Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025


Leena tuli hiljaa käydä sipsutellen peräkamarista, ja niiasi. "Hyvää päivää!" sanoivat vieraat, melkein yht'aikaa. "Päivää!" sanoi Leena. "Nämä vieraat ovat tulleet nyt loppupäätöstä siinä asiassa tekemään, joka ei sinulle liene niin aivan outoa. Mitäs sinä siihen sanot?" "Minun vastaukseni on aivan lyhyt, se on, minä tahdon Taavetin!" "Niin, se on tehty siis!" sanoi siihen isäntä.

Kohtaus Taavetin ja Martinan välillä oli lyhyt ja harvasanainen; tytär korotti vaan isää kohden lasta, jota kyyneleillä syleili; sitte menivät he muiden tykö isoon kammariia. Lauri jahkasi täällä äite Pentinpojan kanssa ja koki leikillänsä taivuttaa häntä, antamaan ruunun ja ristin eroittaa, jos Juosepin piti saaman kutsua häntä isänäideksi taikka ei.

Hän on kahdeksantoista vuotinen ja siihen asti aina ollut terve; hän ei ole koskaan tuntenut kipeäksi itseänsä. Nyt hän tuntee päänsä kummallisesti humisevan, maailma pyörii mustana silmissä ja hänen on keskellä päivää paneuminen vuoteesen. Sisarilla ja äidillä on hätä käsissä, sillä Taavetin ruumis on polttavan kuuma ja hän rupeaa puhumaan epäselviä, katkonaisia sanoja.

Justiinsanoi Miina. »Ja Laurahan se on tämä. Mutta nykyään sanotaan häntä vain rouvaksi ja kauniiksi rouvaksi ja Taavetin rouvaksi ja Ruman Taavetin rouvaksi.» »Se on hänen miehensä vain renkimiesselitti neiti Smarin Esterille. »Renkimieshuudahti Miina. »Taavetti ei ole ikinä renkinä ollut! Siihen hän ei pystyisi.

Viimemainittu taidettiin sanoa vaihettaneen kohtaa Taavetin kanssa; sillä nyt oli se hän, joka ei väsynyt kaikille ja itsekullenkin ylistämästä Juoseppia. Hänen tavallinen lauseensa oli: "että lapsesta, joka eläessänsä on nähnyt jotakin niin erinomaista, täytyy myös tulla yksi erinomainen ihminen."

Sitä oli Miinakin sanonut Taavetin rouvalle, ja tämä oli itkenyt ja kertonut itsestään niin kuin juoppo selvillään itkee ja pahoo. Hän oli kerran kasvatusvanhemmiltaan pyytänyt jouluksi kuvastimen ja Kristuksen kuvan, kieltäen heitä mitään muuta antamasta.

Tuo yöllinen kulku kymmenentuhatta ruplaa taskussa hieman peloitti, vaan eipä kuulunut mitään vaaraa missään. "On tämä sitä elämän rytinää meillä!" sanoi Pynnöläinen. "Mikä tästä vielä mahtaa tullakaan?" "Kunhan eteenpäin mennään!" sanoi Taavetti. XVI. Katovuosia. Syksy tuli ja samalla se aika, jolloin Taavetin ja Leenan oli muuttaminen Naavalaan.

"Antakaatte siis päästää koirat irti! ne auttavat meitä etsimisessä," sanoi päämies. "Ensin täytyy meillä kuitenkin olla joku pojan vaate, jotta virkistää koirien haistimet." Lauri meni kohta Taavetin tupaan ja palasi pian takaisin Martinan kanssa, joka kantoi muutamia pojan vaatteita. Koirat juoksivat nyt edes vasten äite parkaa semmoisella vauhdilla, että hän oli vähissä kaatua kumoon.

Hänellä oli vielä hyvin paksut, lumivalkeat hiukset, kihara parta. Ukon muoto näkyi jotenki terveeltä ja nuorelta, erinomattain loisti tämä tykisinisissä silmissä, jotka tuuheilla silmäripseillä antoivat kaikelle sangen omituisen näön. Taavetin vaimo oli jotenki kookas, mutta laihan kälpeä; hänen kasvoistansa oli vähän näkyvissä, sillä hän piti ne aina maahan päin ja huputettuina.

Samassa nähtiin akkunasta kuinka isäntä jo oli matkalla kylään päin. Vähän ajan päästä tuli hän taas takaisin ja haki Taavetin, joka jo oli ehtinyt mennä rukiin leikkuuta aloittamaan. "Tules, Taavetti, minun pakinoilleni!" Isäntä ja Taavetti menivät huoneesen. "Se on nyt semmoista seikkaa, että se Naavalainen menee kun meneekin pois meidän paikoilta." "Niin aina!" sanoi Taavetti.

Päivän Sana

väki-joukossa

Muut Etsivät