Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
"Ei tunnu maksavan vaivaa minun puhua", sanoi hän, "sillä tehän jo tiedätte, minkä minäkin. Asia on niin, että tuo herra sanoi olevansa salapoliisi, ja että minä en saisi puhua hänestä kenellekään." "Niin, mutta nyt sanon teille ystävällisesti, että on kysymys hyvinkin vakavasta asiasta, ja että teille voi tulla ikävyyksiä, jos koetatte salata jotain.
Terning söi hyytelöä suunnattomat joukot eikä virkkanut sanaakaan. Pöydästä noustua jäivät neiti ja setä Pietari vähäksi ajaksi kahden kesken. "Herra Terning," sanoi hän, "minä mielelläni kysyisin teiltä jotakin. Te ehkä pidätte sitä kummallisena ja luonnottomanakin, mutta omatuntoni pakottaa minua." Setä katsoi häneen kummastuneena. "Sanokaa, eikö teillä tunnu vatsanpakotusta?"
Siellä on kylmä istua kuin järvessä, mutta eihän se tunnu, sillä hyvässä seurassa ei palele, ja muuten lämmitteleidään saarnalla ja veisuulla; lapsilla on paljo katselemista monista kynttilöistä.
Jos ystävänsä kadottaa Niin suru sijaan jää, Voi sitä suurta tuskaa, Voi sitä ikävää. Kaukaisessa kultalassa, rikkaassa Amerikassa, etäältä synnyinmaansa, Suomen rannikoilta, on Hanna eleskellyt puolisonensa. Köyhyys on perheestä kaukana. Onni on suosinut kauppa-asioita. Varallisuus lisääntyy. Hanna vaan ei tunnu tulevan onnelliseksi melkoisen tavaran paljouden keskellä.
Enkä luule hänen kesken tohtivan tänne tullakaan sen jälkeen, mitä tapahtunut on. ROINILA. Mitä nyt on sitten tapahtunut? Ja Eero, missä oleskelee hän? ELLI. Niin, mitä tiedätte Eerosta? ROINILA. Kyllä sen pojan korvat kuumennan, jahka hänet vaan käsiini saan. OLLI. Tuskin sitä teette sentään. Teillä ei tunnu olevan vähääkään aavistusta hänen kohtalostaan, näemmä.
Seisoalleen päästyään hän kankein askelin poistui ulos. Sieltä tullessaankin hän vielä käveli kankeasti ja sanoi hymähtäen: Kukahan minulta on nukkuessa jalat vaihettanut, kun nämä eivät tunnu entisiltä omilta jaloiltani? Eiköhän se kauppa sentään purkaudu, kunhan tässä saadaan kahvia, sanoi Auno tyytyväisenä kahvia kaataessaan kuppiin.
ROUVA PENTTINEN. Niin mistä se olikaan tuo tilattu Parr Parr ROUVA AHLBOM. Pariisista. Sieltä, josta teidän Bryssel-matto. Ja paljonko maksoi? ROUVA AHLBOM. Maksoihan se toista sataa markkaa. ROUVA PENTTINEN. Voi, voi, vai toista sataa markkaa! Toista sataa! No mutta mitä se tekee. Voihan sitä säästää jossain muussa. Eikä se kauppiaan rahoissa paljon tunnu.
Mutta teillä oli vain yksi silmämäärä ja yksi miete. Se oli valtakunnan onnettomuuden ja vaikean ahdingon ajatus. Minä olin viisitoista-vuotias, muistakaa se! Ja eikö tunnu nytkin kuin olisi hurjapäisyys vallannut siihen aikaan meidät kaikki? Sanokaa sitä miksi mielitte.
Eikö jo tunnu helpottavan?... Vähän helpottaa ... ei enää niin revi kuin taannoin ... vaan kohta se taas alkaa uudelleen ... voi, hyvä mies, tee kerralla terve...! Pitäisikö se nyt heti paikalla parantaa? Paranna paikalla, hyvä mies! Taitaisi siitä taikomalla kalu tulla ... mutta minulla ei ole täällä kaikkia niitä taikakaluja... Onko sinulla punonnaista? Ei ole punonnaista ... ei ole.
Kuoltuasi, katsos, sinä tulet suureen, suureen saliin. Se on niin suuri, ettei sen seiniä näy eikä sen kattoa eikä sen permantoa missään tunnu. Se on niin avara, ettei tuhannet tähdet eikä miljoonat palavat auringot ylety sitä valaisemaan, eikä maailmain halkeamiset siinä miltään kuulu. Sinä huomaat, ettei taivaassa olekaan mitään nähtävää eikä kuultavaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät