Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Susanna, jonka mieli meni hyväksi siitä, että häntä edes pesutuvassa kunnioituksella kuunneltiin, oli heti valmis loistavalla tavalla vastaanottamaan tämän luottamuksen, kun kaikkien huomio samassa kiintyi ylemmästä linnan pihasta kuuluvaan huutoon ja meluun, joka siksi kertaa keskeytti kaiken juoruamisen.
Niinkuin ruotsalainen tohtori O.W. Alund, jonka vasikoilla tässä parasta päästä kynnämme, annamme kunnian Quinto-kylälle, jossa siis Domenicolle ja hänen vaimolleen Susanna Pontanarossalle vuonna 1446 taikka 1447 syntyi poika Cristoforo sekä myöhemmin Giovanni Pellegrino ja Bartolommeo.
Ainoa, minkä näin, oli leveä, puhdas otsa, joka ei voinut kuulua kahdelle maailmassa ja että yksi alasriippuva kähärä leikitteli melkoisilla pyöreillä hartioilla. Minä tunsin että polveni horjahtivat. Tämä ko'okas, hieno, ylimyksellinen nainen ei millään muotoa voinut olla Susanna! Mustasukkaisella tunteella seurasin herkeämättä heidän tanssiaan, kunnes he ensikerran tulivat sivutse.
Mutta sitä minun ei olisi pitänyt tehdä. Susanna muori antoi minun jotakuinkin selvin sanoin ymmärtää, että minä olin nuori nokkaviisas, joka olin tietävinäni kaikki, vaikka en vielä tiennyt mitään, ja että munan yleensä oli turha tulla kanaa opettamaan. Hän ajoi ulos teidät? hymyili Paavo Kontio. Hän suorastaan riepoitti minut pihalle.
Taas Nokki ja aina vaan Nokki! Se on tietty, ryskin kyllä! SUSANNA. Mutta sitä ei saa tehdä, kuuletko? Hiljaan täytyy olla. Ahaa! Vai niin! Hyvä, ollaan sitten hiljaan. Mitä minä näen! Siihenkö käyt istumaan? SUSANNA. Kiusan kappale! Ettet häpeä! Ruveta istumaan kun työsi on kesken. No seisonmahan sitte. SUSANNA. Entäs huoneet? NOKKI. Mikäs niillä on hätänä? Eihän nuo karkuunkaan lähde.
Minkäänlaisten salaisten rakkauskirjeitten välittäjäksi, kuten Susanna oli pyytänyt, hän ei tahtonut ruveta, ei itsensä eikä meidän vuoksemme, sillä meidän tuli nyt käyttää näitä kahta koetusvuotta tutkiaksemme, oliko meidän rakkaudessamme vakavuutta vai oliko se vain noita lapsellisia mieltymyksiä, jotka pian taas mielestä haihtuvat. Näin sanoen poistui vanha hyväntahtoinen lukkari huoneesta.
Hänen isänsä ja äitinsä kuolivat, kun hän oli vaan viiden vuotias lapsi ja silloin armeliaisuudesta otin orvon luokseni. Hänen isänsä nimi oli Stein ja äitinsä Susanna. Hän ehkä vielä näitä nimiä muistaa. Feliks todella säikähti, kun hän kuuli nämät nimet, jotka hänelle lapsuudessa olivat niin rakkaat olleet. Liikutettuna hän ruhtinasta katseli. No, nuori mies, kysyi hän, vieläkö muistatte?
Mutta Susanna oli tässä suhteessa osoittanut niin syvää vakavuutta ja niin lujaa tahtoa, että hänelle, joka tunsi tyttärensä luonteen, oli käynyt selville, että tämä rakkaus oli vuosien kuluessa juurtunut häneen niin syvästi, ettei se enään ollut poiskitkettävissä.
Hetkenpä naurettuaan sekä palmikon käärittyänsä, peilihin tarttui hän, kiharaista nyt käänteli päätään, täynn' ihanuutta, ja riemuin peilihin katsoen lausui: »Luulettenko, Susanna, ett' tämmöisestä hän huolis, ettekö näe vain, kuin typerältä ja nuorelta näytän? Hyi, mua itseä säikäyttää tuo vallaton silmä!
Mutta kyllä minä en ole häneltä saanut kaukaan aikaan yhtään kunnollista vastausta. En minä voi kauemmin kärsiä hänen ilkeyksiään. ILLI. No rauhoitu hyvä Susanna. Kyllä minä sen juukelin nokitan! Ja sen teen minä heti paikalla. Tuskinpa siitä apua lähtisi. Pahuus täyttää sen sydämmen hamasta lapsuudesta.
Päivän Sana
Muut Etsivät