Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Vaan yhä puhuu Alfons outoja sanoja; silloin Sylvester tekee huiman päätöksen ja nykäisee nuorasta merkiksi esiripun vetäjille, ja sininen tähtitaivas laskeutuu maahan, katkaisten Antonion innollisen puheen. Ukkosena pauhaavat nyt salissa käsien taputukset: kukin katsoo velvollisuudekseen täten palkita näyttelijöitä. Sinitaivas nousee uudelleen, ja kumartaen kiittävät pelaajat.
Hän astuu askeleen sinnepäin, mutta Kaarle kreivin onneton apeisiini joutuu hänen jalkansa alle; kuuluu kumea tohaus, sen jälkeen huuto: "alas esirippu," ja niin laskeutuu sininen tähtitaivas ja peittää katsojilta näkymön Rauhalinnan teaterissa. Vieraat astuivat pois teaterista, mutta kohta tuli tieto, että kreivi on sairastunut vuoteen omaksi.
Sanan viimeisen kun vanhus kuuli, Pois hän lähti niinkun hiiluksilta; Iltarusko olj jo vaalennunna, Ennenkun hän kirkon luokse pääsi. Savussa ja tuhkana olj kylä, Pilvein peitossa kun tähtitaivas, Kylän luona kummulla olj kirkko. Niinkun pilviss' yksinäinen tähti, Hiljaisuus olj seudun vallitsija, Niinkun kuu on kolkon syksyn yöllä.
Niin nyt savuun, tuleen kylä peittyi, kuni pilveen hukkuu tähtitaivas; niin nyt kirkko kummullansa siinti, kuni pilvest' yksinäinen tähti; niin ol' äänetön nyt synkkä seutu kuni kolkko syksy kuutamassa. Kaatuneiden soturien kesken, ystäväin ja vainoojain, kuin varjo niitettyä vainiota myöten, vanhus kulki. Kuollutt' oli kaikki, hengen huoahdustakaan ei kuultu.
Niinp' on kylä kypeneinä suitsi, niinkuin pilviin hukkuu tähtitaivas, siinti kirkko kummultansa niinkuin tähden pilke pilviss' ainokainen; hiljaisuus niin kattoi seudun kolkon, niinkuin kattaa kuudan kaljun syksyn. Kesken kaattuin, puolto-, vainomiesten, niinkuin varjo niityn niitoksella kulki vanhus. Kuolemaa on kaikki, hengen huokaust' ei korva kuule.
Ja nyt seurasi kirjassa mahtava kuvaus uusista aurinkokunnista, kiertotähdistä, asutuista maailmoista, joissa elämän täytyi sykkiä voimakkaammin ja rikkaammin kuin meidän pienellä maapallollamme. Koko taivas tuntui aukeavan, ja oli aivan kun sieltä olisi tulvannut ihan uutta uskon ainetta. Henrikin oma, unohdettu tähtitaivas!
Tämä kellonhelinä oli niinikään rauhan ja viihdytyksen sanoma sille nuorelle parille, joka seisoi Sutlepan puistossa omenapuun varjossa, heidän ympärillänsä oli ehtoon pimeys, ylitsensä tähtitaivas, ja sydämensä kadonnut toivo sekä katkera eroamisen tuska. Jaakko oli kertonut Annalle kaikki, ja kyynelsilmin pyysi vakaa neito häntä tottelemaan isäänsä ja eroamaan hänestä.
Päivän Sana
Muut Etsivät