United States or Nepal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Miten Verner saattoi olla sellainen, tuo kaunis, ennen niin jalo, hyvä Verner? Ja kalvoihan sekin Esterin mieltä, kun Verner kerran riidan ollessa kuumimmillaan oli sanonut, ettei Ester mitään Valkamaan tuonut, köyhänä ja avuttomana oli tullut ja tuskin olisi elämässä pysynyt, ellei Verner olisi häntä ottanut armosta. Armosta, niin hän oli sanonut.
Kukkulan takaa tuolla kaukana pisti esiin suippopäinen kirkontorni. Nimismies Verner Arnold seisoi ikkunan edessä Valkaman kartanon isossa salissa ja tuijotti ulos. Katse kiiruhti koivukujan vankkojen pihtipielien ohi, suuren selän taakse, pysähtyi sitten ikäänkuin jotain määrättyä nähdäkseen. Arnoldin väsyneet kasvot hiukan hymähtivät. Nyt hän sen huomasi.
Onko mahdollista, että lapsi voi sadatella vanhempiaan? kysyi Ester ikäänkuin häntä ei olisi kukaan kuunnellut. On, se on mahdollista. Ja sitten, kun meillä on kylliksi aikaa, kerron sinulle, miksi häntä halveksun. Ester katsoi vain tyhjään paikkaan seinällä ja puhui vieläkin kuin itsekseen: Hän oli kuvassa niin kovin sinun näköisesi, Verner.
He istuivat kumpikin perässä, Arvi hoiti konetta. Oh, jospa elämämme tulisi onnelliseksi! puhui Arnold. Epäiletkö sitä, Verner? sanoi Ester havahtuen ajatuksistaan. Välistä, kun tuntuu raskaalta ja yksinäiseltä, vastasi Arnold.
Miksi et sano mitään, etkö pidä tästä...? Mutta kun Ester katsahti häneen, putosi työ hänen kädestään lattialle ja tietämättään hän peräytyi pari askelta. Verner...! Ei Ester, ei se ole mitään. Kuule, tule syliini, tule! puhui Verner. Ja hän veti Esterin syliinsä, katseli häneen tulta säihkyvin silmin, suuteli hänen kaulaansa, rintaansa... Verner, minä pelkään sinua. Et saa peljätä.
Hän ei voinut, ei voinut. Olihan kaikki jo niinkin kammottavan häpeällistä. Ja vieläkin enemmän... Ester alkoi tajuta mitä Verner oli tarkoittanut sillä, ettei hän ollut normaali. Mutta mikä siihen oli syynä, se oli arvoitus... Oi, ettei Ester voinut sitä auttaa! Ester, anna minulle anteeksi! Ester säikähti, katsoi ylös. Hänen miehensä oli sängyn vieressä polvillaan lattialla.
Hämmästyneenä kääntyi Ester häneen ja tahtomattaan hän kysyi: Senkötähden? Mutta sitte hän punastui. Muutenkin, vastasi Arnold lyhyesti. Kumpikin vaikeni. He istuivat nyt hiukan erillään toisistaan. Suostuthan sinä, Ester? kysyi Arnold vihdoin. Mutta Verner, ihmiset nauraisivat meille. Mitä ihmisillä on meidän kanssa tekemistä? Minä olen luvannut olla kotiopettajattarena koulun loppuun.
Ester ei vastannut mitään. Hän katsoi haaveellisesti lehtimajan ovesta ulos. Pääskyset visertelivät tuuhean koivikon keskellä ja pilvenhattarat päilyivät oksien lomitse taivaan sineä vasten. Miksi et puhu, Ester? Etkö enää minua rakasta? Ester kääntyi äkkiä häntä kohti, kietoi kätensä hänen kaulaansa ja kuiskasi tunteellisena hänen korvaansa: Verner, rakastan, rakastan...
Oletko jo niin voimissasi, Verner, että jaksat puhua kanssani. Minulla on niin tärkeätä asiata, että minun on paha olla, ellen saa sitä nyt sanotuksi. Verner käänsi katseensa Esteristä ja vavahti, hänen kasvonsa saivat pelokkaan ilmeen. Arnold ajatteli, hän otaksui, että Ester alkaisi soimata. Sitä hän pelkäsi. Hän puhui hiljaisella äänellä. Ei vielä, Ester, anna minun ensin parantua terveeksi.
Ja onhan sitten aikaa olla yhdessä. Tulen pyhäksi, jos aamulla haet ja illalla tuot takaisin. Tietysti. Mutta pidä myöskin sanasi. Pidän! Auringon lähetessä taivaanrantaa heitti Verner hyvästit, astui purteensa ja ohjasi kotia kohti. Hän istui miettivänä peräsimessä, puisteli välistä päätänsä ja hymähteli itsekseen epäselviä sanoja. Asra oli jo kulkenut useita virstoja.