Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Lejonborg! Uhraa persoonallinen rauhasi ja rupea maakunnan isännäksi! Niin hän huusi, eikä se jäänytkään ääneksi erämaassa. Kreivi alkoi liikkua. Musta hevosvaljakko pursui hopeanvalkoista vaahtoa, paraativaunujen pyöränraudat sinkosivat kipinöitä katukiviä vasten. Kreivin kasvot muuttuivat kirkkaammiksi ja kirkkaammiksi, hänen vartalonsa ojentui entistä suoremmaksi.
Kolmasti hän näin petti voittajansa. Silmät pyörivät vertyneinä Hinkin päässä ja vaahtoa tuli suusta hänen raivokkaan huohottaessaan maassa. Monet ajattelivat, että hänen olisi ollut parempi kuolla kuin nousta siitä häpeästä. Neljännellä kerralla hänen täytyi kaikkien kuullen vannoa olevansa voitettu.
Mutta ei minulle ainakaan ole ollut sen hetken voittanutta, kun kaikkien valmistelujen jälkeen koho pulpahtaa veden alle tai kun virvelisiima tiukkenee ja hauen otto tuntuu vavan kärjestä varpaan nenään tai kun veden pinnalla kelluvaa perhoa kohti yht'äkkiä vyörähtää vedenalainen aalto ja sen sisästä aukeaa keltainen kita ja kohta samassa välähtää vaahtoa posahtava kämmenen kokoinen pyrstö, samalla kuin vapa tutisten taipuu kuin runko pyörrevihurissa.
Kellertävän harmaata vaahtoa kerääntyi padan reunalle, mutta keskellä pulppusi vesi ja sakeana kohosi höyry kattoa kohden. Kädet ristissä seisoi Hanna ja seurasi tätä kiehuntaa silmillään, mutta epäselvästi, kuin hämärässä unessa vaan. Hän oli väsynyt, maailma oli hänen mielestään kauhea ja elämä rumuutta täynnä.
Paukaus, vähä valkoista savua, hän on ampunut luodin läpi sen pään. Voi, viimeinen, mitä näin, oli sammuvat silmät, veripunainen kieli ja valkoista vaahtoa hiekalla. Ja ylivoimaisen surunsa painosta heittäytyi poika parka tenhottomasti oljille. Antakaa minun olla, antakaa minun olla, muuta hän ei saanut sanotuksi. Tulkaa, sanoi Horn jyrkästi, jättäkäämme hänet rauhaan, hänen surunsa on pyhä.
Tämä vesiputous on kentiesi uhkein kuin mitä Ruotsin vaihteleva ja yksivakainen luonto tarjoo nähtäväksi; se ei kyllä raivoa niin kuin Trollhättan putous, ei vaahtoa niin kuin Elfkarlebyn koski, mutta se on siitä huolimatta kauniimpi ja vaikuttaa luontoon voimallisemmin kuin nuo edellä mainitut.
Mä aaltojen kuohua Ja tuulta pohjosen kuulen tok'; Se yhä kiihtyen lentää Ohitse korvieni." "Oi, isäni, pohjassa; Yö jälleen nousevi taivaalle Ja päivä vavisten haihtuu Selillä aaltojen pois. Ja pilvien pimeyteen Myös meri peittyvi, harmaana Garmallan kallio päältään Pois hyrskyn vaahtoa luo. Ja valkeat lainehet Jo ryntää rantahan, törmällä Myös honka vavisten huojuu, Kun kiitää vihuripää.
Olemme verissä, herra, olemme verissä!..." Mutta hän ei saanut lopettaa, sillä Vinitius koppasi käteensä pronssisen soihdun ja musersi ainoalla iskulla hänen pääkallonsa. Sitten tarttui hän molemmin käsin päähänsä, raastoi hiuksiaan ja äänteli käheästi: "Voi minua kurjaa! Voi minua kurjaa!..." Hänen kasvonsa sinettyivät, silmät pyörivät päässä ja huulille kokoontui vaahtoa.
Miehet värjöttivät kalliolla, ja muutamat suurimmat kuohut viskoivat heihin vaahtoa; Koski pauhasi vimmatusti. Joku miehistä huusi ja viittasi kuin apua pyytäen. Hirmuinen hätä oli kaikilla. Yksi esitti yhtä, toinen toista. Lauttamiehistä koetti joku heittää köyttä kalliota kohti: hullun yritystä, köysi ei jaksanut lentää kuin palasen matkaa rannasta.
Allanin posket olivat kalmankarvaiset silmät tuijottivat, pyrkien ulos kuopistaan vaahtoa oli suun edessä ja hänen liikkeensä olivat aivan kuin mielipuolen. »Sinä valhettelet, petturi!» oli vimmainen vastaus. »Se on valhe, niinkuin kaikki muukin, mitä olet minulle sanonut, on valhetta. Koko elämäsi on yhtä valhetta!»
Päivän Sana
Muut Etsivät