Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
Eloisa, hilpeä tunnelma hulmahti jälleen valloilleen, nyt vielä entistään ehompana, ikäänkuin tahtoen korvata sen mitä tässä suhteessa oli menetetty. Huvi- ja tanssikaudesta näytti senvuoksi tulevan erinomaisen loistava ja se alkoikin tänä vuonna tavallista aikaisemmin. Mikä tämän harvinaisen juhlan aiheutti, siitä kertoo oma pikku tarinansa.
Voi, kuinka kovaa te löittekin, herra pastori; Jumala teitä palkitkoon sen hyvän tähden, minkä teitte meidän sieluillemme! " No hyvä, lapseni, vastasi pappi. Onnellista matkaa ja rukoilkaa minun puolestani! "Hän meni maata eikä ollut koskaan ennen niin hyvin nukkunut," sanoi kertoilija päättäen tarinansa. Näimme yhden, näimme kaksi, Suukutonta, silmitöntä.
Hän oli seura-elämän henkenä; aina leikillinen ketäkään loukkaamatta; hänen tarinansa olivat kuuluisat koko ympäristössä, ja jos hän aterian loppupuolella toi esiin pari semmoista, sai hän kaikki ihmiset koko seurassa semmoiseen nauruun purskahtamaan, että he olivat tuolilta kaatua, joka on verrattoman hyvä asia pitkän syömingin jälkeen.
Silloin kulkivat entiset tapahtumat näkyinä hänen henkisen katseensa ohi: purjehdusmatka Julienin kanssa ukko Lastique'en veneellä, heidän tarinansa, hänen alkava rakkautensa ja purjeveneen ristiäisjuhla; sitten siirtyi hän ajatuksissaan vieläkin kauemmas, aina tuohon yöhön saakka, joka tuuditti häntä unelmiin hänen tultuaan ensi kerran Peuples'iin. Ja nyt, nyt!
Niin, minun elämäni on yhtä kirjavaa kuin tämä huone ja sen mööpelit, sanoi hän hymähtäen. Tässä on Hilkan sängynnurkka, »hänen huoneensa», niinkuin me sanomme. Ja tällä nurkalla on oma tarinansa. Nämä plyysi-huonekalut taas ovat siltä ajalta, jolloin minä olin rehellisen suomalaisen työmiehen vaimona. Ja tuossa on kukat, joita Eero ja Hilkka yhdessä hoitavat, ja Eeron laittamat kukkatelineet.
Tuolla pikku maakaupungilla, jossa olen syntynyt, on oma tarinansa, joka on hyvin tunnettu monelle siinä kaupungissa, vaikk'en luule sitä ennen painetuksi. En tiedä siis miks'en sitä kertoisi niin hyvin kuin sitä voin. Täyteensä sata viisitoista vuotta sitten, kun Yrjö Toinen oli Englannin kuninkaana, eli tässä kaupungissa eräs satulamaakari.
Kertoja oli pieni liukaskielinen mies, joka koko ajan kertoillessaan huojutteli ruumistaan sekä muuttelihe penkillä paikasta toiseen. Terävine nenineen ja pienine pyöreine, punertavine silmineen hän muistutti levotonta kalliolla istuvaa merilintua. Vähän väliä hän keskeytti kertomuksensa sukeltamalla ruoka vakkaansa ikäänkuin hän joka kerran olisi sieltä tuonut palasen tarinansa jatkoksi.
Kyselemällä sain selville heidän lyhyen, jo edeltäpäin ennustetun tarinansa: halla, velkaantuminen, paljon lapsia, vaimo kovin vaivaantunut, sairastunut, kitunut ja kuollut. Nyt pitäisi saada hoidetuksi hautaan, vaan tämä tie on kovin kehnoa. Mitenhän kestänevät laudat kirkolle asti. »Hevonen, mitä sinä siinä hamuat!»
Se heillä heti oli ollut selvillä, että heidän oli muutettava pois koko tästä pahasta kaupungista, jossa kaikki tunsivat heidän tarinansa ja jossa kuka hyvänsä voisi heitä sormella osoittaa. Täällä ei Iikka kuitenkaan työtä saisi. Mutta minne he muuttaisivat? Kotiin palata oli kynnys korkea eikä heillä itse asiassa enää mitään omaa tyyssijaa maailmassa ollutkaan.
Niinpä oli joka olennolla tarinansa, ja kaikki ne tavallaan todistivat jumalain voimaa ja ihmisen herruutta luonnon yli. Sankaritarina. Kun poika oli kahdeksan kuukauden ijässä, lähetti Zeun puoliso Here vihasta häntä kohtaan hänen luoksensa kaksi suurta käärmettä. Mutta poika tarttui pikku käsillään petoja niskaan ja puristi ne kuoliaaksi. Niin osoitti hän jo kätkyessä sankarivoimaansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät