Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Toinen säikähdys tapahtui illalla, jolloin istuimme akkunan ääressä kirkkaassa kuuvalossa, ja minä vakaasti keskustellessamme sanoin: "niitä löytyy kuitenkin hyviä ja jaloja ihmisiä, jotka ovat niin onnettomat, ett'eivät usko tulevaa elämätä olevankaan, eivät usko elämällämme olevan mitään suurempaa tarkoitusta, näitä tämmöisiä meidän tulee surkutella mutta ei moittia..." Emilia katsoi kysyvästi minuun, ja hänen kauniissa silmissänsä ilmautui sanomatoin tuska.
Mutta hyvin vähän henkisyyttä ilmestyi Espanjalaistenkin yrityksessä ja heidän menetystavassaan voitettuja kohtaan. Miltä kannalta siis katselemmekin Anahuakin asukkaiden kohtaloa, emme voi muuta kuin sitä surkutella ja valittaa.
Kaikki kokoontuivat sen onnettoman lapsen ympärille, jonka naaras oli tappanut. Poika oli hirveästi runneltu. »Se on Pablito Rojas,« virkkoi naisääni. Ja kaikki alkoivat säälitellen surkutella: »Pobre! Pobre Pablito!
Mutta sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, ettei rakkautta voi tappaa muuten kuin toisella rakkaudella. Entä minä en tahtoisikaan sitä tappaa? Entä minä tahtoisinkin elää tästedes vain vanhoissa muistoissani? Silloin sinä olet mennyttä miestä. Ja silloin jää minun tehtäväkseni vain surkutella sinua kaikesta sydämestäni. Soisalo puhui totta.
Siitä oli ensiksikin se etu, että hänellä nyt todellakin oli jokin periaate. Niitä on näet paljon ihmisiä, joilla ei ole edes sitäkään, vaikka sellaisia täytyy surkutella. Mutta Eetulla oli periaate. Hänen asemansa vapautti hänet kaikista agitationijuoksuista suuri etu ensi ylioppilasvuosina. Eihän sellainen muita yllytä, joka ei itse kuulu mihinkään puolueeseen.
On lyhyt kesä Pohjolassa, on, Sit' usein täytyy, usein surkutella: Töin tuskin lintu ehtii lentohon, Töin tuskin kevätlaulut lauleskella, Niin myrsky jo sen lannistaa, ja hän On nähty kuolevan tai nääntyvän. Y
NIILO. Helena, saattaisitko minulta totuuden peittää hetkenä tänlaisena, jolloin sydämmemme toisiinsa sulivat, jolloin sielu sieluun yhtyi ja pyhä liitto meidät toisiimme sitoi? HELENA. Niilo, oi, armahda! NIILO. Eikö ole sinulla mitään lisättävää? HELENA. Ei mitään. NIILO. Eikö mitään selitystä? HELENA. Ei mitään ei mitään? NIILO. Niinpä en voi muuta kuin surkutella sinua, tyttöparka.
Isänsä vieressä istui nuorin tytär, seitsentoista-vuotias Helena. Ensi hetkessä, jolloin häneen katsahti, täytyi häntä surkutella, mutta jopa toisessa myöskin onnitella. Hän oli ruma ja kyttyräselkäinen, mutta hänen erittäin kirkkaista silmistänsä loisti järkevyyttä ja ilomielisyyttä.
Kyllä hän on hävytön tyttö, menee noin vaan nuorta poikaa jupojulkisesti imeksimään! Voi aikoja, voi tapoja! Surkutella täytyy tätä syntistä maailmaa! Viimeksi kerrottu haikeus kirposi Mörskyn Marketan suusta. Pojatkin kuiskailivat jotain tämmöistä: Sanokaa mitä hyvänsä, mutta suloinen ja sievä tyttö Hietalan Hilma sittenkin on. Voi totta tosiaankin! Sievä ja uskalias tyttö!
On lyhyt kesä Pohjolassa, on, Sit' usein täytyy, usein surkutella: Töin tuskin lintu ehtii lentohon, Töin tuskin kevätlaulut lauleskella, Niin myrsky jo sen lannistaa, ja hän On nähty kuolevan ja nääntyvän. TOHTORI R. POL
Päivän Sana
Muut Etsivät