United States or Ukraine ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Mutta," jatkoi hän kertomustansa, "juuri kun me keskiviikkoaamuna syömme suurustamme, sanoi Flinki: tiedätkö tästä rusthollista tulee hyvä, ja nauroi kuinka mukavasti hän oli sen saanut. Niin, niin kyllä se saattaisi hyvä olla, jos ei se olisi tämmöisessä suomalaisessa pitäjässä, sanoin minä.
Kotimatkallamme ostamme ehkä kappaleen jotakin hyvää lihapuodista taikka vähäisen hummerin kalakauppiaalta ja tuomme sen tänne ja syömme uhkean illallisen, jutellen siitä, mitä olemme nähneet. Ja näin, sen ymmärrät, Copperfield, me emme saattaisi tehdä, jos minä olisin Lord Kansleri!" "Aina sinä jotakin hyvää ja hupaista tekisit, mikä ikänänsä olisit, rakas Traddles", ajattelin minä.
"On niin pakkanen, kovasti pakkanen", sanoi susi, "ja minun pienillä pojillani ei ole mitään syötävää. Antakaa minulle Jumalan tähden vähän leipää!" "Koska niin on", sanoi Anni, "annamme sinulle kaksi kakkua ja syömme itse kovaa leipää tänä iltana. Isän ja äidin pitää kumminkin saada joululeipänsä." "Paljon kiitoksia", sanoi susi ja läksi tiehensä saatuansa kaksi tuoresta joulukakkua.
Minun täytyy kiirehtiä. Menemme ensin alas ruokasaliin ja syömme hät'hätää lunchimme. Tänään on se päivä jälleen, jolloin heillä taas on ruokalistassa hapanta-lihaa, maukasta ja tuoksuvaa. Luulen melkein, että minun pitäisi luoda itselleni vasikka syötäväksi!»
Vanha Kerttu katsoi utelevasti isäntäänsä. "Sunnuntaisin syömme vasta rouvan kirkosta palattua." Hän puhui päättäväisesti; hän huomasi hyvin että vanha palvelijatar moitti häntä sydämmessään. "Menenkö Mariaa vastaan? Menen portille odottamaan. Jospa hän vaan pian tulisi!" Maria kulki hitaasti kotiinpäin, mutta Juhon huomattuaan joudutti hän askelensa ja liehutteli tervehdykseksi nenäliinaansa.
Jumalalle kuului seitsemäs osa ja tämän elämän huolille kuusi seitsemättä osaa. Jonkun aikaa oli tultu kaikinpuolin hyvin toimeen, mutta kun lasten luku lisääntyi ja heidän kouluttamisensa alkoi maksaa, tuli jokapäiväinen leipä vähitellen yhä niukemmaksi. "Mitä me nyt syömme ja mitä me juomme?" kysyi mies. "Niin, ja millä me itsemme verholtamme?" kysyi vaimo.
Vasta sitten hän aukaisi kirjeen, jonka hän oli saanut. Sen sisällys oli omiaan tuottamaan hänelle mielenliikutuksen. Siinä seisoi nopeilla, epäsäännöllisillä kirjaimilla piirrettynä: »Isäni pyytää teitä sydämellisesti tervehtiä. Ellei teillä ole mitään sitä vastaan, syömme tänään yhteisen päivällisen. Odotamme teitä k:lo 5 i.p. Hotel Kronprinz.»
"No odotappas, sä paha poika", sanoi äiti, huomaten ponnistuksensa turhiksi, "jos et tule pois sieltä, et saa mitään illallista. Jää vaan sinne sängyn alle. Kun me syömme illallista, on hänen hyvä olla tuolla sängyn alla". Tämä tapahtui juuri kuin ilmoitettiin että pöytä oli katettu. "Menkäämme täältä", lausui äiti, "pahan pojan suljemme tänne sisään, se on hänen rangaistuksensa".
Hän sanoi tulleensa pyytämään anteeksi aamuista tylyyttään, ja kun hän oli pitkän aikaa keskustellut kahden kesken sir Henryn kanssa, sovittiin riita ja sen merkiksi syömme me päivällistä Merripit Housessa ensi perjantaina. "En kumminkaan tahdo väittää tuota miestä viisaaksi", sanoi sir Henry.
Niin kauan kuin kysymykset: »mitä minä syön, mitä minä juon, mitä minä puen ylleni», koskivat ainoastaan yksilön omaa persoonaa, synnyttivät ne alituista pelkoa ja huolta. Mutta kun asiaa ei enää katsottu yksilölliseltä vaan veljelliseltä, yhteiskunnalliselta kannalta kun kysyttiin: »mitä me syömme, mitä me juomme, mitä me puemme yllemme», raukesivat kaikki vaikeudet itsestään.