Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
"En, herra, mutta olen saanut selvän siitä, mitä tietää merkki, jonka hän sinulle piirsi, tiedän, mitä väkeä ne ovat, jotka hänet ryöstivät, ja tiedän, minkä jumalien tunnustajien joukosta häntä tulee etsiä." Vinitius oli jo karkaamaisillaan istuimeltaan, mutta Petronius laski kätensä hänen olkapäälleen ja kääntyen Chilonin puoleen virkkoi: "Jatka!"
Hän oli jo muuttunut yhdeksi noista kristityistä neitseistä, jotka sittemmin muuttivat maailman vanhan hengen uudeksi. Vinitius oli kuitenkin ehtinyt siksi paljon vaikuttaa hänen kohtaloonsa ja siksi paljon järkyttää hänen rauhaansa, ettei hän ollut voinut häntä unohtaa.
Hänen teki kyllä mielensä tavata Vinitius ja Petronius, mutta naisellisella uteliaisuudella halusi hän myöskin edes kerran eläessään nähdä kemut, Caesarin, hovin, kuuluisan Poppaean ja kaikki muut tuollaiset kaunottaret, sekä koko tuon sanomattoman komeuden, josta koko Rooma kertoi kummallisia asioita. Ja Acte oli oikeassa, sen tyttö selvästi tunsi. Hänen täytyi mennä.
Vinitius likeni häntä, ilme hänen kasvoissaan ennusti pahaa, ja hän virkkoi matalalla äänellä: "Kuka sinulle on sanonut, että kuolema sinua kohtaa Glaucuksen eikä minun käteni kautta? Mistä sinä tiedät, koira, etten paikalla aio kuopata sinua puutarhaani?"
Nereus, Pudensin palvelija, vei apostolin salatietä viinitarhasta kotiinsa. Läpi valoisan yön seurasi heitä Vinitius, ja kun he tulivat Nereuksen mökille, heittäytyi hän apostolin jalkain juureen. Apostoli tunsi hänet ja kysyi: "Mitä haluat, poikani?" Seurattuaan asiain kulkua kellarissa ei Vinitius enää uskaltanut pyytää mitään.
Kaikki he, myöskin Vinitius, Lygia ja Petroniuksen kristityt orjat, kummissaan kuuntelivat Ursuksen kertomusta äänestä, joka oli ruvennut soimaan hänen sisässään ja joka oli käskenyt häntä taistelemaan villiä petoa vastaan. Mutta kaikkien mielet valtasi lohdutuksen ja toivon tunne: ei Kristus toki salli tallata maahan kaikkia tunnustajiaan ennenkuin Hän itse tulee hirveälle tuomiolle.
Vinitius hymähti hajamielisesti ja vastasi: "Pysyn kuin pysynkin." Mutta hänen sieramensa laajenivat ja hän hengitti kiivaasti. Petronius katseli häntä ja kohautti olkapäitään. "Hän ei ollut filosofi sestersinkään edestä. Tästä Marsin pojasta ei minun ikinä onnistu tehdä ihmistä." Vinitius ei kuullut, mitä Petronius sanoi. "Nyt he ovat Carinaella," puheli hän itsekseen.
"Tiedätkö," virkkoi Vinitius, "että on ihmisiä, jotka eivät pelkää Caesaria ja jotka elävät aivan levollisina, ikäänkuin ei Caesaria olisi koko maailmassa?" "Tiedän kyllä keitä tarkoitat: kristittyjä." "Niin. Heitä yksin... Mitä meidän elämämme on muuta kuin ainaista pelkoa?" "Jätä minut rauhaan kristityiltäsi!
Pretorianit, jotka muurin juurella pelasivat »scriptae duodecimia», olivat joutuneet äänekkääseen riitaan, mutta Lygia ja Vinitius unohtivat vankilan, tuskat ja koko maailman. Enkelien rauha oli vallannut heidän sielunsa, ja he vaipuivat rukoukseen. KUUDESKYMMENESENSIM
Mutta Vinitius puhkesi vimmoissaan puhumaan: "Olen saanut kylläkseni Roomasta, Caesarista, juhlista, Augusteista, Tigellinuksista ja teistä kaikista! Minä tukahdun! En voi elää tällä tavalla! En voi! Ymmärrätkö?" "Johan sinä nyt olet vallan pyörällä päästäsi, ethän enää tiedä pysyä missään rajoissa!... Vinitius!" "Rakastan yhtä ainoaa maan päällä." "Entä sitten?"
Päivän Sana
Muut Etsivät