Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Meidän täytyy kuolettaa lihamme, että saamme elää. Mitä siis liha on? Luullakseni luonnolliset tunteemme, joita munkit nimittävät lihallisiksi himoiksemme. Näistä Fritz on luopunut. Jos siis kaikkien luonnollisten tunteittemme pitää kuolla meistä, mikä saa elää meissä? "Hengellinen elämä", sanotaan jossakin saarnassa, ja "rakkaus Jumalaan."
Vaivalla ja omantunnon soimauksella on se nuoli pistävin, jonka tutkaimessa seisoo: Omat työsi teroittivat minun. Se nuoli ei tylsy. Jos se tylsymään rupee, teroittavat sitä omat tunteemme, ja teräväksi tultuaan sama nuoli tunkeutuu juuri meidän tunteittemme pohjaan.
«Sekö lemmen suosio, jota ihmiset tavallisesti nimittävät rakkaudeksi, sekö side, joka saa kaksi ihmistä yhteen sidotuksi, sekö into, joka tietämättämme, mistä se tulee, hetkeksi vie tunteemme taivaaseen, sekö riemu, jonka sanomme olevan korkeimman, minkä tunteneet olemme? Niin, maallisesti katsoen tämä on rakkaus. Mutta onko tämä rakkaus siltä oikea, todellinen?« «Rakkauden lähde on Jumala.
On kovin helposti sanottu, että meidän tulee aina toimia sisäisimmän tunteemme mukaan.
Ilossa on tämmöisenä ajatus onnen vaihtelevaisuudesta ja, jos sitä ei ole, tottumus, joka tasoittaa meidän tunteemme; murheessa on se aika ja tottumus tässäkin taikka myös joku aate, joka herää ja saattaa sielun eräänlaatuiseen hiljaiseen heilahtelevaan liikkeesen, joka ei ole murhetta eikä lohdutusta. Niin oli nyt Ollinkin laita.
Kun näemme omat tunteemme ja ajatuksemme heijastuvan toisen sielusta, tunnemme juuri samanlaisen ihastuksen, kuin nähdessämme esineiden kuvastuvan kirkkaassa tyvenessä järvessä.
Mutta pian huomasimme senkin vaan kangastukseksi, meidän haaksirikkoisten härnääjäksi. Kun nälän vaivat yhä ankarammin alkoivat meitä kouristella, eikä sadevesikään enää voinut meitä virkistää, vaan yhä kamalammat päivät näyttivät edessämme olevan, katosivat meistä niin ihmiselliset tunteemme, että jouduimme vallan petoeläinten kannalle.
Että me emme ilmaisseet salaisuuttamme vanhemmillemme, toivoi hän ja hän sanoi tarkoin asiata ajatelleensa myöskin olevan anteeksi annettavaa, koska vanhempamme luultavasti eivät pitäisi asiaa täytenä totena, ja meidän tunteemme sentähden voisivat tulla loukatuiksi.
Eihän meidän tunteemme voineet olla samaa laatua, tuohan oli vallan hullua. Mutta niin se kumminkin oli. Hän kadehti jokaista pienintä ystävyyden merkkiä, joka tuli minun osakseni ja koetti tuskallisella tarkkuudella varoa meitä pääsemästä hetkeksikään kahdenkesken pakinoimaan.
Taitavat olla samoja, joiden luona olin juoksupoikana muutaman viikon, silloin kun kävin Karjalassa tätini luona. Mutta minä en aio kumarrella kultaa enkä korkeutta. En toden totta aio lähimmäisteni heikkouksia hemmotella.» »Ei», sanoi siihen äiti, »ei muuten, kuin jos rakkaus sitä vaatii.» »Niin rakkaus sitä kyllä tarvitaan, mutta tunteemme saattavat meitä pian veltostuttaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät