Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Me tahdomme elää onnellisina omalla tavallamme, kysymättä heiltä neuvoa." "Hyvä, hyvä!" lausui herra van Arsdel ja katseli iloisesti niitä vallottomia hyppyjä, joita Eva teki, viimeisiä sanojansa lausuessaan. "Nuoret ihmiset ovat hyvin uskaliaita." "Joka ei uskalla mitään, se ei mitään voitakaan", sanoin minä, melkeen itsekseni.
Sekä Kolminaisuuden-linnan että Kristiinan varustusväet saivat lähteä tiehensä kaikella kunnialla; samoin ruotsalainen kuvernööri virkamiehineen. Ja sama oikeus suotiin muuten kaikille muillekin Ruotsin alamaisille; mutta sanotaan kuitenkin heittämysehdoissa "jos jotkut Ruotsalaiset ja Suomalaiset eivät tyydy lähtemään, niin kuvernööri Rising saakoon heitä siihen taivuttaa soveliaalla keinolla; ja jos siihen taipuvat, niin heitä ei ole väkivallalla pysyttäminen; mutta ne, jotka jäävät, saakoot vapauden pysyä Augsburgin tunnustuksessa ja pitää tykönänsä yhden opettajan". Ainoastaan 19 miestä teki uskollisuus-valan Hollantilaisille. Muut kenties aikoivat muuttaa takaisin Euroopaan, jahka saisivat kiinteän omaisuutensa myydyksi. Mutta miten lienee ollutkaan, harvassa vain oli niitä, joilta lähtöä tuli. Kaikkein useimmat jäivät paikoilleen. Uudet asuinsijat olivat jo kodikkaiksi käyneet. Vaikka siis emämaan valta oli loppunut, elivät Ruotsalaiset ja Suomalaiset ikääskuin pienenä omana yhteiskuntana itsekseen, Hollantilaisten heitä yhä vieläkin karsain silmin katsoessa. Valloitus oli tapahtunut verta vuodattamatta, mutta kuitenkin kulki sodan seurassa ryöstöä ja väkivaltaa. Hollantilaisten hallitustapa oli epäluuloinen ja siten kyllä tirannillinen. "Niin pian kuin joku Ruotsin entisistä alamaisista joutui vähimmänkin epäluulon alaiseksi, joko ystävyytensä tähden indiaanien kanssa tai muista syistä, muutettiin hän heti vastoin tahtoansa Uuteen Amsterdamiin". Kaikki, jotka olivat asuneet Kristiina-puron alapuolella, pakoitettiin muuttamaan yläpuolelle, koska Hollantilaiset tahtoivat yksinomaan isännöidä virran laskupaikoilla. Sillä tavoin tulivat maan entiset isännät asumaan enemmän yhdessä, säilyttäen jotakuinkin kansallisuuttaan, ruotsalaisuuden kuitenkin päästessä yhä enemmän voitolle. Heidän voutinaan oli Hollantilainen van Dyke, mutta alavoutina eräs Suomalainen Antti Jurgen (Yrjönpoika?), joka heti alussa oli vannonut uskollisuusvalansa Hollannille. Jokaiselle "ruotsalaiselle ja suomalaiselle perheelle" pantiin veroa 5
Kun vihdoin tuo toivottu ilta tuli, riensin Jim'in kanssa van Arsdel'in pitoihin. Kun huoneet täyttyivät vierailla, ei Eva ollut minua huomaavinansa enkä minä häntä. Väliin vaihdoimme toki silmäyksiä, jotka olivat mielestäni paljon herttaisempia kuin kauniimmat sanat. Suuren osan illastani olin Idan huoneessa, luultavasti Maria-tädin ja rouva van Arsdel'in suureksi huviksi.
Minulla oli vilkas kuvitus-voima, ja öisin, kun en saanut unta, ajattelin kaikenmoisia vaaroja, saadakseni edes ajatuksissani tilaisuutta pelastaa häntä. Minä olin sytyttävinäni van Arsdel'in talon tuleen, olin syöksyvinäni sisään ja kantavinani hänet liekkien keskitse ulos.
"Niin, hän on kertonut Sofie'lle, että tuo pieni noita Eva van Arsdel oli niin lumonnut hänet, että todella luuli rakastavansa häntä, mutta että tuo noita ei toki voinut saada hereille niitä syviä rakkauden tunteita, joita hän nyt tunsi Sofie'ta kohtaan." "No, kun loppu on hyvä, on kaikki hyvin", sanoin minä.
Kotiin tultuansa ei Rekulan emäntä enää oikein itseänsä ymmärtänyt. Tavallansa häntä harmitti ja tavallansa oli hän iloinenkin. Pitkiksi ajoiksi jäi hän sitte yhteen kohti istumaan, eikä pannut rikkaa ristiin pitkinä päivinä, van näytti miettivän, mitähän lienee miettinytkään. Ei hän edes väelleenkään virkkanut hyvää, ei pahaa, vaan jokainen sai tehdä, mitä itse tahtoi.
"Teillä on kyllä oikein, herra Henderson, mutta eiköhän hänen vanhemmillansakin ole oikeus kieltää häntä menemästä epä-vakaiseen avio-liittoon." "Herra van Arsdel, minä en tiedä, että tarjoan hänelle mitään epä-vakaista avio-liittoa. Minulla tosin ei ole rikkauksia tarjottavina, mutta minä toivon toki voivani hyvin elättää vaimon ja perheen.
"Tiedättekö", lausui hän, "että ainoa tunne, joka voipi häiritä ihmetystämme, kun luemme runoa, jossa omat aatteemme lausutaan, on kateus, joka synnyttää sydämessämme ajatuksen: miksi en minäkin voinut lausua samaa?" "Neiti van Arsdel", sanoin minä, "muistatteko Longfellows'in runoa: 'Mä nuolen ilmaan lennätin'?" "En; miten se kuuluu?"
Sanomalehti kyllä sanoo olevansa naisen oikeuksien äänen-kannattaja, mutta me emme ole sitä siksi tunnustaneet" "Oletteko nähneet tuota sanomalehteä, herra Henderson?" kysyi herra van Arsdel. Amerikalaisen tavoin koetin välttää vastausta tekemällä toisen kysymyksen: "Oletteko te tilanneet sitä, herra van Arsdel?"
Kirje Eva van Arsdel'ilta Isabella Convers'ille. Rakas Bellani! Viime kirjeessäni lupasin Sinulle kertoa lopun pienestä novellistani ja tuliko "eräkäs" tahi ei. Niin, armas ystäväni, hän tuli todella ja sekä äiti että me kaikki muutkin pidimme varsin paljon hänestä, hän oikein valloittamalla voitti meidät kaikki.
Päivän Sana
Muut Etsivät