Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Pohjaa kohden alenee vähitellen vuori, ja sen loivalla kamaralla, jota ennen myös oli huhtina käytetty, seisoo koivisto nuori ja tiuha, jonka ruohottomilla poluilla teeret hyppelevät ja pyyt alakuloisesti viheltelee. Idässä näkyy tasainen nummi hongistonensa, lännessä ryhmyinen, sammalkallioinen maa, tuolla ja täällä, sammaleisella harjulla matala, mutta ko'okas ja tuuhea mänty.
Sinne, noihin sydänmaan vankkoihin taloihin, jonne ei vielä milloinkaan ole kärryillä ajettu ja joiden laitumilla kontio joka kesä viheltelee, sinne minua haluni veti.
Karhuja kuuluu löytyvän paljo Altain vuoristossa, mutta me emme sattuneet näkemään yhtään. Usein kuulimme vihellyksiä metsässä ja jo arvelimme, Appelgren ja minä, olisiko se ehkä kontio joka antoi tietoa itsestään, mutta meidän oppaamme ilmoitti meille että se ei ollut mikään vaarallisempi otus kuin säysy metsäkauris, joka viheltelee metsässä.
Korven kohdussa viheltelee kontio päiväkaudet kämmeniinsä, eläen ihan rauhallista elämää, jos se vaan malttaa pysyä loitompana karjankellon kuulumista. Palavin silmin tuijottelee tiheässä pensaikossa täplikäs kissa-ilves uraa myöten karjoinensa lähenevää paimenta, ikäänkuin miettisi, tehdäkkö hyppäyksensä eteen, vaiko taaksepäin.
Pihalla on vilkas elämä: leikkuuväki valmistaa itseään pellolle; iloiset, ruskeat tytöt pakinoivat veitikkamaisten nuorten miesten kanssa; vanha renki, viikset ulospäin kierrettyinä, ajaa pitkäsarvisia härkiä kaivolle juomaan hänen painaessa alas kolisevaa sanko-tankoa, viheltelee nuori renki vaunujen vieressä niin kimakasti, kuin koko maailma olisi hänen omansa.
Mutta iloinen hän on, päästyään puolivuotisen erakkoelämän jälkeen toisen kanssa yhdessä asumaan. Hän viheltelee, rallattaa, tekee vikkelöitä tanssipyörähdyksiä ja nostaen tavan takaa kaksi sormea ilmaan huudahtaa: Vjeeselo! millä hän tahtoo ilmaista, että on niin hauska, kun meitä on kaksi.
Tuuli pohjan tuntureilta Taistelosta lepoon käy, Heljä aurinkoinen seisoo Lännen kultakynnyksel. Miesi työnsä vihdoin päättää, Kirveens iskee kantohon, Katseleevi lakeutta, Viheltelee veisuans. Viheltelee veisuansa, Uutta niittuu katsellen Korven rannas himmeässä, Kesäpäivän nukkues. Kuuluu sillon juhlallinen Kirkonkellon helähdys, Lakkiansa nostaa miesi, Kotihinsa astelee.
Sinä tiedät, etten minä oikeastaan paljon piittaa uruista..." tässä meni Maisun nenä solmeen, mutta opettaja jatkoi: "urut ovat lapsia ja lapsimaisia varten. Minä vähän kyllä klaveristakin piittaan, syystä että sävelet siinä on valmiina; klaverin soitto ei ole yhtään sen enempää, kuin jos laulukappaletta viheltelee, ja teidän urkuvärkillänne kyllä on kielet ja keuhkot, mutta sydän puuttuu".
Se oma poika istuu reen laidalla, toinen jalka ulkona, sokottelee ja viheltelee, välistä nousee taputtelemaan kaulaa. Muuan vieras mies tulee aukomaan suuta, kopeloi jalkoja, mittailee lautasta ja selkää, nostaa häntää. Käy poikaa kaulaan, puhuu sen korvaan, ojentaa kättä. Poika kohauttaa olkapäitään ja lähtee ajamaan pois. Toinen vieras mies hyppää rekeen.
Aitan seinästä se menee tallin seinään, siitä lahoon koivuun puutarhassa ja kumauttelee sitä. Sitten se lentää virran yli ja huutaa mennessään, ja sen huuto kuuluu vielä kauan. Se tulee silloin, kun pihalla ei ole muita kuin minä. Minä kuvittelen, että se tullessaan ja mennessään viheltelee vain minulle. Kerran käki tulee kukkumaan ihan pihakoivuun eikä silloinkaan ole muita kuin minä.
Päivän Sana
Muut Etsivät