Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. elokuuta 2025
Värähtävä on luminen metsä, kun heleän kulkusen ääni raikasna talviaamuna varisee sen riippuvain oksien välillä. Värähtävämpänä ottaa Parsifal Konviramurinsa, valkean tähtensä sydämellensä. Kirkas on pääskysen liverrys sinisen taivaan alla. Kirkkaammin visertää Parsifalin sydämessä, kun hän katsoo Konviramurinsa päiväkirkkaaseen silmään.
Sillä sellainen on ihminen vielä. Kun valo hänen huoneestaan puuttuu ja paksut uutimet peittävät päivän, niin matelee hänen mielensäkin mantereen varassa. Hän elää horroksissa, liikkuu hitaasti ja värisee omaa tyhjyyttään. Ei voi ajatella mitään eikä keksiä mitään alkuperäistä. Ja mitenkäpä voisikaan, kun kahdelta puolen ahdistaa pimeä ja kaksi puhdetta pihtiensä väliin puristaa.
Ja sitten, kun laivat ovat kulkeneet ohitse, tulevat varsinaiset mahtavat mainingit, korkeampina vyöryen, hyrskyten... Ne pauhaavat hetken, asettuvat jälleen, vaikenevat lempeäksi kuiskaukseksi... Kaikki on hiljaista; muutamat hienot hattarat väikkyvät auringon sivuitse. Veden heijastus värisee rantamäntyjen latvoissa: näyttää kuin havut sauhuaisivat. Kaikki on pelkkää valoa ja lämpöä.
Minusta on, kuin olisin tullut uutimettomaan huoneeseen, harsot ovat poissa, ei ole auerta ajatusten eikä tunteiden ympärillä. Elämän karu todellisuus viluttaa, sydän ja sielu värisee, ei mikään väräjä. Näinkö tuleekin olemaan? Jaksanko? En saa häntä jäämään, en silläkään tavalla kuin kuvittelin ollessani onnenlaulajan lumoissa.
Batesonin mielestä ei perinnöllisyystutkimuksen kannalta ole mitenkään ymmärrettävissä, että »ituplasmaan» olisi »kehityksen» kuluessa tullut lisää uusia tekijöitä, mutta kylläkin, että näitä varisee pois.
Neitsyt, neitsyt edessään, armokatsantoinen neitsyt, jonka silmissä tulvii laskeuvan lempeyden loputon hyväily, ja jonka rinta hengittää vangittujen liikutusten värjyntänä. Tulviiko hänen rintansa ylitse? Vaikka Parsifal nostaisi silmänsä minne, luulee hän täytyvänsä puhjeta ihanaan itkuun, niin kaikki värisee häneen.
Johan nyt lieneekin aamupuoli yötä, eikä Helenaa vieläkään kuulu tulevaksi. Mitä ajattelen tästä? Ja kuinka saan nämä kamalat epätiedon hetket kulumaan? Huuh kuinka siellä on kylmä! Vilusta koko ruumiini värisee. Enkä mistään isää löytänyt. Autiota ja pilkkoisten pimeää on kaikkialla, tuuli vaan puita ravistelee ja metsän pedot saalistaan väijyvät... Kauhean kamala on tämä yö.
Hänen kauniista ruumiistaan ja ryhdistään on Isolde heti tuntenut hänet. Hän värisee kuin haavan lehti, mutta ei suvaitse luoda häneen edes katsettaan. Spitaalinen rukoilee häntä sydäntäsärkevästi, hän laahautuu hänen jälessään: "Kuningatar, älkää vihastuko minulle siitä, että näin rohkenen lähestyä teitä; armahtakaa minua, olen hyvin sen ansainnut!"
Hevonen puhaltelee raskaita henkäyksiä, sen pää lepää pitkin tietä muun ruumiin kanssa suorassa viivassa. Hevosen jokainen jänne värisee. Sen silmät ovat ummessa, mutta parhaiksi juuri raottaa niitä ja katsoo, nöyrästi armoa rukoillen, isäntäänsä, kun isku tähtää hänen päätänsä; heikosti se heittää sitä vielä ylöspäin, ikään kuin suojellakseen. Mutta isku kohtaa.
Se kuningatar, sielua syleilevä mielen viihdytys, väräjöivän huokauksen hivelyhenki, auteren liina keväisillä koivuilla. Parsifal värisee ja väräjöi. Tohtisiko hän liikahtaa? Huo'untana hiipii valkomielinen Parsifal kuningattaren rinnalle yö-untuiseen ikkunaan, seisoo kuningattaren rinnalla ikkunassa, varjossa vielä, häämöittävässä yössä. Hetket värähtävät, hiljaiset hetket.
Päivän Sana
Muut Etsivät