United States or Haiti ? Vote for the TOP Country of the Week !
Heidän talonsa olivat vierekkäin, aita, matala lautalankku vain oli välissä, ja sentähden heidän lapsensa olivatkin ennen aamusta iltaan yhdessä leikkineet vuoroin kumpaisenkin pihamaalla. Mutta nyt nekin tapella natustivat portilla ja kadulla ja haukkuivat toisiaan aidan yli, jotta: hännätön vasikka!
Poikana kun tulin kouluhun, näet, hän myös tuli kouluun, lapsekas myöskin hän, ja me vierekkäin sijan saimme Rinnan siinä nyt istuttiin, tasan pantihin kaikki kiitos ja nuhde ja läksyjen työ sekä leikkien riemu.
Mutta kun huomasi että leikkipuheensa loukkasivat Henrikiä ja että sormus oli kaunis hänen ruskeassa sormessansa, niin Ellen kiitti ja suuteli Henrikiä. Nyt täytyi hänen panna se sormus, jossa hänen oma nimensä oli, Henrikin sormeen. Sitten nostivat molemmat sormensa vierekkäin ja katselivat kuin lapset noita kiiltäviä leikkikaluja.
Hän muisti miten he, Katri ja hän, kerran pieninä paitaressuina marjaan mennessä eksyivät. Kauan kuleksittuaan ja väsyttyään istahtivat muutaman suuren kiven juurelle. Katri itki ja itki hänkin, ja siihen molemmat nukahtivat ja vierekkäin he nukkuivat kun etsijät löysivät. »Yhden talon asukkaita noista tulee, kun metsäkin heidät tuolleen kätkee», Katrin, isä sanoi.
Vähän myöhempänä tuli Lind kotiin ja tapasi molemmat istumassa permannolla vierekkäin. Hän hämmästyi suuresti huomatessaan ja tuntiessaan Jaampan. "Mutta miten ihmeen tavalla sinä olet tänne tullut? Oletko lappalaisena loihtijana muuttanut itsesi linnuksi ja lentänyt tänne?" kysyi Lind.
Ja Hanna kertoi Iisakin talvellisesta matkasta sairaan saarnamiehen luokse. "Jo on kummaa!" arveli Hannan puheisiin Antti, sinisissä silmissään miettivä ilme. Samassa aukeni pirtin vankka ovi, ja Iisakki tuli sisälle. Antti punastui, mutta Hanna ei liikahtanutkaan, siinä kun istui Antin vieressä. Eikä Iisakki näyttänyt olevan tietävinänsäkään siitä, että he niin vierekkäin istuivat.
Oli sentähden sovittu, että taistelijain piti kohdata toisensa parittain, yhden valkoisen ja mustan aina kerrallaan siten, että heidät ensin asetettiin vierekkäin; sitten ratsasti toinen oikealle, toinen vasemmalle puolelle, kunnes he kohtasivat toisensa radan vastakkaisella puolella, joten heidän hevosensa saivat parahiksi vauhtia, voidakseen törmätä yhteen tarpeellisella voimalla ja nopeudella.
Näin puheli kaksi henkilöä, jotka istuivat vierekkäin puutarhan penkillä pappilarakennuksen edustalla. Heidän edessään avautui näköala laaksoon ja sen halki puikkelehtivalle joelle sekä vaaralle, joka etäällä sulautui yhteen kuutamohohteisen taivaan kanssa.
Joukosta kuului muutamia onnitteluja. Minulla on sinulle, Liena, vähän sanomista, tulehan tuonne välikammariin! pyysin minä värähtelevällä äänellä. Sinne menimme kahden ja istuimme vierekkäin sängyn laidalle. Sinä näytät niin sairaalta? sanoi Liena. Niin, minä sairastankin vilutautia ja se on paleltanut sydämmeni, lausuin katkerasti.
Isäni, nähtyään tämän, juoksi vastaan ja he rakkaasti syleilivät. Olivat tietysti vanhoja tuttuja, ystäviä entisiltä merimatkoilta. He istuutuivat vierekkäin. Ja puhetta olisi riittänyt vaikka kuinka kauvan. Mutta minä rupesin itkemään, tunsin itseni niin yksinäiseksi. Menin isän luo ja pyysin, että hän lähtisi pois. Isä käsitti asemani, mutta ei malttanut luopua.