United States or Suriname ? Vote for the TOP Country of the Week !
Himmeätä oli kaikki hänen silmissään ja kuitenkin hän näki, korvissa suhisi ja kuitenkin hän eroitti heidän äänensä. Ei hän mitään halunnut eikä mitään toivonut. Jos maailman kaikki aarteet olisivat tuossa hänen edessään olleet, hän välinpitämättömänä olisi niitä katsellut. Mutta muistellessaan yöllisiä näkyjä heräsi hänessä kuitenkin vielä joku toivo, viimeinen tässä elämässä.
Mutta se, että hän itse oli toivonut pääsevänsä pois, ennenkuin oli loppuun kulunut, lievensi hieman sitä katkeruutta ja surua, jota tämä kuolinsanoma niin laajoissa piireissä herätti sekä hänen uudessa kotimaassaan että täällä meillä.
Minä olin ainoa, joka kärsivällisyydellä kestin kohtaloni, sillä minä olin väsynyt elämään enkä ensinkään toivonut takaisin Martiniaan, jossa olin kadottanut sekä kunnian että vapauden ja siis kuuluin niihin, joilla ei ollut mitäkään pahempaa peljättävänä: köyhyyttä, kuolemaa taikka orjuutta.
Sinä olet karttanut minua, paennut minua, Johanna! En koko eiliseen, pitkään iltapäivään, enkä tänään ole saanut nähdä sinua, saati sitte puhua kanssasi. Jos olisin voinut aavistaa tämän, en olisi sittenkään vaan jäänyt tänne. Jaako ... enhän minä voinut... Olin toivonut, että sentään joskus olisin saanut hetken puhella kanssasi ... tai ainakin saanut katsella sinua...
Roswal, uskollisesti olet herraasi palvellut, ja kalliisti olen tuskasi kostava! Mutta mikä tarkotus on tällä puheille-pääsylläni hänen luokse, jota en koskaan ole toivonut näkeväni jälleen?
Mutta missä hän voi viipyä näin kauan? Kunhan hänelle ei vain olisi mitään tapahtunut! Jokin tapaturma? Sattuuhan niitä niin usein .. herra Jumala, eihän se vain liene mahdollista! Mutta ihmettä, kuinka se tuntui omituiselta: yht'äkkiä hän sitä melkein kuin olisi toivonut. Jos hän olisi vahingoittunut jotenkin helposti ja sairastuisi ... ja minä saisin häntä hoitaa...
Kas, siitä olisi hän mielellään puhunut enemmän ylioppilaan kanssa, mutta hän ei uskaltanut. Joskus otti hän vaan kirjansa esille, käänteli sitä sormiensa välissä ja katseli sitä ikäänkuin ajatuksissaan. Tämä kirja oli ainoa, jonka hän oli saanut ylioppilaalta, ja silloin oli hän toivonut pääsevänsä siitä vapaaksi, mutta nyt kuinka kummallisesti kaikki asiat voivat kääntyä tässä maailmassa!
Sisareni pyysi minua tuomaan hänen terveisensä; hän tuli niin liikutetuksi siellä tapahtuneesta onnettomuudesta, että hän ei voinut mitenkään tyyntyä, vaan läksi heti kotiin. Hän pyysi tervehtimään. Ah, kuinka ikävää minulle. Minä olin niin varmasti toivonut saavani tehdä tuttavuutta hänen kanssansa, hän näytti niin miellyttävältä. Mutta huomenna hän ei saa jäädä tulematta, minä luotan siihen.
Hän oli toivonut huomaamatta voivansa jättää Dossenbachin, koska oli niin aikainen, vaan monen talon ovella seisoi tuttavia ja nuoruuden ystäviä, jotka huomasivat aikomuksensa eivätkä voineet olla vielä kerran hänelle hyvästi jättämättä ja sanomatta: "Jumalan haltuun."
"Oh, minua ei niin petetä", vastasi Lovisa nauraen, "minä olen koko ajan arvannut, että niin se käy ... minä olen tuntenut, että meidän elämässä tapahtuu joku muutos ... tiedäthän, että semmoiset minä aina tunnen edeltäpäin ja nyt ... kun viivyit niin kauvan tänä iltana ... niin minä olin ihan varma että jotakin tapahtui, jota sinä olet hyvin toivonut.