United States or Argentina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta siitä avaruuden ja ajan, paikan ja liikkeen suhteellisuudesta, mikä jo niiden käsitteeseen sisältyy, ei tietenkään seuraa, että voitaisiin puhua vain painollisten kappalten keskinäisestä liikkeestä.
Mikko oli nyt joka tapauksessa linnassa istunut mies, ja se seikka ei mennyt jälkeä jättämättä, vaan kuvastui hyvinkin selvästi naapurien käytöksessä. Olihan hän joutunut linnaan vielä papin syytöksestä ja eihän tietenkään pappi tyhjiä kaivele. Olipa sattunut varjoa lankeamaan Aunonkin maineeseen.
Eipä tietenkään kahta, sanoi päävartija esimiehen luottamuksella omaan sukkeluuteensa. Eteenpäin, mars! Luukussa näkynyt akan silmä katosi, mutta Maslova tuli keskelle käytävää ja seurasi nopein, lyhyin askelin päävartijaa.
»Sinä et tietenkään pidä mitään», sanoi hän tuokion kuluttua kepeää leikillisyyttä tavottavalla äänellä. »Eihän sinulla ennenkään ollut mitään.» »Niin ennen, mutta nyt nyt pitäisi olla!» Tytön ääni värähti niin kummasti, että nuori mies tahtomattaan ailahti, laski kynän pöydälle ja katseli äänetönnä pesässä palavaan tuleen.
»Ei tietenkään, Mörkillähän on oma hyvä toimensa ja hän on niin arvossapidetty ja vakavarainen... Ja tiedättekö, jos häviäisimmekin jonkun verran; niin, vaikka menettäisimme kaikki nuo metsätilat, niin minä totta tosiaan en päästäisi huokaustakaan, Tobiesen! En ole koskaan toivonut rikkautta.
Ovathan kaikenlaiset muutkin urheiluseurat, jotka meillä kaikissa lajeissaan ovat vielä verrattain nuoria, jo kasvattaneet harjoittajiaan, joilla on maailmankin mainetta. Ovathan urheiluonkijat meillä enimmäkseen vanhoja herroja eikä meistä tietenkään kehity mitään maailman mestareita. Eihän muuten Hannes Kolehmaisiakaan nouse joka eukon pojasta.
Mens-sanasta mieltä kiinnittävä johdannainen on mentiri, »valehdella», johon tietenkään älytön olento ei kykenisi. On olemassa sana, jota ei mikään olento voi käyttää, ennenkuin hän on ihmisen tasalle kohonnut. Tämä sana on minä. Suomalaisen minä-sanan sointu kajahtaa myös sanasta ihminen. Eiköhän nyt voisi löytää yhteyttä suomalaisen minä-sanan ja indoeuroppalaisen man-rungon välillä?
"Olisi se meidän Jeppe pantava verolle." "Mike Jeppe?" "Se musta, jos henkipuukhollari on sattunut näkemään." "Ei mine on sattunu neke. Trenki Jeppe? Sukunime?" "Renkikö ei se ole renki." "No, piikako se pärkkele olla? Sukunime?" "Eihän sillä tietenkään ole sukunimeä." "Isen nime sitte?" "Sen pappilan Niilo-vainaan pentujahan se on." "Penttuja? Kuinka sine haastele sinu esimeehe kans?"
»Te olette oikeassa,« sanoi don Estevan, »mutta me emme voi missään tapauksessa poistua täältä tietäessämme, että nuo molemmat yhä edelleenkin ovat elossa.« »Emmepä tietenkään,« vastasi Pedro. »Kyllä ne ovat päiviltä päästettävät, mutta vähimmällä vaaralla ja vaivalla. Teidän luvallanne tahdon tällä kertaa saada yksin hoitaa asiata. Kaikki, minkä pyydän, on, että jokainen kiipeää ylös puuhun.
Hämmästyneinä ja tyytymättöminä nuorukaiset katsoivat Cethegusta. Tämä astui vaieten joukosta esille. Syntyi kiusallinen hiljaisuus. "Puhu, päällikkö", huusi Lucius, "väitä valheeksi. Sormuksen laita ei tietenkään ole, kuten pappi sanoo." Mutta Cethegus veti päätään pudistaen sormuksen sormestaan. "Hän puhuu totta. Sormus on keisarin lähettämä ja olen ottanut sen vastaan."