Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. marraskuuta 2025
Jos Vich Alister More tahtoo, että hänet tunnustettaisiin Saarien Herran edusmieheksi, niin näyttäköön ensin verensä olevan punaisempaa kuin minun vereni.» »Sen saamme pian nähdä», tiuskasi Vich Alister More, miekkansa kahvasuojukseen tarttuen.
Sitä tärkeämmän täytyi olla hänelle hänen rakkautensa, sitä kuumemmin kuohua hänen raskaan, synkänpunaisen verensä, mitä lempeämmin Desdemona hymyili ja mitä kylmempänä kimalteli Jagon pirullisuus. Mutta Jagohan petti! Desdemonahan oli puhdas ja valkea kuin pulmunen lumella. Mitä siitä, mitä siitä! Nopeasti, nopeammin henki pois häneltä!
Eikö hänen kuolemansa tuottanut meille tarpeeksi levottomuutta ja huolta, ja nyt tahdotte jälleen saattaa hänen verensä meidän päällemme.
Kun me käännyimme kalkki-uunin nurkan ohitse, tapasimme John Jagon, joka oli matkalla Narrabeehen. Minä olin liiaksi vihoissani voidakseni antaa hänen kulkea rauhassa ohitse, se minun on myöntäminen. Minä tiuskasin hänelle. Hänen verensä oli kaiketi myös liikkeessä ja hänkin puolestaan puhui yhtä äkäisesti.
Vaikeita aikoja oli hän elänyt sen tammikuun yön jälkeen, jolloin hän verensä pakotusta paeten oli rientänyt lumista tietä kuutamossa loistavaa etäisyyttä kohden, onnettoman naisen huutojen kaikuessa korviinsa. Ei ollut Regina saattanut käsittää, mikä hänen herraansa oli mennyt.
Jokainen heistä pani kätensä haavalle, josta oli vuodattanut verensä, ja nyökkäsi muille: emme me ole turhaan taistelleet; maa on meidän.» Kalpeina ja hämmästyen olivat kaikki vaiti kuunnelleet, ja vaiti olivat he vielä sittekin, kun Iisakki vaikeni; mutta viimein kysäsi joku heistä: »Näittekö sen? Vannokaa taivaan ja maan kautta, että sen näitte ja että se kerran toteutuu.»
Siellä oli yksisilmäisiä ihmisiä ja koirankuonolaisia, ihmissyöjiä, jotka leikkasivat vangeilta pään ja sukuosat ja joivat heidän verensä.
Surullinen, epävakainen, kalvava katumus asui jokaisessa kasvojen piirteessä, jotka olivat kuin kauneuden kuihtuneita kukkia. Manlius tunsi hänet Glyceriaksi. Hänen verensä tulvasi kuohuen aivoihin, hänen kätensä pusersi miekan kahvaa.
Poika sanoi "kis', kis'," mutta se vain veti untaan. Nyt ei Joju enään malttanut mieltään, vaan nipisti kissaa hännästä. Mutta tästäkös elämä syntyi! Kissa maukahti pahasti ja kynsäisi Jojua, joka taas vuorostaan huudahti: Kissa sinä! ja paiskasi sen lattialle. Eriika neiti punastui korviaan myöten; hänen tyyni verensä joutui liikkeelle.
Ei siis tule kaulasuonet eikä kurkku puristetuiksi, mies voi aivan ilman esteettä hengehtiä, ja hänen verensä, jos emme ota lukuun pelästyksen ja tilan outouden vaikutusta, on virtaava yhtä tasaisesti kuin teidänkin, nuoret, uljaat herrat, kun te nousette jalustimiinne seisomaan, katsastaaksenne tasapäätä tappelua".
Päivän Sana
Muut Etsivät