United States or El Salvador ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta ennenkuin ääni pääsi hänen huuliltansa, olivat hänen tunteensa aaveet syleilleet rautakourilla häntä ja saatettuaan hänen vaivoista tainnuksiin, jättäneet hänen suruista vapaana pyörryksiin. Taakseen katsoessaan oli luutnantti nähnyt Annan kaatuvan. Hän palasi silloin Annan luo. Hän luuli olevansa syypää tähän onnettomuuteen. Hänen omantuntonsa ääni kuului.
Päivät, jotka maalla olivat olleet niin loputtomat ja pitkät, lentävät nyt nopeasti ja vaihtelevina, Emilien tehdessä tiheitä käyntejä Porvooseen, jossa hänen tunteensa joka kerralla saa uutta ravintoa jokapäiväisestä kosketuksesta Runebergiin, joka jälleen on vallannut koko hänen olemuksensa. Näistä päivistä punoutuu kolmesataa kuusikymmentäviisi epätasaisesti loistavaa rengasta käsittävä ketju. Ja niin alkaa uusi vuosi 1854. Eräästä noista monista käynneistä Runebergin luona hän kirjoittaa 8 p:nä toukokuuta samana vuonna: »Menin siis sinne toisen kerran saadakseni lukea rehtorin puheen. Ei kukaan nähnyt, kun tulin.
Morange kohotti hitaasti päätään ja katseli tytärtään, ja hänen vielä kyyneleisissä silmissään kimalteli epäjumalallisen rakkauden hymy. Mitä enemmän hän kasvoi, tuumi Morange, sitä enemmän hän tuli äitinsä näköiseksi, ja hän oli kiintynyt tyttäreensä sellaisella rakkaudella, joka voitti kaikki muut hänen tunteensa ja hänen itsekkäät pyrintönsä.
Kukkaset kaikki nyökyttelivät päitään niin onnellisina purosen laineille, ja kaukaa hongat ikivanhoja taruja kertoilivat. Ja keskellä tuota eidyllistä kuvaa Niilo tohtori näki Ainan hymyilevät kasvot ja hän ei malttanut olla luomatta häneen katsetta, joka ilmaisi hänen tunteensa.
Uutela seisoi keskellä pirttiä hänen mielessään myllersi kaikki sekaisin. Hänen ensi tunteensa oli, että hänen pitäisi mennä ja kuristaa petturi sikiöineen. Se tunne oli niin raju, että hän sen enempää miettimättä jo lähti ovellepäin. Mutta siellä hän pysähtyi, hänen mieleensä iski samalla toinen ajatus.
Hän kielsi Venäjänmaan edustajia antamasta minkäänlaisia uskollisuusadresseja ja määräsi heille, että heidän venäläiseen tapaan tuli ilmaista isänmaalliset tunteensa antamalla ääneti suolaa ja leipää. Vastaanotto tapahtui 29 p. tammik. 1895 Talvipalatsissa.
Mikä jalo mies minä olen kuitenkin! olisi hän jo miltei ollut valmis tuon tunteensa vallassa huudahtamaan. Pian huomasi hän kuitenkin, että sekin oli itsepetosta. Itsensä vuoksi hän oli sen tehnyt eikä suinkaan Carmelan. Hänen oma itsesäilytys-viettinsä oli hänelle sanonut, että siltä taholta voi vaara uhata hänen nykyistä onneaan. Onneaan? Voiko hän sitä siksi sanoa?
Mutta hänestä oli hienompaa antaa hänen olla ... nukkua rauhassa... Ja sukkasillaan hän hiipi hiljaa ja varovasti ylös vinnille. Mutta kun hän aamulla heräsi, oli hänen ensimmäinen tunteensa jo pieni epäilys. Hän olisi kuin toivonut, ettei se vielä olisi tapahtunut, mikä oli tapahtunut eilen. Entä jos Elli ei vastaisikaan sitä, mitä hän oli kuvitellut?
Sikin sokin menivät hänen ajatuksensa, sekaisin temmelsivät hänen tunteensa. Tämä pimeys, tämä yksinäisyys, se se minua painaa ja rasittaa, se se on minut tähän tilaan saattanut. Mutta miksi tulin minä tänne? Mitä oli minulla täällä tekemistä?
Hän salasi kuitenkin tunteensa mitä armollisimpaan imarrukseen, josta kuitenkin silloin tällöin pisti esiin tuskin huomattava iva. Zefyri itse, sanoi hän, ei voisi olla huikentelevampi, ei mikään Flora ihastuttavampi. Terpsikore ei voisi paremmin lumota Helikonin yleisöä.