Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
"Niin, juuri niin pitkälle, äiti!... Luuletko sinä, että ihmiset tekevät minkään palveluksen lapsilleen antamalla heidän periä rahoja? Ei, heidän pitää periä työkykyä ja elämänhalua ja rohkeutta murtaa tiensä, ja rahat vain ovat esteenä ja särkevät tuon kaiken. Terveessä köyhyydessä piilee elämänkykyä tiedätkö, miksi olen sellainen kuin olen?
Itse vuoressa, joka tällä puolella kohoaa melkein kohtisuoraan, löytyy joukko onteloita ja koloja, jotka muodostavat suuria luolia, joihin voipi mennä sisälle. Vettä pulppuaa vuoren alta joka suunnalla, ja se on vuosituhansien vieriessä uurtanut itselleen omat tiensä.
Vain tähtesi mukaan, joka milloin kirkkaana loistaa kaaoksen yläpuolella, milloin taasen himmenee, jopa näennäisesti sammuukin, tulee sinun ohjata kulkusi. Oi, se on ylevä tehtävä, näyttää minusta, täten raivata tiensä kaaoksen ja hornan synkkien pimeyksien läpi!
Siellä minut tunnetaan, mutta siellä minä olen oppilas enkä opettaja. Siellä asuu yksinäinen, miehensä hylkäämä vaimo neljän lapsensa kanssa. Hän päätti kerran jättää lapsensa vieraisin käsiin ja paeta miehensä luo Amerikaan, ja hän olikin jo matkalla sinne, mutta katui tekoansa, möi Englannissa pilettinsä ja palasi takasin. Suuren köyhyyden ja kurjuuden läpi on hänen tiensä kulkenut.
Ja nyt heidän tiensä vei suunnattoman suuren ylätasangon poikki, jolla oli suuria ohrapeltoja, niittyjä ja taloja, jotka olivat puusta rakennettuja, suurilla katoilla varustettuja ja joiden edustalla kasvoi maissia, joka ulottui puunpiirroksilla koristettuihin parviin saakka. Tien vieressä oli mustikoita ja paikka paikoin joku ahokatkero tahi tähdenmuotoinen jäkkärä.
Joka järkähtämättä uskoo onneen, hän raivaa, jos on tarmokas, itselleen tiensä kaikkien esteiden läpi. Siinä oli suuren Napoleonin menestyksen salaisuus. Mutta uskon sortuessa sortuu valtakin, ja maailman vallitsijasta on jäljellä vain kourallinen tomua. Isoäiti pudisti harmaata päätänsä. Tuo, sanoi hän, tuntuu minusta siltä kuin jos joku rupeaisi kourallisella keittosuoloja suolaamaan Oulujärveä.
Nuori mies nojasi kasvonsa käsiinsä ja vaipui uneilemisiin; ilta pimeni; tähdet tulivat esiin, kuun säteet tunkivat vienosti halavan kaarenmuotoisien oksien läpi ja hopeilivat tiensä hiipiessänsä alhaalla oleviin aaltoihin. "Tuonko kynttilää, sir? vai tahdotteko ennemmin lampun?" kysyi ääni hänen takanaan; ääni oli vanhan miehen vaimon. "Tahdotteko että luukut pannaan ikkunain eteen?"
Mutta heidän tiensä kulki pitkin sen paalutetun puutarhan viertä, jonka luona Tristan muinoin odotteli ystäväänsä. Yö oli kirkas. Tien käänteessä, ei kaukana paalu-aidasta, näki hän kuunvalossa suuren petäjän mahtavan varjon. "Jalo mestarini, odota minua läheisessä metsikössä; palaan tuossa tuokiossa." "Minne menet? Mieletön, tahdotko siis yhtämittaa etsiä kuolemaa?"
Hetken kiertelivät he ympäri peltoa, mutta koska päivä idässä siintämään rupesi, kiirehtivät he taasen kallioluoliinsa takaisin. Kiireesti ratsastajakin kirkkoa kohden tiensä jatkoi, koska havaitsi hän maljan sulaamiseen käyvän. Kuin tuulissa ja pilvissä hän eteenpäin ratsasti, ja koska ehti hän kirkon viimein, niin uljas ruunansa, vahdosta valkoinen, kaatui koskaan enään nousematta.
En minä nyt enää pyrikään heille vävyksi, se on aivan rakkautta kaikki, vakuutteli Aatu, tekeytyen iloiseksi. No, jos se lienee totta, niin saatan minä olla mukana, kävi miten kävi. Päätös oli valmiina. Ja kun Aatu oli ostellut lisää eläimiä sekä muita tarpeellisimpia tavaroita, lähtivät he matkalle. Heidän tiensä vei taas Malilaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät