Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Ei oltu koskaan kuultu, että vihollisten upseereja oli päästetty linnaan, kun sota oli kynnyksellä. Löfving nieli tunteensa oluen mukana ja vastasi levollisesti: Kyllä nyt kuullaan paljon mitä ei kuultu ennen, mutta muutoin kulkee mies vahdittuna ja antoi sitäpaitsi kunnia-sanansa, ettei hän urki asematamme.
Minä tuotin hänelle paljon surua siihen aikaan. Hän on kuitenkin antanut minulle sen anteeksi, mutta unohtaa, sitä hän ei voi niin pian.» Hän näkee, että runoilija on ollut tosi ja uskollinen, ja hän hämmästelee sitä, että on ainoaksikaan minuutiksi voinut unohtaa hänet. Hänen tunteensa runoilijaa kohtaan lämpenee jälleen.
Syvimmät, totisimmat tunteensa olivat kiintyneet työmiehiin; uudistuksiin taipuvainen luonteensa, joka jo pienestä saakka oli saattanut häntä pitämään sorrettujen puolta, ja joka kehittymistään oli kehittynyt Ryforsissa olon aikana, jolloin jokapäiväinen seurustelu alemman rahvaan kanssa oli kokonaan kuluttanut hänen katsantokannastaan ylimysvaltaiset taipumukset, tuo kaikki kuohahti nyt niin voimakkaasti että oli vähällä huimasta hänet.
Hän oli tullut tuntemaan ihmisten huonoja puolia, heidän kavaluuttaan ja julmuuttaan, vaan myöskin heidän kuolemattomuuttaan, heidän suuruuttaan. Näin yhtyi hänen tunteensa ihmistä kohtaan kokonaiseksi kunnioitukseksi ja hän itse jäi pääskyseksi.
Nyt oli hänen vuoronsa luoda alas katseensa salatakseen, mitenkä hänen tunteensa muuttuivat äitipuolensa sanoja kuullessaan. Innostus, joka äsken oli niitä kiihoittanut, vaihtui äkkiä raskaasen suruun.
Vaan siitä, että Liisa ei mitään Tuirasta kertonut nyt miehensä tultua, varmistui hän päätöksessään, että Tuira ei välitä hänestä, ja se oli hänestä vielä enemmän yhdentekevää kuin ennen. Hän pyyhkäsi kuin yhdellä kädenvedolla pois tunteensa, jotka hän oli ensi hetken innostuksessa elänyt, ne menivät niinkuin ei niitä olisi ollutkaan. Tuira oli hänelle vieras niinkuin ennenkin.
Mielikuvitus loihti esiin tapauksia, jolloin tuli tekemisiin Jorin rouvan kanssa ja tämä kunnioitti häntä kuin sankaritarta. Mutta kun hän hääiltana meni morsianta katsomaan, kaatuivat kaikki kauniit tuulentupansa, jalot tunteensa hävisivät kuin lumi liukkaalta jäältä tuulen puhaltaissa, heti kun hän näki häätalosta illan pimeään tulvivan valon.
Margreta ei sanaakaan vastannut tähän pitkään puheesen; hän oli ehkä vähän kalpea, vaan seisoi aivan levollisena siksi kun äiti ensin suudeltuaan hänen otsaansa ja sanottuaan häntä järkeväksi Greetakseen oli mennyt matkaansa, mutta sitte puhkesi hän kyyneliin; kaikki hänen sydämensä jänteet värisivät; tyly käsi oli paljastanut hänen pyhimmät tunteensa, joiden olemassa oloa hän ei itsekään ollut tietänyt.
Pahimmin kävi kuitenkin urhoolliselle Svanholmille; olisi voinut vannoa, ettei hän Karstulassakaan ollut niin kovaa kokenut. Hän valahti kalpeaksi kuin lakana ja koetti turhaan komentaa uppiniskaista oikeata jalkaansa tekemään käännöstä vasempaan. Mutta vanha Bäck sillä kukapa muukaan se olisi voinut olla ei pelästynyt. Hänen tunteensa olivat aivan toista laatua.
Kun hän toi sen valkean valoon, havaitsi hän, että se oli rikkinäinen ja muutamissa paikoin tahrattu jollakin mustalla aineella. Erakko katseli sitä syvällä, vaan hillityllä liikutuksella ja hänen täytyi haikealla valituksella ilmaista tunteensa, ennenkuin hän saattoi skottilaista ritaria puhutella.
Päivän Sana
Muut Etsivät