Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
HURMERINTA. Minä jo äsken sanoin sinulle, että sinun innostuksesi on ylenmääräinen, niinkuin se on aina ja niinkuin olen siitä sinulle usein puhunutkin. Minä tiedän, että täällä puuhataan uutta lehteä. Mutta se on kaikessa tapauksessa epävarma yritys, jonka eteen minä en voi uhrata varmaa tulevaisuuttani. NEITI SALMELA. Mitä sinä puhut, Armas? Minä en käsitä ollenkaan.
»Siinä nyt ollaan, Tapani-poikaseni», sanoin minä itselleni. »Sinä olet vasta yhdeksäntoistavuotias ja harjaantunut miekkaa käyttämään, mutta mitä hyödyttävät sinua nyt kukoistava nuoruutesi ja asetaitosi, kun oikea kätesi hakataan sinulta häpeällisesti pois!» Ajatellessani vakavammin tulevaisuuttani avuttomana raajarikkona valtasi minut yhä suurempi ahdistus.
Tieto, että menettelen vastoin omia toiveitani, tulevaisuuttani ja etuani ei taas ollut minulle mikään ratkaiseva pelotin. Ja tämä kiusauksen mieliala saattoi minut unohtamaan myöskin erään toisen tärkeän seikan, joka rauhallisina hetkinä oli minulla niin elävänä mielessäni. Kysymys siitä, voitanko paheeni vai en, ulottui nimittäin paljoa laajemmalle kuin vaan siihen itseensä.
Eivätkö tapahtumat jo ole sitä todistaneetkin? Pois epäily pois sääli! Heijasta, oi sydämeni heijasta tulevaisuuttani varten vain kaksi kuvaa. Vallan ja Ionen kuvat!» Amfiteatterissa. Nydia, jolle Sosia oli vakuuttanut jättäneensä kirjeen Sallustuksen omiin käsiin, oli saanut jälleen toivoa.
Pelkään ett'et sinä minua oikein käsitä. Mutta vaikka olenkin vaan tämmöinen koulutyttö, niin on minullakin ajatuksia. Aina. Epäilemättä. Miksi ei sinulla ? Lyyli. Minäkin olen ajatellut tulevaisuuttani ja että minullakin pitäisi olla joku tehtävä yhteiskunnassamme. Aina. Yhteiskunn ? Lyyli. Ja sen olen jo valinnut itselleni. Aina. Noo ? Lyyli. Olen aikonut ruveta kirjailijaksi. Aina. Ahaa!
Olenko ehkä tehnyt väärin, kun en tähän asti ole tämän enempää ajatellut itseäni vai sanoisinko tulevaisuuttani? Saako ihminen elää toisen hyväksi siinä määrin, että käy kykenemättömäksi sen erikoisen tehtävän täyttämiseen, johon tuntee kutsumusta? Eikö ole olemassa oikeutettua itsekkäisyyttä, sellaista, jota voi sanoa henkiseksi itsensä säilytys-vietiksi?
Päivän Sana
Muut Etsivät