United States or Curaçao ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tyhjä pussi oli hänellä lutistuksissaan kainalossa. Rouva vetäytyi pois ikkunasta ja katseli etempää, kun Vimpari hetken katseltuaan kääntyi takaisin ja meni pois töllistellen kartanon yli kulkiessaan ikkunoihin. Näytti oikein iljettävältä mieheltä tuo Vimpari, aivan kuin mikähän rötkäle.
Leveä oli otsa ja poskipäät pongottivat korkealla, kasvot olivat harmajat ja karkea parran sänki leukapielessä ja huulessa. Silmät olivat pienet, katse hidas, vaan etsivä. Tuntui rouvasta kuin olisi Vimpari katsellut, mitä ikkunasta hän yöllä parhaiten pääsisi. Huonossa puvussa hän oli, joka lisäsi kaameutta hänen muodolleen.
Hitaasti sitten söivät, aivan kuin säästäen, ja tyytyväisinä kuiskivat keskenään. Vimpari istui arkun kannella, ja katsellessaan lastensa toimia kostutti heidän tyytyväisyytensä hänen silmänsä. Hän kääntyi äkkiä katsomaan ulos kartanolle, aivan kuin ei olisi kestänyt enempää katsella lapsijoukkoaan.
Mielensä olikin liikutuksissaan, että väkinäisesti kykeni pidättämään itkun ja naurun sekaista hykähdystä, mikä pyrki ylös pulpahtamaan. Lapsiparvi köyhän särvin, tuli hänen mieleensä. Kartanon yli tuli Ojanniemen Sanna. Hänellä oli se hyvä sanoma, että Nikkilät ovat luvanneet saunansa Vimparin asunnoksi eivätkä tahdo hyyryä. »Saankos maksaa, jos joskus jaksan?» kysyi Vimpari iloisena.
Ja selittivät he kaikki mitä olivat kerenneet Aaposta huomata ja minkälaista oli siellä, jossa Aappo oli. Kaikki olivat niin iloissaan, vanhemmat tietysti enin, kun ei vain Vimpari kaikkein enin. Hän ainakin hymyili koko voimallaan tyttöjen kertoessa ja katsoi aina vähän päästä vaimoaan sillä katseella, että: kuule äiti, kuuletko äiti!
Siitä sai Vimpari aina lisää aihetta moittiakseen vaimoansa laiskaksi. Muihin myös, vieraisiin, syntyi luulo ja levisi puheena, että Vimparin vaimo on laiska ja saamaton, ja arveltiin, ettei Vimparin niin köyhiä olisi, jos se akka viitsisi työtä tehdä.
Mutta sitä ihminen ei aina tahdo uskoa. Meillä on ollut lujilla elämä usein, olen luullut, että ei muuta kuin tuohon paikkaan alamme nyykistyä toinen toisemme jälkeen. Mutta eipäs!» »Niinhän se on, että kauan on köyhä kallellaan, ennenkuin kaatuu», sanoi vaimo. »Eikä kaadu sittenkään», vakuutti Vimpari, »vaan voi nousta hyvinkin pystöön.
»Päiväkulta paistaa vain niin lempeästi tähänkin menneitten majaan», lausui Latun emäntä melkein kuin itsekseen ja se oli äänettömyyden vahvistamiseksi. Kukin tarttui yhä lujemmin kiinni yksinäisiin ajatuksiinsa tämän elämän katoavaisuudesta ja surullisuudesta. Tuntui säpsäyttävälle, kun Vimpari astui sisään tämän syvän hiljaisuuden kestäessä.
Onhan tuota vettä, millä huuhtoa ne pestyäkin puhtaammiksi. Käy vain ja hae pois mätänemästä», sanoi Vimpari sillä äänellä, että se oli tehtävä. »Käypi heidät sitten illan hämyssä, en suinkaan minä päiväsydännä viitsi mennä ihmisten tunkioita ruuskaamaan», selitti vaimo.
»No ei se niin kumma olisi. On niistä ennenkin köyhän pojista tullut suuria virkamiehiä. Ja kun Aappo pääsee kouluja ja akatemioita kulkemaan, niin eihän siinä auta muu kuin totuus, että pappina se Aappo vielä köröttää», torisi Vimpari ja sitä hän jäi yhä jauhamaan, kun Aappo lähti ilmoittamaan, että lupa on valmis.