Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Hän salasi sentähden niin hyvin kuin voi surun sydämeensä, mutta sitä ajatusta ei hän voinut salata itseltänsä, ett'ei hän ollut milloinkaan ollut niin levoton herransa takia kuin hän nyt oli. "Aavistus sanoo minulle, että joku onnettomuus kohtaa häntä tällä retkellä", ajatteli hän. Kuitenkin oli eversti lähtenyt. Niin pian kuin hän oli päässyt kylän näkyvistä, ajoi hän täyttä laukkaa eteenpäin.
Ester kuuli jokaisen sanan, ja ne sattuivat kuin puukonpistot hänen sydämeensä, mutta hän ei kyennyt vastaamaan. Eikä siihen ollut aikaakaan, joukko tunkeutui päälle, maaherra läheni, tarttui seuralaistaan käsipuoleen, ja niin kävelivät molemmat sitten kun kansa viimeinkin oli saatu huomaamaan erehdyksensä ilman sen enempiä esteitä, väkijoukon heitä yhä ällistellessä, Korsholmaan.
Sääli tahtoi juurtua hänen sydämeensä, mutta hän haihdutti sen ja rupesi selailemaan kirjoja. Luetteko te ruotsia? kysyi Ester. Kyllä minä ymmärrän jotenkin hyvin sitä kieltä, vaikka olen unohtanut paljon.
Ja tuntewatko, että nyt paraillaan, kun Iiwana on tuskin ehtinyt nielaista tuon lämpöisen lasin sydämeensä, saattaa joukko roswoja mennä Punaisen Lähteen ohitse ja koko Wiipurin linna olla huomen=aamuna heidän wallassa?
Siinä on Herra antanut sinulle puolustusaseen, joka on kultaa kalliimpi, ja joka tekee sinut pelättäväksi kaikille, jotka eivät pane vähääkään arvoa rehelliselle köyhyydelle". Nuo olivat outoja opetuksia, ja vaikka lapsi kuinkakin koki niitä mieleensä painaa, oli toisiakin neuvoja, jotka yhtä syvälle juurtuivat hänen sydämeensä, vaikk'ei hän niitä niin suoraan saanut.
Aarnio ei voinut enään muuta kuin nauraa koko jutulle, huomaten samalla kuinka pikkumainen hän oli sittenkin ollut. He lankesivat nyt toistensa kaulaan vuoroin itkien ja nauraen. Mutta vaikka Aarnio voikin nyt täydellisesti taaskin luottaa Julian vakuutuksiin, niin jo huomenna laskeutui epäluulon tummia varjoja taaskin sydämeensä. Eikä hän niistä tahtonut päästä vaikka kuinka olisi koettanut.
Liisa puristi hiljaa hänen kättään eikä vastannut mitään. Vasta kotvasen kuluttua hän lausui raukeasti: Minä tahtoisin vain nukkua, vain nukkua. Enkä enää koskaan muilla silmillä nähdä maailmaa. Kuin millä silmillä? Kuin unen silmillä. Kuin niillä, joilla näkee vain itseensä ja omaan sydämeensä. Minä näen itseni sinun silmissäsi. Tietysti, koska elät minun sydämessäni. Ja sinä?
Hän oli liian paljon ajatellut omaa itseänsä ja antautunut omille ajatuksilleen, hän tiesi, että hänellä oli taipumus juuri tällaiseen syventymiseen omaan itseensä. Vaan ehkä hän sen kautta pääsisikin kerran oikein täyteen selvyyteen, hän jo tunsi kuinka se ikäänkuin kevättuulen kanssa riemuiten puhaltaisi hänen sydämeensä. Talvi oli lopussa.
Sinä syksynä hänen otsansa uurtui, hänen hapsensa harmenivat, ja kun saapui seuraava kevät, se tapasi hänet pellonpientareitaan vaeltelevana vanhuksena, joka vain näytti itsekin ihmettelevän, että hän eli eikä ollut kuollut vielä. Vasta vähitellen ja pitkien vuosien perästä palasi rauha hänen sydämeensä.
Rovasti tiesi nyt tehneensä hyvän työn juorujen tappamiseksi, kun hän oli nämä sanansa saanut puhua Annille, joka kulkee hierontaretkillä ympäri pitäjän. Hän oli varma siitä, että Anni kätki kaikki nämät sanat sydämeensä ja kylvää niitä toisiin sieluihin kierrellessään kylästä kylään.
Päivän Sana
Muut Etsivät