruumis sylissä, mutta kaikki muu oli hänelle tuntematonta. Vinitius saattoi olla tapettu, mutta saattoi myös olla haavoitettu tai vangittu.
"Vinitius on oikeassa," mietti Petronius, "minun Chrysothemikseni on vanha, vanha ... kuin Troja." Sitten hän kääntyi Pomponia Graecinan puoleen ja virkkoi, puutarhaan viitaten: "Nyt ymmärrän, herratar, että kun omistatte nämä molemmat, te paremmin viihdytte kotona kuin Palatiuksen juhlissa ja sirkuksessa." "Niin," vastasi Pomponia, katsahtaen sinne päin, missä Lygia ja pieni Aulus olivat.
Vinitius tuli nyt vakuutetuksi siitä, ettei Lygia eikä Ursus olleet jääneet kotiin, vaan että hekin olivat lähteneet Ostrianumiin. Tämä tieto tuotti hänelle suurta lohtua. Linus oli vanha mies. Hänen olisi varmaan käynyt vaikeaksi joka päivä kulkea Tiberin takaa Nomentanan portille asti ja sieltä taas takaisin Tiberin taakse.
Linus nosti nyt laihtuneet kasvonsa ja kysyi: "Entä minun, oi Herran huoneenhaltija, eikö minun pidä seurata sinun esikuvaasi?" Vinitius rupesi sivelemään kädellään otsaansa, ikäänkuin hän olisi taistellut itseään vastaan tai hengissä ruoskinut itseään.
Mutta Vinitius, joka nykyään rakasti hänen sieluaan, rakasti häntä entistä enemmän, ja kun hän valvoi nukkuvan lemmittynsä vuoteen ääressä, tuntui hänestä siltä kuin hänen vartioitavanaan olisi ollut kokonainen maailma. KUUDESKYMMENESYHDEKS
Tuskinpa kukaan maailmassa olisikaan uskaltanut ajatella muuta kuin että Rooman valta kestäisi iankaikkisesti ja hallitsisi kaikkia kansoja, sekä ettei mikään mahti maan päällä uskaltaisi nousta sitä vastaan. Vinitius ajoi kulkueen päässä.
Päivän Sana
Muut Etsivät