Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Helena olisi katsellut ikkunasta ja kysellyt ja puhellut siitä mikä milloinkin vilahteli ohitse, etenkin kun sen kaiken joukossa oli paljon kummallista ja ennen näkemätöntä. Mutta mamma tahtoi puhua vaan siitä yhdestä.
Miina vilahteli aina vieläkin ohitse, ovi aukeni, John sieltä tuli, katsoi häneen, puhui jotain hiljaa Miinalle ja siihen kaikki loppui. Hän ei tiennyt enää mitään. Lämpimänä, iho nihkeänä hän heräsi myöhään seuraavana päivänä. Ennenkuin vielä täydesti valpastui, nautti hän vuoteensa pehmeydestä ja levollisesta mukavuudestaan. Kääntyi hiukan ja oikaisi mielihyvällä ruumistaan suoremmaksi.
Mikä se risahteli ja mikä se vilahteli sieltä? Joku seisahtui ja hän seisahtui kanssa kuulostamaan. Se oli naapurin mullikka, joka nähtävästi kulki samoilla asioilla kuin hän itsekin. Ne lähenivät molemmat aitaa, katsoa maurottivat vähän aikaa toisiaan, eivät ääntä päästäneet kumpainenkaan, mutta ymmärsivät toisensa täydellisesti. Hän alkoi taas kulkea ja möristä kulkiessaan.
Cineas hämmentyi ennen pitkää niin täydellisesti, ettei hän ollenkaan tietänyt, missäpäin hän oli. Valkea loisti niistä ikkunoista, jotka olivat auki, ja vilahteli niistä, jotka olivat suljetut. Usein joku luja huuto ylhäältäpäin säikäytti heitä. Silloin suitti joku ikkuna aueta ja joku astia tyhjennettiin kadulle.
Etäällä vilahteli Meroe-järven välkkyvä pinta, jossa toivoimme muutaman tunnin perästä, kun kuumuus on käynyt rasittavammaksi, saada virkistykseksi kylpeä. Mutta tämä toivo petti, sillä tiemme ei ollenkaan vienyt järven luo, ja sitä paitse sanoi dragomaanimme sen rantoja niin suoperäisiksi, että uppoaa liejuun heti kun niille astuu.
Siltä se näyttikin tämä taival kuin tässä olisi milloin hyvänsä saattanut metsän isäntä perheineen vastaan astua. Maa oli milloin suota, jonka yli kulettiin poikkitelaisia puita myöten, kahden puolen hyllyvä, pohjaton hete, milloin kangasta niin tasaista kuin kammarin lattiaa, jossa kasvoi koskematonta komeaa hongikkoa ja siellä täällä vilahteli pieni metsälammen pyörylä.
Uusi punaisella varsinauhalla koristettu ruoska vilahteli jo kaukaa ja hän ajoi pihalle niin rajusti, että toinen portinpylväs kaatui romahtaen ja hevonen siitä peljästyneenä laukkasi muutamia kertoja pihatanhuan ympäri. Juopunut tuosta äimistyi ja suuntasi hevosen suoraan tallin seinää kohti, jota vasten se syöksyi jotta polvet ja aisat kolahtivat. Nyt alkoi rangaistus.
Liisa antoi hänen tietää... Saattoipa se tietääkin. Ja ei kai tässä hengen hätää ole, koska se nauroi. Ja siitä naurahtamisesta väheni paljon Matin ja Liisan pelko. Alkoivat katastella vaunua, sen seiniä, kattoa ja penkkejä, ja tarkemmin ikkunasta pihalle. Kiivakkata oli yhä menon kyyti. Metsä ei kuin vilahteli jälelle jääden.
Vaan kun taas pääsi kutomaan, niin helskytteli semmoisella kiireellä, että harvoin. Vilahteli sukkula pujahtaessaan kädestä toiseen ja piti alinomaista surinaa juoksuttaessaan lankaa loimien väliin. Ei kerennyt Elsa tuosta tuohon, kun äiti jo rapsautti uuden käämin sukkulaansa. »Minä otan, äiti, toisen vyyhdin koetteeksi», pyysi Elsa. »
Yksi ainoa oli, joka itkettynein silmin katseli, kuinka hänen sininen hattunsa töyhtö vilahteli puitten välissä ja viimein tien käänteeseen katosi; se ainoa oli ankaran voudin tytär, tuo lempeä ja valkotukkainen Kreeta. Tuskin oli kreivi poissa, kun mestari Aatami huusi esiin työnjohtajansa. Korjatkaa pois olut! huusi hän. Vetäkää esille vankirattaat, ja viekää Niilo linnaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät