Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Molemmat katselivat ulos lasten leikkiä ja muuta hommaa, mitä näkyi ja oli hauskan näköistä. Viion leski sai korvaansa ulkoa jotain »Usko»-laivasta, jonka nimeä kuuli usein mainittavan. Siitä, mitä hän sanoista kiinni sai, päätti hän, että se on tullut. Tuirakin oli siis kaupungissa.
Kyynelsilmin istui siellä Viion leski ja Vimparin vaimo puhellen tämän ajallisen elämän kirjavuudesta odotellessaan Latun emäntää, joka oli lähtenyt viemään Nikkilän emäntää köyhäin huutokauppaan kansakoululle, minne Nikkilän emännän oli määrätty tulla. Latun emäntä oli luvannut tulla sanomaan minne ja millaiseen taloon emäntä oli huudettu.
»Vaan tuskinpa sitä on, joka ei uskossaan joskus horjuisi. Vai mitä luulette, Viioska?» »Tuskinpa on», myönsi Viion leski pitkän ajan kuluttua. »Niinpä minäkin.
Kun Viion leski säälitellen mainitsi Aappoakin, lausui Elsa tyynesti ja vakuuttavasti: »Mari istuu kuritushuoneessa, mutta Jumala on pitänyt huolen, ettei Aaponkaan kihlajaisilo ole murheeton. Se oli Aapolle rangaistukseksi.» Viion leski istui äänetönnä, hämmästys ja neuvottomuus kuvautui kasvoilla.
Viion leski teki kysymyksiä jos minne päin, vaan Liisa ei saanut vastatuksi. Joko lapsi tahi mies hänen on kuollut, päätti Viion leski ja jäi odottamaan, kunnes Liisa tyyntyy siksi, että voi sanoa asiansa. »Ihmiset ovat niin ilkeitä!» Viion leskestä tuntui keveälle. »Jumalalle kiitos, että aavistukseni ei ollut tosi. Sekö sinulla on vain vaivanasi? Ja sen sinä noin pahaksi otat!»
»Siellä se Pietilän timperikin taas menee», sanoi Nikkilän emäntä. »Tuolla näkyykin vaimonsa lapsineen olevan katolla. Monet kerrat se on saanut tuonne katolle kavuta ja aina se yhä sinne kiipeää», nauroi hän ja hihitti. »Kyllä tekee mieli kavuta ja katsoa niin kauan kuin näkee valkoisen pilkunkaan», sanoi Viion leski.
Mutta kaukana on meistä tällainen lähimmäisen rakkaus, kun sorretutkin sortavat toisiaan. Miten voimme sitten rakkautta odottaa niiltä, jotka meitä sortavat? Alistuvaista, vilpitöntä hurskautta on enimmän Nikkilän emännässä ja Viion leskessä. He ovat saaneet itsestään juuritetuksi pois sangen vähiin kaiken tyytymättömyyden. Ja heidän kestävyytensä onkin ihmeteltävä.
»Ennen maailmassa sitä luuli, ettei mitään sen vaikeampaa ole kuin piiskat, silloin kun niitä odotti mutta sitten kun ne oli saanut, se ei ollut mitään. No eihän tässäkään auta muu kuin lähde, Liisa, ja ota hurtti humööri ja repäsevä meininki.» »Mene niinkuin olisit jo siellä!» toimitti Viion leski. »Olisin minä kuitenkin, Viioska, teiltä halunnut jonkun hyvän sanan tahi edes puoli sanaa.»
Vaan Mari repi sen sitten rikki katoamalla tietymättömiin jättäen ikävään ja kaipaukseen Elsan, ihmettelemään ja huolehtimaan Viion lesken ja Liisan. Mari oli lähtenyt eräänä päivänä Liisan luota sanoen menevänsä vähän asioilleen, vaan sille tielle oli hän jäänyt.
Elääpähän Viion leskikin, omin varoinsa on toimeen tullut, elättänyt itsensä ja tyttärensä, eikä suinkaan ole muuta kuin mitä kynsistään saa kankaan kutomisella. Meillä tässä on talot ja lehmät», supisi hän itsekseen. Ja emännästä tuntui näin ajatellessaan, että heillä ei ole mitään hätää, kun vain sai nuo verot maksetuiksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät