Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
*Rebekka*. Voitte korjata ruoat pöydältä, matami Helseth. Sillä pastori ei huoli illallisesta, ja rehtori lähti kotiinsa. *Matami Helseth*. Onko rehtori mennyt? Mikä sitä rehtoria sitte vaivasi? Hän luuli kohta saatavan aika myrskyn. *Matami Helseth*. Sepä kummallista. Sillä eihän siellä näy pilvenhattaraakaan taivaalla. *Rebekka*. Kun hän ei vaan kohtaisi valkeata hevosta.
Parasta olisi kai ollut, ettei Amreikaan olisi asiasta mitään tiennyt; mutta kukin tunsi niin omituisesti viehättäväisen houkutuksen, päästä kajoamatonta niin lähelle kuin mahdollista, ja senvuoksi puhui jokainen Amrein kanssa tuosta surullisesta tapauksesta, kielteli häntä virkkamasta mitään mustalle Marannalle ja tahtoi tietää, eikö äidillä ole joitakin aavistuksia taikka unia ja eikö kummituksia kotona kuulu. Amreissa asui aina sisällinen pelko ja vavistus. Hän yksinänsä oli niin lähellä mustaa Marannaa ja tiesi jotakin, jota hänen oli salassa pitäminen. Nekään ihmiset, joilta musta Maranna oli vuokrannut pienen tupansa, eivät enää voineet kestää sitä läheisyydessään, ja osoittivat sääliväisyytensä hänelle aluksikin siten, että käskivät hänen muuttamaan pois. Mutta kuinka kummallisesti kulkevat asiat maailmassa! Juuri tämä tapaus tuotti Amreille surua ja iloa, sillä synnyintalo aukeni jälleen; musta Maranna muutti siihen, ja Amrei, joka alussa täynnä pelkoa kulki sinne ja tänne ja, valkeata virittäessään ja vettä tuodessaan, aina ajatteli: nyt tulee äiti sekä isä, tottui vähitellen ja perehtyi täydellisesti siihen. Hän kehräsi yöt ja päivät, kunnes oli saanut niin paljon ansainneeksi, että jaksoi ostaa takaisin vanhempainsa käkikellon Sysi-Matilta. Nythän oli hänellä jälleen edes yksikin kappale talon huonekaluja. Mutta käki oli muualla ollessaan vähän pilaunut, se oli menettänyt toisen puolen ääntänsä, toinen puoli oli vielä kulkussa jäljellä, se ei huudahtellut muuta kuin "kuk", ja joka kerran kuin se tuolla lailla äännähteli, lisäsi Amrei ensi alussa aina loppukukahdukseksi "kuu!" melkein ehdottomastikin. Kun Amrei päivitteli sitä, ettei käkikello kukkunut muuta kuin puolet lauluaan eikä muutoinkaan enää ollut niin kaunis kuin Amrein lapsuuden aikoina, silloin virkkoi Maranna: "Kuka tietää, kun vanhemmalla puolen ikäänsä saapi jotain takasin, mikä lapsuuden aikana on ollut onnenluovaa, kenties on silläkin jäljellä enää toinen puoli ääntään, niinkuin käkikellollasikin! Voi jospa voisin sinulle opettaa, lapseni, sen, minkä minä vasta monen työn ja tuskan perästä olen oppinut: älä toivo mitää takaisin eilispäivältä! Mutta totta sekin, semmoista ei käy lahjoittaminen; sen saa ainoastaan siten, että sekoittaa puolen mittaa hikeä ja toisen puolen kyyneleitä hyvästi toisiinsa. Apteekista ei semmoista saa.
Tyttö sama, jonka olin nähnyt hietarannalla istui likellä valkeata lattialla, nojaten päätänsä ja toista käsivarttansa johonkin tuoliin. Minä päätin hänen ruumiinsa asemasta, että Em'ly vast'ikään oli nousnut tuolilta ja että tuo turvaton pää ehkä oli levännyt hänen sylissään.
Näiden sääntöjen noudattamisella säilytettyänsä itsensä, Mr Mivers tuli Exmundhamiin niinkuin totus, teres, vaan ei rotundus kohtalaisen pitkä, hoikka, suora varreltaan; kasvot olivat kauniit mutta lakastuneet, huulet ohuet ja niiden sisäpuolella kaksi erinomaisen hyvää, jopa valkeata hammasriviä, joista hänen ei kuitenkaan tullut kiittää ketäkään hammaslääkäriä.
Päivä virtaili sisään vähäisestä akkunasta, mutta hän istui, oma selkä ja ison tuolin selkä sitä päin, suojellen valkeata, niinkuin hän ahkerasti pitäisi sitä lämpimänä eikä se häntä, ja vartioiden sitä aivan mustasukkaisella tavalla.
Mutta ei kuulunut jäältä liikettä, eikä näkynyt Panulasta valkeata ei ollut vouti siis vielä saapunut. Seuraavana aamuna varhain herätti Karin äiti miehet kiireesti ilmoittaen, että oli nähnyt verekset ilveksen jäljet käydessään lähteellä vettä noutamassa.
Sellaisen syytöksen, kun hän teki sinunlaistasi miestä vastaan! Ja sitte hän tuli uudestaan, noin kuukautta myöhemmin. Silloin hän oli päältä nähden tyynempi. Mutta lähteissään lausui hän: Nyt saavat kohta odottaa valkeata hevosta Rosmersholmaan. *Rosmer*. Niin, niin. Valkeasta hevosesta siitä hän usein puhui.
Sillä kun isäni vihdoin vilusta värähtäen, loi silmänsä kylmään lieteesen satunnaisilla kukkais- ja lehtimeijuillansa, joita Betty ei millään tavalla olisi tahtonut panna alttiiksi semmoisten pikkuseikkojen tähden kuin lämmin ja mukavuus; kun Trusty käpälät vierashuoneen rauhoitetun piirin kynnyksellä surkealla äänellä vinkui vastaväitöstänsä; kun loistomme alkoi hälvetä, ja Jack otti kynttilän ja meni viemään valkeata arkihuoneesemme, ja tuo suuri juhla oli loppunut, ja me kaikki viisi pakenimme sinne: silloin rupesimme taas tuntemaan itsemme kotona oleviksi ja kodittuneiksi.
Kyllä silloin sekä koirat että nimismiehet hyppivät jälkeesi. Ei, rahoilla kaikki hallitaan ja hullu se on, joka ei ota niitä kun ovat tarjona". Gunhild nousi ja kohensi valkeata sauvallaan. "Etkö luule että minäkin olisin voinut istua lakihuoneessa ja olla kunnioitettu pitäjässä", sanoi hän hetken kuluttua, ojentaen itseänsä.
Ehkä tiedätte, Miss Trotwood, ettei tässä talossa koskaan mitään kynttilää sytytetä, ennenkuin silmät suorastaan putoavat ihmisen päästä, kun ponnistaa niitä sanomalehtiä lukiessaan. Ja ettei tässä talossa löydy yhtään tuolia, jossa sopii, niinkuin minä sanon sitä, lukea sanomalehteä, paitsi yhtä tuolla lukuhuoneessa. Tämä saatti minut lukuhuoneesen, jossa näin valkeata. Minä avasin oven.
Päivän Sana
Muut Etsivät